IFK - LUK
HPK - SAI
ILV - KÄR
ÄSS - JUK
OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00
Mielipide

Seremoniamestarit ja kuokkavieraat

LIIGA / Kolumni
Lukon joukkue koki ennen raumalaisseuran juhlakautta melkoisen muodonmuutoksen. Moni uusi pelaaja kantoi varusteensa ketturyhmän pukukoppiin kesän aikana. Joukossa oli onnistujia ja epäonnistujia, ja osa pelaajista sai rahdata tavaransa pois kopista jo ennen kauden päättymistä.

Kokonaisuudessaan Lukon suoritus ei ollut sitä, mitä raumalaiset toivoivat. Edellisen kauden hopeavalmentaja Mika Toivolan johdolla pelannut ja harjoitellut ryhmä päätti keväänsä jo ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen.

Lukko paransi sijoitustaan täysin epäonnistuneeksi tuomitusta 2005-06-kaudesta kolme sijaa. Tämäntalvinen ketturyhmä oli vuoden takaista huomattavasti tehokkaampi hyökkäyspäässä, mutta puolustuspelissä parannusta ei nähty. Päinvastoin, Toivolan valmentama joukkue päästi omaan verkkoonsa useita maaleja enemmän kuin se ryhmä, jota Jarmo Tolvanen ja Jukka Koivu yrittivät saada pelaamaan oman kirjansa mukaan.

Ruletti pysähtyi Lawsoniin

Tom Lawson

Jere Myllyniemi

Markus Korhonen

Pasi Häkkinen

Niinä kausina, kun Lukko on keväällä mitaleista taistellut, raumalaiset ovat turvanneet pelinsä loistavaan maalivahtiin. Niinpä jo kettupaitojen juhlakauden maalivahtikaksikon julkistaminen sai kannattajien suut mutrulle. Kahdella tasavahvalla torjujalla kauteen lähteminen ei kuulostanut lupaavalta vaihtoehdolta.

Pasi Häkkinen ja Markus Korhonen olivat molemmat kokeita maalivahteja, joilta lopullinen läpimurto suomalaiseen maalivahtikärkeen oli tekemättä. Ja on edelleen.

Sen paremmin Häkkinen kuin Korhonenkaan ei pystynyt nousemaan mieheksi, joka olisi Lukon puolustuksen takana osoittautunut voittavaksi maalivahdiksi. Lokakuun puolivälissä raumalaisseuran maalivahtiruletti pyörähti uuteen sektoriin, kun Häkkinen siirtyi Ilvekseen Jere Myllyniemen tieltä.

Myllyniemi vaikutti kertaluokkaa edellisiä yrittäjiä osaavammalta maalivahdilta, mutta voittovireeseen hänkään ei raumalaisia pystynyt nostamaan. Se sai Lukon johdon kääntämään katseen Pohjois-Amerikkaan, josta kanaalikaupunkiin lennätettiin jättiläismäinen Tom Lawson.

Kaksimetrinen moottoriturpa näyttikin olevan ratkaisu ongelmiin, sillä Lawsonin saapumisen myötä Lukon pelillinen kurssi kääntyi voittoisaksi. Lawson ei aluksi juuri helppoja maaleja laskenut, vaan antoi illasta toiseen joukkueelleen mahdollisuuden voittaa.

Lawsonin saapumisen myötä Lukolla oli maalivahdeista ylitarjontaa. Palaset asettuivat kohdilleen, kun Markus Korhonen siirtyi Ruotsiin. Lawson jatkoi selvänä ykkösvahtina, ja Jere Myllyniemi aukoi vaihtoaition porttia. Myllyniemi pääsi kahdessa ottelussa tolppien väliin, kun Lawsonin kipeä olkapää vaati lepoa, mutta muuten kanadalaisvahti oli selvä ykköstorjuja.

Kauden ratkaisevilla hetkillä kuitenkin niin Lukon kuin Tom Lawsoninkin ote katosi. Vastustajat alkoivat löytää paremmin maalivahtijärkäleen heikot kohdat eli käytännössä ylänurkat. Myllyniemikin sai runkosarjan lopulla mahdollisuutensa, mutta pudotuspeleissä Lawson oli Toivolan valinta aloittavaksi maalivahdiksi.

