Mielipide

Rautakorpi tanssii catenaccion synkällä tiellä

LIIGA / Kolumni
Tapparan filosofia on samasta muotista kuin legendaarisen jalkapallojoukkueen Internazionalen salpalinja. Maailman vihatuin pelitapa teki keksijästään kulttihahmon, mutta kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Jalkapallo eli 1960-luvulla murroskautta.

Pelikirjat ja ryhmitykset olivat alkaneet muuttua yltiöpäisestä hyökkäyspelin ihannoimisesta kohti realistista, puolustusvoittoista nykyaikaa. Manner-Euroopan, Britannian ja Latinalaisen Amerikan identiteetit törmäilivät toisiinsa etsien yhtä totuutta voittavasta pelistä.

Eräs ajan suurista oli valmentaja Helenio Herrera. Argentiinalainen tuli Italiaan Serie A:n Internazionaleen vuonna 1960 ja löi jalkapallon kehykset palasiksi.

Herrera ajatteli, että joukkueessa ei ole yksilöitä. Ainoastaan sovittua suunnitelmaa täydellisesti toteuttavia palasia. Kellään ei ollut erivapauksia.

Syntyi kaikkien aikojen konemaisin, puolustavin ja paskamaisin ryhmitys.

Catenaccio. Salpa.

Aivan kuten Herrera, Rautakorpi uskoo strukturoituun, suunniteltuun järjestelmään.

Inter pyrki mistään piittaamatta ja röyhkeästi hinkkaamaan ottelut läpi vähämaalisina. Se halusi mieluummin välttää takaiskut kuin tulittaa osumia itse. Pelitapa toimi kuin junan vessa: Herreran aikana La Grande Inter voitti Italian liigan kolmesti ja Euroopan cupin kahdesti.

Catenacciota vihattiin. Ja voi veljet, kuinka tulisesti. Se teilattiin ilon ja luovuuden tappajaksi, todelliseksi epäjalkapalloksi. Se kutsui käymään päälleen kuin raivotautinen, rankaisi virheestä ja kulutti vastustajan voimat ja ajan loppuun.

Tylsyys ja rumuus haittasivat kaikkia paitsi pokaaleja nostellutta joukkuetta.

Superpuolustava tyyli oli kiistattoman tehokas, mutta kuoli omaan vaativuuteensa. Kuten Jonathan Wilson kirjassaan Inverting the pyramid: History of football tactics kertoo, pelaajien selkärangat menivät poikki jatkuvaan suorittamiseen ja Herreran totaaliseen, spartalaiseen kurinpitoon. Vastustajat olivat rentoja, luovia haastajia, ja keväällä 1965 Inter menetti peräkanaa sekä Euroopan herruuden että Serie A:n.

Taito ja pelivälineen hallinta tulivat taas muotiin. Pikku hiljaa hiipuivat myös jäljittelijät.

Vuonna 2014 Hakametsän jäähallin valmentajakopissa istuu mies, jonka ura ja askeleet ovat mukailleet Herreraa hämmästyttävästi. Vain laji on toinen.

Kiistelty, intohimoinen älykkö Jukka Rautakorpi on muokannut suomalaisen jääkiekon identiteettiä jo 20 vuotta, ja muokkaa edelleen. Hänenkin uransa on osunut lajin suureen muutosvaiheeseen.

Aivan kuten Herrera, Rautakorpi uskoo strukturoituun, suunniteltuun järjestelmään. Aivan kuten Herrera, Rautakorpi peräänkuuluttaa pelaajien psykologista tilaa. Aivan kuten Inter, Tappara rakentaa kirkkonsa puolustuksen varaan ja tekee sen sensaatiomaisesti. Aivan kuten Interiä, Rautakorven Tapparaa syytetään ilonpilaajaksi.

Rinnastuksen viimeistelee kummankin valmentajan halu kontrolloida pelaajia kentän ulkopuolella.

Tällä kaudella Tapparan hyökkäyspelikin on muuttunut entistä lähemmäksi jääkiekon catenacciota. Joukkue haluaa kääntää peliä nopeasti, heittää kiekkoa päätyyn ja tehdä vastahyökkäyksiä. Konemaisuus on liitetty tamperelaisiin jo kaksi vuotta.

Pallopelien peruslait ovat samoja. Puolustamiseen keskittyminen heikentää hyökkäystä, ennalta suunnittelu vähentää luovuutta. Rautakorpi on tilanteessa, jossa hänen pelitapansa osoittautuu joko voittavaksi tai kahdesti peräkkäin voitetuksi.

Visionääri flirttailee Interin demonien kanssa. Herrera poistui kentiltä lyötynä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös