Kelataan ajassa reilut puoli vuotta taaksepäin päivämäärään 23.2.2015. Tuolloin JYP ilmoitti, ettei Eric Perrin jatka jyväskyläläisseurassa. Samaan hengenvetoon allekirjoittanut muotoili, että Perrinin lähdön sontamyrskyä siivotaan vielä pitkän ajan kuluttua.
Hypätään jälleen aikakoneeseen ja kelataan päivämäärään 8.9.2015. Tuolloin virkaveli Tapani Kalliokoski ihmetteli kolumnissaan JYPin ykkössentterin puutetta. Kiekollisen taidon vaje vaikutti ilmiselvältä, Marko Virtasen vastusteluista huolimatta.
Palataan nykypäivään ja pureskellaan asiaa hieman. JYPissä on sisäänajettu kolmen vuoden ajan kiekollisempaa pelitapaa. Ainoa ongelma on se, että runko tälle kaudelle rakentuu jälleen duunarien varaan. Kun kiekollinen taito on ollut tipotiessään, maalimäärän jäämisestä alle kolmeen osumaan on tullut jo enemmän sääntö kuin poikkeus.
Maalinteko-ongelmasta puhuttaessa olisi jopa houkuttelevan helppoa sysätä syyt kokonaan loukkaantumisten niskoille. JYPin kokoonpanosta puuttui lauantaina peräti yhdeksän pelaajaa verrattuna liigan avauskierroksen Sport-otteluun. Ongelma ei todellakaan selity ainoastaan tällä.
Apuvalmentaja Ari-Pekka Siekkinen antoi tiistaisen TPS-ottelun jälkeen Radio Citylle ongelmia tiivistävän kommentin. Pääviestinä oli se, että joukkue sortuu liialliseen näpertelyyn ja hienouksiin, ikäänkuin odotetaan tuloksen tulevan mitättömällä työmäärällä.
Kuinka tällainen on mahdollista joukkueessa, jossa kiekollisten taitureiden määrä on käytännössä nollissa? Edes sairastuvalta ei juuri kiekollista taitoa ole odoteltavissa, joten onkin aiheellista herättää epäilykset pelaajarungon soveltuvuudesta joukkueen pelitapaan.
Koko epäilyksen voi käytännössä tiivistää JYPin edellisiin pelaajahankintoihin. Kun joukkue kaipasi kiekollista johtajaa ja maalintekijää, vapailta markkinoilta verkkoon uivat Severi Sillanpää ja Mathias Tjärnqvist. Päteviä pelaajia, mutta eivät missään nimessä profiililtaan pistenikkareita.
Vaikka tätä kuinka seliteltäisiin tyhjällä kassalla ja rajallisella pelaajatarjonnalla, tällä hetkellä tämän kauden JYPin joukkueen kasaamisen voi sanoa menneen pieleen kuin Jeesuksen pääsiäisen konsanaan.
On päivänselvä fakta, että jokaisen joukkueen pelityylistä löytyy hieman erilaisia nyansseja koti- ja vierasotteluissa. Vierasotteluiden yksinkertaisemmasta pelityylistä JYP on loistava malliesimerkki, ja se on sopinut kolhitulle jyväskyläläisryhmälle loistavasti.
Kotiotteluissa JYP pyrkii ymmärrettävästi olemaan aloitteellisempi joukkue ja pitämään hallintaa itsellään. Tässä yrityksessä on kuitenkin menty mallikkaasti takapuoli edellä puuhun. Kulmarallien muuntamisesta maalipaikoiksi on yhtä pitkä matka kuin yhden maalin tappiosta yhden maalin voittoon.
Onkin täysin käsittämätöntä, että ennenkaikkea vahvana kotijoukkueena tunnettu JYP on sarjan huonoin kotijoukkue, kun taas vieraskentällä hurrikaaniryhmä on ollut sarjan paras.
Nykypäivän jääkiekossa menestyvän joukkueen elinehto on se, että pelaajarunko tukee valmentajan pelitapaa.
Jyväskylässä tällaisesta perusasiasta on onnistuttu vääntämään tähtitiedettä, jota edes hurrikaanileirin omat astronomit eivät tunnu ymmärtävän.
