Mielipide

Sharkseilla edessä uudelleenrakennus

NHL / Kolumni
Pari kautta sitten NHL:n huippujoukkueiden kynnyksellä olleen San Josen tilanne on ensi kaudelle selvä. Joukkue aloitti jo viime kauden lopulla uudelleenrakennuksen ja tämän kauden alusta tilanne tulee olemaan sama. Vanhoista ja kalliista pelaajista ollaan luopumassa ja nuoret pelaajat saavat jatkossa näyttää mistä puusta he ovat veistetty. Viime kaudella joukkueen johdosta sai kenkää lähes jokainen joka voi kenkää saada. Lähes ainoat asiat joista San Josessa ei luovuttu viime kaudella oli paidan väri, kotikaupunki, maalivahdit sekä Mike Riccin takatukka.

Kuusi perättäistä parantunutta suoritusta perättäisinä kausina on yksi NHL:n parhaista, ellei jopa paras, saavutus alallaan. San Jose teki sen ja playoffseissa oli myös yhden voiton ja yhden maalin päässä läntisen konferenssin finaalista. Viime kaudelle monet veikkasivat San Josen olevan ainakin yhtä kova, ellei kovempikin. Kaikki kuitenkin mureni käsiin lukuisien erinäisten syiden takia. Kauden alussa oli loukkaantumisia, sopimusriitoja yms. asioita jotka helposti voivat viedä joukkueen alkukauden pieleen. Pieleen meni kuitenkin jatkossakin lähes kaikki ja pitkin kautta vaihdettiin pelaajia, valmentaja ja GM. Mikään kuitenkaan ei auttanut ja kauppatakarajalla myytiin monia pelaajia pois ja tehtiin tilaa nuorille pelaajille. Pitkä rakennuskausi ei tuonut haluttua tulosta ja ensi kaudelle onkin edessä uuden aikakauden ensimmäinen vuosi.

Kauden alkuun heti hyviä uutisia. Kaikki sopimuspelaajat ovat mukana kauden ensimmäisessä ottelussa, loukkaantumistilanne poislaskettuna. Tähän jäävätkin hetimiten ne parhaimmat uutiset. Hyvää toki on myös Sharksien rikas nuorisokaarti. Monellakaan joukkueella ei ole tuoda kaukaloon yhtä paljon hyviä nuoria pelaajia. He ovat pitkään saaneet tehdä hommia kokeneiden pelaajien varjossa mutta nyt nuorisoportaan on noustava uudelle tasolle. Joukkueesta ovat poistunut kesänkin aikana pari viimeistä konkaria ja vain parin veteraanin turvin lähdetään uuteen kauteen

Maalivahdit

Joukkueen maalinsuulla ei ole muutoksia tapahtunut. Evgeni Nabokov tulee mitä todennäköisimmin olemaan ykkösmaalivahti tulevallakin kaudella. Kakkosmaalivahdin paikasta kisaavat Miikka Kiprusoff ja Vesa Toskala. Viime kauden alussa Kiprusoff sai näytönpaikan olla ykkösenä, mutta joukkueen pahimman rämpimisen aikana myöskään ”Kipper” ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Vesa Toskala oli kauden aikana entistä enemmän mukana edustuksen mukana ja olikin suomalaisista kauden lopulla ehkä se vahvempi ehdokas kakkosmaalivahdiksi. Ongelmalliseksi tilanteen tuo se, että Kiprusoff ja Toskala ovat farmikomennuksen edessä pakotettuja käymään siirtolistan läpi. Tuolloin farmin sijasta saattaa tulla eteen matka kokonaan uuteen seuraan. Kolmikon takana pelipaikkaa kärkkyy myös Saksan maajoukkueen maalivahti Dimitri Pätzold sekä monivuotinen farmimolari Seamus Kotyk.

Tällä osastolla ei pitäisi ongelmia olla mikäli puolustus pelaa edes kohtalaisesti.

Puolustus

Viime kauden kauppojen myötä yhtäkkiä Sharksien kokenein puolustaja on Mike Rathje. Vielä keski-ikäinen puolustajaksi, Rathje on pelannut koko uransa San Josessa. Nyt hänelle puolustuksen veteraanipelaajana oleminen on taatusti odottamaton käänne. Perusvarma ja eleetön puolustava puolustaja on entistä isossa roolissa ensi kaudella. Rathjen lisäksi San Josen top-4 pakistoon nousee ilman muuta monipuolinen Brad Stuart, jonka lopullista nousua NHL:n tähtipakkien sakkiin ollaan odotettu parin kauden ajan. Pitkään viime kaudella sivussa ollut ja Bostonista kesken kautta siirtynyt Kyle McLaren tulee saamaan jälleen ison osan peliminuuteista puolustavana pakkina. Neljäs paljon vastuuta saava pakki on Scott Hannan. Myös hän on McLarenin tavoin fyysinen omanpään pakki, mutta omaa kuitenkin enemmän kiekollista taitoa ja saa myös peliaikaa ylivoimassa. Tämän nelikon taakse San Jose voi antaa paljon vastuuta.