Kolme kamppailua Ilvestä vastaan elämästä ja kuolemasta päättyi tamperelaisriemuun. Kahdessa ensimmäisessä pelissä Tom Lawson oli mies paikallaan, mutta kolmannen kohtaamisen tappiosta syytä voi vierittää hänen epäonnistumistensa piikkiin. Kolmen peräkkäisen ottelun jälkeen luulisi jo tietävän, kuka vastustajan joukkueesta on nopea luistelija.

Heikkinen nousi takalinjojen johtajaksi

Maalivahtikvartetin edessä luutinut puolustus vaikutti ennen kauden alkua ainakin sillä kuuluisalla paperilla lupaavalta. Kari Martikainen, Mikko Viitanen, Jan Platil ja Jiri Hunkes olivat miehiä, joiden varaan oli laskettu paljon. Kauden jälkeen on kuitenkin helppo todeta, että joukkueen parhaat puolustajat olivat nuori oma kasvatti Ilkka Heikkinen ja ikäpresidentti Erik Hämäläinen.

Ilkka Heikkinen

Heikkinen on hyvä yhdistelmä kiekollista taitoa, krouvia kovuutta ja railakasta rämäpäisyyttä. Kahden viime kauden aikana hän on kehittynyt valtavasti saatuaan vastuuta. Kulunut kausi nosti hänet liigapuolustajien eturiviin ja siirtomarkkinoiden kuumien perunoiden joukkoon.

Heikkinen on ollut omiaan luomaan jännitteitä Satakunnan hegemoniataistoon. Harjoitusotteluissa hän on näyttänyt, että hanskoja ei ole liimattu hänen käsiinsä vaan ne putoavat tarpeen tullen. Lisäksi Heikkinen otti asiakseen Ässien tähtihyökkääjä Marko Kivenmäen elämän vaikeuttamisen ajelemalla kultakypärää aina tilaisuuden tullen.

Heikkinen oli Lukon kovin taklaaja, ja hän pyrki pitämään pomminsa puhtaina. Kädet pysyvät oletusarvoisesti alhaalla Heikkisen lähtiessä taklaamaan.

Erik Hämäläinen

Jo muutaman vuoden ajan on pohdittu, että joko Erik Hämäläisen on aika siirtyä nauttimaan eläkepäivistään. Miehen peliä katsellessa on helppo todeta, että ainakaan pelillisessä mielessä siihen ei ole mitään tarvetta. Hämäläinen oli Lukon tehotilaston kärkimies. Kokenut pakki ei ehkä liiku yhtä liukkaasti kuin nuorempana, mutta matkan varrella hihaan on tarttunut tukku kikkoja, joilla puolta nuoremmat vastustajat pelataan ulos tilanteista.

Mikko Viitanen

Mikko Viitasesta odotettiin jotain samanlaista, mitä Tomi Pettinen tarjosi raumalaiskannattajille kaksi kautta aiemmin. Pohjois-Amerikan farmisarjoja kiertänyt näkötornin kokoinen puolustaja vastasikin huutoon hyökkäyspäässä kovan lyöntilaukauksensa ansiosta, mutta omassa päässä Viitanen oli välillä suurissa vaikeuksissa.

Vahva ehdokas vuoden liigatulokkaaksi.

Kari Martikainen

Kari Martikainen toi varmasti joukkueeseen kokemusta ja pukukoppiin johtajuutta, mistä merkkinä hän sai kantaa rinnuksissaan varakapteenin A-kirjainta. Pelillisesti mies ei kuitenkaan odotuksia pystynyt täyttämään. Pelasi paljon Viitasen puolustajaparina ja todisti lukuisia vastustajan täysosumia lähietäisyydeltä. Kauden selvästi parasta Martikaista nähtiin pudotuspeleissä, vaikka mies viimeisessä kamppailussa taisteli puudutuspiikkien voimalla.

