Mielipide

Säkenöivän hyvää tuomarointia MM-kisoissa

MAAJOUKKUE / Kolumni
MM-kisoissa on monta erinomaista pelaajaa ja tähän mennessä otteluissa on nähty paljon hienoja suorituksia. Näyttäisipä myös siltä, että raitapaidatkin ovat MM-kisoissa liikkeellä erittäin vahvalla joukkueella, sen verran vakuuttavia ovat olleet tuomareiden suoritukset toistaiseksi.

Kisojen toistaiseksi suurin onnistuja on Tanskan maajoukkueen ohella ollut kisoja tuomitseva ryhmä raitapaitoja. Useissa otteluissa tuomareiden suoritukset ovat olleet virheettömiä ja peli on pysynyt tuomariston kontrollissa koko ajan. Lisäksi on ollut erittäin piristävää huomata, että tuomarilinja sallii kovankin kontaktipelin. Kovia taklauksia on annettu ja vastaanotettu ja tuomarit ovat pystyneet välttäneet kiusauksen rangaista pelaajia ”liian kovista” taklauksista.

Sen sijaan selvästi rangaistaviin, törkeisiin tekoihin tuomarit ovat puuttuneet jämäkästi, tästä merkkinä esimerkiksi useat isot jäähyt selkääntaklauksista. Raitapaidat ovat pystyneet erottelemaan sääntöjenvastaiset teot puhtaista taklauksista eivätkä ole lähteneet antamaan jäähyjä pelkkien seuraamusten perusteella.

Puhtaan taklauksen seurauksena auennut nenänvarsi ei ole syy jäähylle, vaikka me SM-liigaa seuraavat olemmekin tähän jo melkein tuudittautuneet – ja myös tässä meneillään olevien kisojen tuomaristo on ollut ajan tasalla. Myös vahinko-korkeista mailoista on annettu vain tuplakakkosia eikä ulosajoja – kuten säännöissä sanotaankin.

Mitenkäs se kahvaaminen?

Suomalaisten lempipuheenaihehan on tietysti se mailalla suoritettava kiekottomien ja kiekollisten pelaajien estäminen, jota myös kahvaamiseksi täällä härmässä tavataan nimittää. Itku ja parku on kovimmillaan silloin, kun Suomi-pojan kainalossa on maila sekä myös silloin, kun ns. pikkumaan puolustus turvautuu vahvempaa vastustajaa estellessään tähän keinoista kauheimpaan.

Äänensävyistä päätellen kahvaaminen olisi kunniassa myös MM-kisoissa, mutta ainakin toistaiseksi tuomarit ovat ottaneet pois juuri ne rikkeet, jotka pitääkin. Jokaiseen mailankosketukseen pelaajan vyötäröllä ei seeprojen kuulukaan puuttua, mutta selvästi peliin vaikuttavat estämiset täytyy saada pois. Vaikka kisaottelut eivät toistaiseksi olekaan olleet niin estämisvapaita kuin allekirjoittanut toivoisi, niin silti tuomariryhmälle on pakko antaa arvosanaksi tältäkin osalta kiitettävä. Mitään nollalinjaa tai uusia linjanvetoja ei voida lähteä tekemään lajin arvokisoissa.

Värilliset lasit vääristävät

Suomen joukkue ei ole vielä joutunut törkeiden vääryyksien kohteeksi sokeiden pillipiipareiden toimesta. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vastassa on ollut kaksi vastustajaa, jotka eivät ole Leijonien kanssa samalla pelillisellä tasolla. Sekin päivä kuitenkin vielä koittaa, mahdollisesti jo tänään ottelussa Tshekkiä vastaan, joka tapauksessa viimeistään pudotuspeleissä.

MM-kisojen koittaessa suomalaiset kiekkofanit muuttuvat vielä puusilmäisemmiksi kuin seurajoukkueitaan kannattaessaan. Jokainen tilanne on törkeä koukkaus, käsittämätön poikittainen maila tai ajojahtia muistuttava päähänkohdistunut taklaus. Tuomarit saavat likasangon niskaansa panosten kasvaessa, mutta ainakin tähän asti tuomareiden suoritustaso on ollut erittäin korkea. Toivottavasti tämä pysyy mielessä vielä siinä vaiheessa, kun Suomi on kovan paikan edessä, värilasit katsojien päässä, ja tuomaristo meidän joukkuettamme törkeästi sortaa.

Lähes joukkueella kuin joukkueella on riveissään NHL-pelaajia, mutta tuomareiden ”joukkue” on kisoissa puhtaasti amatöörivoimin liikkeellä. Omien maidensa sarjoissa monasti varmasti parjauksen kohteeksi nousseet tuomarit ovat osoittaneet kuitenkin olevansa todellisia ammattilaisia, jotka nostavat tasoaan pelien kovetessa. Kiitos heille.

» Lähetä palautetta toimitukselle