Tämän jälkeen pakisto onkin hieman kysymysmerkki. Viime kauden tulokaspakki Jim Fahey sai paljon luottoa kiekollisessa pelissä ja tulokset olivatkin varsin hienot. Kokonainen NHL-kausi voi kuitenkin tuoda hänelle vielä ongelmia rutiinin puutteen vuoksi. Kiekollisessa pelissä hänelle voi kuitenkin antaa roolia. Joukkueen kuudes pakin tontti voi olla saksalaisen taiturin Christian Ehrhoffin ruotu. Mikäli sopeutuminen NHL-kiekkoon onnistuu, voi hänestä tulla yllättäen jopa ykköspakkipariin kiekollinen maestro. Mikäli kausi alkaa farmissa, paikalla nähtäneen joko Rob Davison tai Jesse Fibiger. Kumpainenkin heistä on tosin kaikkea muuta kuin sulavaliikkeinen ja kiekkotaitoinen Ehrhoff. Mielenkiintoinen mahdollisuus voi myös olla vapaana agenttina Colorado Collegesta napattu Tom Preissing. Pakin paikalta 23 maalia ja 29 syöttöä 42 ottelussa on todella kova saldo. Harjoitusotteluissa pareina ovat olleet Ehrhoff-McLaren, Rathje-Stuart ja Hannan-Fahey.

Tällä osastolla voi Sharks mennä pudotuspeleihin tai voi rämpiä viime kauden tapaan. Nuorelle pakistolle on odotettavissa ongelmia, mutta potentiaalia porukassa on yllinkyllin.

Hyökkäys

San Josen laituriosasto on hyvin kapea. Viime kauden alussa NHL:n ehkä kovimmaksi oikeaksi laidaksi sanottu Sharksien oikea laita on kokonaan poissa. Nolan kaupattiin Torontoon ja Selänne meni Coloradoon vapaana agenttina. Niklas Sundström kaupattiin jo kauan sitten Montrealiin. Vain neloskentässä raatanut Todd Harvey on enää mukana seurassa. Vasemmasta laidasta löytyy tulevalla kaudella ehkä neljä luontaista sentteriä. Syykin on aika selkeä. Vasen laita on aina ollut San Josessa kapea, mutta senttereitä piisaa. Ongelma läpi hyökkäyskaluston on selkeä. Materiaali on kapea, maalintekijöitä kaivataan ja pelintekijöitäkään ei ole liiemmin riveissä. Lyhyesti sanottuna: Liikaa puutteita ollakseen tehokas.

Ehkäpä isoin muutos joukkueessa on kokeneen sentterin Vincent Damphoussen siirto vasempaan laitaan. Tällä siirrolla joukkue hakee Torontosta Nolan-kaupassa saadulle Brad Boyesille luontaista pelipaikkaa hyökkäävänä sentterinä. Damphousse ja Marleau saanevat laidalleen Jonathan Cheechoon, josta odotetaan kehittyvän joukkueelle grinder-tyylinen maalintekijä. Kakkosen vasemmassa laidassa pelaa Marco Sturm, joka oli viime kaudella yksi harvoista joukkueen ilon aiheista. Boyes saanee peliaikaa juuri Sturmin rinnalta ja oikeaan laitaan sijoitettaneen mukavan tulokaskauden pelannut Niko Dimitrakos, Venäjältä palannut taituri Alex Korolyuk tai seitsemän syöttäpistettä harjoitusotteluissa kerännyt Nils Ekman. Kolmoskentässä jatkaa tuttu kaksikko Mike Ricci ja Scott Thornton. Heidän oikeassa laidassa on loistavia otteita esittänyt tsekki Milan Michalek. Kahden duunarin vieressä taitava Michalek saanee loistavan näytönpaikan taidoistaan. Ricci tosin toipuu kesällä tehdystä leikkauksesta mutta tietojen mukaan hänen tulisi olla pelikunnossa kauden alussa. Neloskenttään, tai mikäli nuoret lupaukset eivät onnistu minne vaan ykkösestä kolmoseen, joukkueella on heittää monikäyttöiset Todd Harvey, Alyn McCauley, Wayne Primeau tai Mark Smith. Varsinkin harjoitusotteluissa McCauley ja Primeau ovat olleet kovassa kunnossa. Kovuudesta vastaan Coloradosta hankittu Scott Parker. Mielenkiintoista on myös seurata miten joukkue aikoo käyttää, jälleen nuorta saksalaista, Marcel Gocia. Taitava ja luova Goc on taatusti tulevaisuuden nimi mikäli kehityskäyrä jatkaa kehitystään. Todennäköistä tosin on että Goc aloittaa farmissa.

Tällä osastolla on jaossa vastuupaikkoja jos nuorista lupauksista on joku ottamaan isoa roolia. Ylivoimassa ja erityisesti alivoimassa täytyy erityisesti roolipelaajia löytyä mikäli hyökkäykseltä voi odottaa ratkaisuja. Viime kaudellahan San Jose oli erikoistilanteissa varsin heikko, paikoitellen jopa huono. Tulivoimaa kaivataan.

Mitä joukkueelta voi odottaa?

Oikeastaan ei yhtään huonompaa mitä viime kaudella tapahtui. Uusien pelaajien sisäänajo ei ole koskaan yhden kauden temppu ja tästä joukkue tuleekin kärsimään pitkin kautta. Uusia pelaajia on ehkäpä liikaa että joukkue olisi playoffs-joukkue. Tosin hyvällä puolustuksella ja maalivahtipelillä on ennenkin yllätetty joukkueita. Tällä kaudella paikka playoffseissa olisi jo hyvä suoritus, tosin siihen päästäkseen täytyy nuoren joukkueen ylittää itsensä.

Pitkä golf-kesä lienee edessä San Josen alueen lukuisilla golfkentillä kun runkosarja on takana.

» Lähetä palautetta toimitukselle