Jan Platil

Jan Platil jätti jälkeensä suuren kysymysmerkin. Miehen piti olla kovaa taklaava ja vihaisesti laukova puolustaja, joka ei epäröi hukata hanskojaan pelin tiimellyksessä. Sellaiselta myös Rauman jäähallin vihkiäisturnauksen perusteella vaikutti. Ässien hyökkääjät saivat maistaa muutamaa hurjaa taklausta ennen kuin Platil pyrki liian innokkaasti nyrkkeilemään Patrik Forsbackan kanssa tämän jo tapeltua Otto Honkaheimon kanssa.

Valitettavasti kauden alettua Platilin otteet olivat jotain aivan muuta. Taklaukset jäivät ajamatta, nyrkkimatsit jäivät aloittamatta ja hyökkäystehotkin jäivät vähiin. Omassa päässä Platil pelasi usein itsensä ulos tilanteista tavalla, mikä näkyi tulostaululla. Joulukuussa mies todettiin katsotuksi kortiksi, ja tshekkipakin tie vei Venäjälle.

Kaikesta huolimatta Platil kelpasi jatkuvasti Tshekin kovaksi tunnetun maajoukkueen Euro Hockey Tourin osaturnauksia kiertäneeseen ryhmään, joten aivan kyvyttömästä pelimiestä tuskin oli kyse.

Jiri Hunkes

Toinen Tshekin maajoukkuemiehen statuksella Raumalle saapunut puolustaja oli Jiri Hunkes, josta odotettiin uutta Brian Rafalskia SM-liigaan. Kiekollisen liideripakin rooli jäi Hunkesilta kuitenkin haaveeksi. Mies loukkasi Lukossa pelatessaan kylkensä kahdesti. Ensimmäinen isku aiheutti vain kipeän ruhjeen, mutta Kärppien Janne Pesosen niitti mursi kaksi kylkiluuta.

Hunkesilla oli vaikeuksia lopulta mahtua Lukon pelaavaan kokoonpanoon, ja mies kaupattiinkin siirtojen takarajan lähestyessä Lahden Pelicansiin.

Chris Hajt

Hunkesin korvaajaksi ja ulkomaalaiskortin täyttäjäksi Raumalle saapui lopulta Saksan pääsarjan Duisburg Foxesin joukkueesta peruspakki Chris Hajt, joka oli Mikko Viitasen ja Tom Lawsonin entinen joukkuekaveri.

Hajtia ei ainakaan voi luonnehtia näkymättömäksi. Hän ehti kymmenessä pelaamassaan runkosarjaottelussa rikkoa aikaisemman yhden kauden jäähyennätyksensä, vaikka pohjoisamerikkalaisissa sarjoissa ottelumäärät ovat huomattavasti SM-liigaa korkeammat. Ansioluetteloon kirjattiin nyrkkitappelu Ässien Patrik Forsbackaa vastaan ja polvitaklaus Ilveksen Ville Korhoseen, mikä heitti Hajtin kahdeksi otteluksi pelikieltoon.

Pudotuspeleissä Hajt kaivoi itsestään esiin piilotetun pistenikkarin. Miehen parhaaksi avuksi kehuttiin kykyä antaa ensimmäinen helppo syöttö varmasti omille, ja juuri tällaisen tilanteen päätteeksi Hajtille merkittiin kahdesti syöttöpiste. Hän tarjoili helpon syötön Mikko Viitaselle, joka löysi keskialueelta Josef Strakan, ja tämä kävi laittamassa kiekon verkkoon. Kertaalleen Hajt siirsi itsekin kiekon verkkoon ohjaamalla Kari Martikaisen siniviivalaukauksen sisään.

Tuukka Mäkelä

Tuukka Mäkelän toinen kausi ei sujunut toiveitten mukaisesti, vaikka mies yritti karistaa huonoa karmaa niskastaan vaihtamalla kesällä pelinumeroa. Taikauskoinen puolustaja oli alkukaudella suurissa vaikeuksissa yrittäessään väkisin vakuuttaa valmennusjohtoa osaamisellaan ja ottaa kiekollista roolia.

Kauden viimeisissä peleissä Mäkelä oli kuitenkin erittäin hyvä. Kauden käännekohta osui Porissa pelattuun kauden viimeiseen paikallisotteluun, joka päättyi Mäkelän osalta tappeluun Paul Healeya vastaan. Mäkelä täytti paikkansa erinomaisesti oikein roolitettuna alivoimaa tappamassa, fyysisessä pelissä, puolustavassa roolissa ja kuittivihkoa heiluttelemassa.

Otto Honkaheimo

Otto Honkaheimo osoitti kauden mittaan kehittyneensä jääkiekkoilijana, mutta samalla voidaan todeta, että askeleita on vielä ottamatta. Nöyryys unohtui jälleen välillä jonnekin. Kauden näkyvimpiin hetkiin lukeutuivat komea lyöntilaukaus ylivoimapelissä tolpan juureen Ässien verkkoon ja vastaavasti Ilveksen Toni Koiviston vapauttaminen maalintekoon vähemmän onnistuneella pystysyötöllä.

Honkaheimo pelasi sitä paremmin, mitä isompaan ruutuun hänet istutettiin.

Petri Tähtisalo

TuTosta siirtynyt peruspuolustaja jäi pieneen rooliin. Kävi välillä lainalla Ilveksessä ja pelasi parhaan ottelunsa Äijänsuolla vierasjoukkueen paidassa.

Markus Nordlund

Aloitti kautensa Mestiksen FPS:ssä ja haki vauhtia KalPasta ennen kuin paikka ketturyhmästä aukesi. Pelasi vähät pelinsä hyvin, mutta rooli Raumalla jäi kuitenkin pieneksi. Nordlund kärsi jälleen kerran selkävaivoista, mikä pudotti hänet peluutushierarkiassa Tähtisalonkin taakse.

Straka ja Haataja pisterohmuina

Koko kauden ajan Lukon hyökkäyspeli toimi, minkä voi todeta pikaisella vilkaisulla runkosarjan pistepörssiin. Kärkisija lipsahti Bluesin Martin Kariyalle, mutta kaksi seuraavaa sijoitusta kirjattiin kettupaidoille. Kahden saman seuran pelaajan sijoittuminen pistepörssissä kolmen parhaan joukkoon ei ole mitenkään ainutlaatuista, mutta ihan jokapäiväinen ei ole tilanne, jossa nämä pelaajat eivät koko kaudella ole pelanneet samassa ketjussa.

Pekka Saarenheimo

Pekka Saarenheimo ja Juha-Pekka Haataja edustivat juuri sitä pelaajaprofiilia, jonka mukaisia miehiä Lukko pyrkii Raumalle hankkimaan. Kumpainenkin oli Oulun Kärpissä osoittanut potentiaaliaan, mutta lopullinen läpimurto oli kovassa seurassa jäänyt tekemättä.

Kaksikon saaminen kettupaitaan osoittautui Lukolta todella onnistuneeksi vedoksi. Saarenheimo ei otsikoissa juuri keikkunut, mutta illasta toiseen tyylikäs keskushyökkääjä hoiti leiviskänsä moitteettomasti ja tehokkaasti. Saarenheimo johti koko kauden yhtä SM-liigan parhaista hyökkäysketjuista, joissa laidoilla pörräsivät jo juniorivuosilta tuttu Haataja ja kanadalaisrouhija Shayne Toporowski.

Juha-Pekka Haataja

Saarenheimo oli erinomainen hankinta, mutta Juha-Pekka Haataja pelasi Raumalla kauden, jota varmasti kukaan ei voinut ennustaa. Mies paukutti hurjat tehot 27+32=59 ja sijoittui koko sarjan pistepörssissä kolmanneksi.

Haataja näytti kauden mittaan olevansa paljon muutakin kuin pisterohmu. Taisteleva laitahyökkääjä otti kaukalossa iskuja kitisemättä vastaan ja pelasi ilta toisensa jälkeen joukkueen puolesta eikä omaan pussiinsa. Urheilija viimeisen päälle ja loistava esimerkki kenelle tahansa.

Saarenheimon tavoin myös Haataja pääsi useampaan otteeseen kauden mittaan näyttämään osaamistaan myös maajoukkuepaidassa. Miehen kausi kuitenkin loppui kaksi ja puoli erää aikaisemmin kuin joukkuetovereilla, sillä Ilveksen Mikko Kuukan taklaus mursi Haatajan solisluun ja murensi samalla haaveet paikasta MM-kisoihin lähtevässä ryhmässä.

