Mielipide

Sirkusnorsu nimeltä John Scott

NHL / Kolumni
NHL:n tähdistöviikonloppu on koittanut. Faneille suunnattu tapahtuma on menettänyt arvoaan vuosi vuodelta. NHL on pyrkinyt keksimään mielenkiintoisia lisiä "varaustilaisuudesta" turnaustyyppiseen ohjelmaan, joilla supertähtien kokoontuminen saisi lisää huomioarvoa. Tämän kauden vetonaulaksi on noussut 33-vuotias tähdistöottelunoviisi John Scott.

Sirkus on jo 1700-luvulta lähtien ollut sivistyneiden yhteiskuntien viihde-esitys, johon ovat aikojen saatossa kuuluneet niin elastiset akrobaatit ja uhkarohkeat hurjapäät kuin lapsia ja lapsenmielisiä naurattavat klovnit. Nämä taiteilijat ovat tuottaneet ihastelun sekä hämmästelyn aiheita varmasti miljoonille kansalaisille ympäri maailman.

Sirkuksessa on tavattu myös eläimiä, elefanteista leijoniin, joita pelottomat kouluttajat ohjaavat. Eläinten oloista on kiistelty paljolti, ja nykysirkuksesta nämä luontokappaleet on lähes kokonaan vapautettu. Mieliimme piirtyy varmasti kuva lieassa tallustelevasta kömpelöstä sirkusnorsusta, jolle kansa nauraa ja taputtaa.

Tämän sirkusnorsun viittaa NHL:n omassa sirkuksessa, tähdistöviikonlopussa, kantaa nykyisin Montreal Canadiensia edustava John Scott, joka kertoi tarinansa The Players Tribune -sivustolle.

Akrobaattimaisen harhauttelijan Patrick Kanen, kiekon tielle hurjapään lailla uhrautuvan Pekka Rinteen sekä pelihuumorillaan ihastuttavan P.K. Subbanin rinnalle valjastettu Scott on kerännyt median ja kannattajien huomiot, ollen kuuma puheenaihe myös Suomessa.

Scott valittiin tapahtumaan ja Tyynenmeren divisioonan joukkueen kapteeniksi NHL:n julkaiseman kannattajaäänestyksen perusteella. Fanit aloittivat kampanjan, joissa goonina tunnettu hyökkääjä nappasi suurimman suosion ohi Kanen, Sidney Crosbyn ja Aleksandr Ovetškinin kaltaisten megatähtien.

Hullunkurisen tilanteen syyllistä on turha etsiä kannattajien, saati kaikista vähiten Scottin toiminnasta. Kuten kuka tahansa nuori kiekkoilijan alku, myös järkälemäinen hyökkääjä on lapsena haaveillut NHL-tähteydestä, ja varmasti myös tähdistöottelusta.

Juuri ennen odotetun viikonlopun koittamista sai Scott ikäviä uutisia: hänet lähetettäisiin vaihtokaupassa Arizona Coyotesista Montrealiin ja Canadiensiin. Montreal jopa jatkoi Scottin matkaa suoraan farmisarjaan, St. John'sin kaupunkiin Newfoundlandin saarelle.

Siirto itsessään yli odotusten pelanneesta Coyotesista ja tutuksi tulleen joukkueen rinnalta pois olisi kova paikka kenelle tahansa, mutta Scottin siviilielämän tilanne teki siirtosaagasta vielä irvokkaamman. Scottin vaimo Danielle on viimeisimmillään raskaana odottaen kaksosia, ja perheeseen kuuluu myös kaksi nuorta tytärtä.

Onko koko Selkkaus ollut vain osa temppua?

Tapahtumasarjasta jäi kuva, kuinka NHL olisi yrittänyt estää Scottin osallistumisen koko tähdistöotteluun. Valtaisan paineistuksen myötä NHL kiirehti korjaamaan, että Scott totta kai olisi mukana viikonlopussa.

Ja tässä kohdassa sijaiskärsijäksi joutunut Scott sai liekansa.

Scott äänestetään mukaan, hänestä leivotaan kapteeni, hänet kaupataan, hän saapuu tapahtumaan. Ainakin marginaalipelaajan näkyvyys on ollut taattu. Onko koko selkkaus ollut vain osa temppua, joilla tapahtuman huomiota ollaan kasvatettu? Joutuiko Scott tirehtöörinä toimineen NHL-komissaari Gary Bettmanin ja tämän mediakoneiston vetonaulaksi?

Vastausta voi jokainen miettiä itse. Epäreiluun asemaan joutunut Scott perheineen aikoo varmasti nauttia kerran elämässä koettavasta huumasta täysin rinnoin. Hän on voittanut puolelleen myös allekirjoittaneen, muttei niinkään peliesitystenstä takia. Aion kuitenkin seurata, kuinka Scott ottaa osaa kovimman laukojan kilpailuun. Ja voi sitä juhlaa, mikäli norsu kerää akrobaattejakin suuremmat suosionosoitukset.

» Lähetä palautetta toimitukselle