Shayne Toporowski

Shayne Toporowskia voidaan hyvällä syyllä kutsua nyky-Lukon kasvoiksi. Aiemmin kuumaverisenä räyhähenkenä ja tappelijanakin tunnettu kanadalainen on Raumalla keskittynyt jatkuvasti enemmän ja enemmän jääkiekon pelaamiseen.

Toporowski pelasi uransa parhaan SM-liigakauden, mutta mitä tapahtui joulutauolla? Toporowski lähti käymään kotimaassaan yhtenä liigan kuumimmista pelaajista, mutta huippuvire jäi moneksi viikoksi Kanadaan. Löysi kuitenkin vireensä ja oli pudotuspeleissä jälleen oma itsensä, johtaja, joka johtaa omalla esimerkillään.

Josef Straka

Saarenheimon ketju toimi kokonaisuutena hienosti, ja Lukon toinen tehokas hyökkäysase rakentui tshekkimaestro Josef Strakan ympärille. Liigan pistepörssissä kakkoseksi sijoittunut keskushyökkääjä on yksi taitavimmista raumalaisseuran värejä koskaan kantaneesta pelaajasta.

Mailataituruus ja raudanluja laukaus säilyttivät paikkansa miehen repertuaarissa läpi talven, mutta alkukaudella Straka esitteli kokonaisvaltaisemmin avujaan. Talven taittuessa kevääksi Strakan taklauspeli ja uhrautuvat heittäytymiset kiekon eteen jäivät jonnekin pukukopin syövereihin. Runkosarjan kahdeksassa viimeisessä ottelussa Straka keräsi vain kaksi syöttöpistettä, ja pistepörssin voitto luiskahti Espooseen.

Toni Dahlman

Toni Dahlman sai kunnian nauttia asemastaan Strakan ketjukaverina käytännössä koko kauden. Dahlman keräsi talven mittaan mukavat tehot 15+25=40, mutta silti yleisesti hänen esitystään pidetään pettymyksenä. Kysymys kuuluukin, mitä Dahlmanilta tällä kaudella oikein odotettiin? Niin tai näin, Lukon ja Toni Dahlmanin tiet eroavat, sillä ensi kautta koskeva optio on jo purettu.

Marko Luomala

Oikean miehen löytäminen Strakan ja Dahlmanin ketjuun kolmanneksi pyöräksi osoittautui haasteeksi, jota koskaan ei pystytty kunnolla ratkaisemaan. Ensimmäiset viisi peliä kaksikon rinnalla hyökkäsi Shayne Toporowski, mutta kanukkihyökkääjä kaipasi selkeästi suoraviivaisempia ketjukavereita.

Seuraava yrittäjä oli Marko Luomala, joka teki hartiavoimin likasta työtä illasta toiseen mutta joutui samanaikaisesti kritiikin pyörremyrskyn keskukseen. Tehoja kaivattiin lisää. Luomalan hanat aukesivat huomattavasti paremmin miehen saatua siirron kolmosketjuun Juhamatti Yli-Junnilan rinnalle. Kunnolla Luomalan merkitys joukkueelle huomattiin vasta, kun miehen kausi päättyi ennenaikaisesti nilkkavammaan Ässät-ottelussa.

Miikka Tuomainen

Luomalan seuraaja ykkösketjun fyysisenä pelaajana oli nuori Miikka Tuomainen, joka oli löytänyt hyvän vireen ja itseluottamuksen kauden keskivaiheilla. Liigasta ei näyttänyt löytyvän puolustajaa, joka pystyisi täyteen vauhtiin päässeen turkulaisen pysäyttämään.

Järkälemäinen Tuomainen astui kauden mittaan kehitysaskeleita jääkiekkoilijana, mutta paikkaansa Strakan rinnalla hän ei vielä pystynyt kunnolla hyödyntämään. Tuomainen kaipaa lisää ennen kaikkea lisää röyhkeyttä peliinsä, sillä fysiikan antama etulyöntiasema jää hyödyntämättä, jos täydestä vauhdista ei aja maalille vaan kaartaa päätyyn.

Juhamatti Yli-Junnila

Juhamatti Yli-Junnila on pikku hiljaa hilannut itseään ylöspäin Lukon sentterihierarkiassa. Kaksi vuotta sitten mies päätti kautensa joukkueen nelosketjun keskellä, mutta kauden viimeisiin pudotuspeleihin Yli-Junnila lähti ykkössentterin status harteillaan.

Mika Toivola yritti kauden kliimaksihetkellä puristaa Josef Strakasta lisää tehoja irti siirtämällä tämän Yli-Junnilan laitahyökkääjäksi. Niin Petri Lammassaari, Marko Luomala, Miikka Tuomainen kuin Henrik Juntunenkin pelasivat parhaat pelinsä hujoppisentterin kanssa, joten miettiä sopii, tehtiinkö Strakan siirto laitahyökkääjäksi liian myöhään.

Petri Lammassaari

Petri Lammassaari osoitti, että hyvä tulokaskausi ei ollut sattumaa. Käytännössä kokonaan ilman ylivoimavastuuta Lammassaari iski 13 maalia, vaikkakin Yli-Junnilan hienoista tarjoiluista mahdollisuuksia olisi ollut vieläkin suurempaan osumasaldoon.

Pudotuspeleissä Lammassaari löysi vielä ylimääräisen vaihteen itsestään. Ensikertalaisen into siivitti nuoren miehen yhdeksi joukkueen parhaista, ja kauden viimeisillä hetkillä kaukalossa nähtiin hyökkäysketju, jota olisi suonut kokeiltavan jo aiemmin. Tutkapari Lammassaari-Yli-Junnila sai rinnalleen parasta, mitä joukkueesta löytyi – Josef Strakan.

Joko ensi kaudeksi oma numero paitaan?

Ville-Vesa Vainiola

Lammassaaren juniorivuosien tutkapari Ville-Vesa Vainiola ei toisellakaan liigakaudellaan pystynyt lyömään itseään läpi. Perussentteri joutui jälleen pelaamaan suurimman osan talvesta nelosketjun laitahyökkääjän tontilla. Joutui pariinkin kertaan hakemaan vauhtia Mestiksestä.

Henrik Juntunen

Henrik Juntusen rooli jäi pienemmäksi, mitä mies itse varmasti oli kaavaillut. Juntunen pääsi käyttämään kovaa laukaustaan kunnolla vasta runkosarjan viime metreillä. Osoitti olevansa potentiaalinen pelaaja, mutta ensi kaudeksi pitää saada ja ansaita lisää vastuuta.

Tero Koponen

Tero Koposen ei varmasti ollut helppo tulla Raumalle ja Lukkoon. Maalintekijäksi profiloitunut Tommi Hannus putosi pelaavasta kokoonpanosta ja tuli kaupatuksi JYPiin, josta vaihtokaupassa kettupaitaan saapui puolustusspesialistina tunnettu Tero Koponen.

Koponen hoiti illasta toiseen puolustusvelvoitteet mallikkaasti, mutta hänen elämäänsä tuskin helpotti Hannuksen äityminen hurjaan vireeseen Jyväskylässä. Koposen hyökkäysvastuu jäi pieneksi ja pistesaldo laihaksi, mutta kahden miehen alivoimaa pelattaessa hän osoitti useaan otteeseen erityisavunsa.

Ossipekka Lehtonen

TPS:n junioreista napatun Ossipekka Lehtosen varaan ei laskettu suuria, mutta mies teki sen, mitä Raumalle tuli tekemään. Lehtonen ei tyytynyt pelkkiin junioripeleihin vaan taisteli ennakkoluulottomalla pelaamisellaan paikan liigaryhmästä.

Ajoi lukuisia kertoja röyhkeästi maalille pakottaen vastustajan rikkomaan ja hankki näin joukkueelleen useita ylivoimamahdollisuuksia. Tulevaisuuden pelaaja.

Joukkueessa pelasivat myös Nico Aaltonen, Atte Engren, Tommi Hannus, Juhani Jasu, Jarkko Kauvosaari ja
Esa Lehikoinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle