Mielipide

Pohdintaa olympiajoukkueesta: Osa 1

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jatkoaika pohtii seuraavien kolmen päivän aikana kolumnisarjassamme Suomen maajoukkueen olympiavalintoja. Ketkä ovat mukana Salt Lake Cityssä ja ketkä jäävät rannalle? Tänään vuorossa leijonajoukkueen maalivahdit, sarja jatkuu tiistaina ja keskiviikkona puolustajien ja hyökkääjien osalta.

Salt Lake Cityn olympialaisten ensimmäiset valinnat on jo tehty. Kahdeksan pelaajaa valittiin ensimmäisessä vaiheessa. Mutta ketkä täyttävät muut paikat. Seuraavassa veikkaus viimeisten paikkojen täyttäjistä.

Suomen valmentaja Hannu Aravirta valitsi kisoihin ensimmäisessä vaiheessa puolustajista Teppo Nummisen, Janne Niinimaan ja Kimmo Timosen, sekä hyökkääjistä Teemu Selänteen, Saku Koivun, Jere Lehtisen, Sami Kapasen ja Juha Ylösen. Lisäksi Hannu Aravirta on nimennyt leiriryhmän, joka kokoontuu
Helsingissä ennen NHL-kauden alkua.

Jatkoaika heittää lusikkansa soppaan ja ohessa on pieni kuvaus jokaisesta pelaajasta, jota ei vielä ole kisoihin valittu. Lisäksi on kurkistettu kristallipalloon, josta on katsottu mikä on pelaajan kohtalo kisavalinnan suhteen. Mukana ovat kaikki leiriryhmään kuuluvat pelaajat, sekä leiriryhmän ulkopuolelta maalivahdeista Mika Noronen, Ari Ahonen, Vesa Toskala ja Jussi Markkanen, sekä hyökkääjistä Niklas Hagman ja Jussi Tarvainen. Pelaaja-arvioinnit julkaistaan kolmessa osassa perättäisinä päivinä.

Ensimmäisenä vuorossa maalivahdit.

Ari Ahonen

Ahonen lähti mainion SM-liigakauden jälkeen New Jerseyn
organisaatioon tutustumaan miltä meno näyttää rapakon takana. Ahonen oli HIFK:lle erittäin tärkeä pelaaja viime kaudella. Huonoja päiviä ei sattunut kovinkaan usein. Hyvin peittävän Ahosen suurin ongelma on se, että mies menee maihin välillä liiankin helposti, jolloin ylänurkkiin jää tilaa.

Kohtalo: Tulevaisuudessa maajoukkueen vakiokalustoa, mutta vielä ei ole Ahosen aika.

Jani Hurme

Hurme pelasi viime kaudella parisenkymmentä NHL-ottelua. Jani pääsi maalille näinkin monta kertaa, sillä Ottawan ykkösveskari Lalime oli pitkään loukkaantuneena. Hurmeen MM- kisamatkan peruutti - ainakin osittain - kipeytynyt polvi. Hurme työskentelee maalillaan lähes eleettömästi, mutta kiekot jäävät varsin usein hanskaan.

Kohtalo: Pääsee Salt Lake Cityyn ja kamppailee ykkösvahdin paikasta Miikka Kiprusoffin kanssa.

Miikka Kiprusoff

Kiprusoff lennätettiin MM-kisoihin Suomea auttamaan. Kenttäpelaajien lepsuilun vuoksi pieleen mennyt avauserä USA-ottelussa riitti siihen, että Miikka joutui vaihtoon. Vaihtopenkillä Miikka pysyikin kisojen loppuun asti, koska Pasi Nurminen pelasi vakuuttavasti. Miikka pyrkii pysymään mahdollisimman pitkään pystyssä ja näin peittämään mahdollisimman suuren osan maalista.

Kohtalo: Mukana kamppailussa ykkösvahdin paikasta.

Mika Noronen

Tapparan juniorimyllyn tuote pelasi viime kauden Buffalon farmissa. Noronen on päässyt urallaan pelaamaan myös ylhäällä Dominik Hasekin ollessa loukkaantunut. Hasekin siirryttyä Detroitiin mahdollisuudet päästä pelaamaan ylhäällä paranivat huomattavasti.

Kohtalo: Ei vielä kisoihin, mutta kenties 2006 Torinossa kamppailee ykkösvahdin paikasta Ahosen kanssa.

Pasi Nurminen

Nurminen pelasi hienot MM-kisat ja sai varauksen Atlantaan. Ikävä loukkaantuminen ja sen vaatima leikkaushoito on kuitenkin koitunut Nurmisen riesaksi, ja mies on tervehtymisennusteen mukaan poissa kaukaloista puolisen vuotta. Nurmisen pelityylille on ominaista välillä jopa Hasekin mittoihin yltävä kieppuminen sinne tänne. Kiekot kuitenkin menevät usein muualle kuin maaliin, mutta reboundejakin tulee aika lailla. Tällä hetkellä Nurmisen toipumisaikaa ei ole tarkennettu. Jos aikaa menee kuusi kuukautta, joka ilmoitettiin loukkaantumisen sattuessa tulevat kisat liian nopeasti vastaan.

Kohtalo: Ei kisoihin jos toipumisaika ei lyhene.

Jussi Markkanen

Markkanen sai varauksen Edmontoniin varsin pienellä varausnumerolla, joka oli 133. Markkanen otti viime vuonna haltuunsa SM-liigan nollapeliennätyksen, joka kirjataan luvulla kahdeksan. "Volvo" kehittyi erittäin varmaksi veskariksi ja oma osuutensa tähän on myös Jaakko Sirénillä, joka on hionut timantiksi myös esimerkiksi Vesa Toskalan. Edmonton on ilmaissut mielenkiintonsa saada Markkanen organisaatioon jo ensi kaudeksi.

Kohtalo: Markkanen ottaa kolmannen maalivahdin paikan mikäli lähtee Edmontoniin.

Jarmo Myllys

Myllys oli MM-kisoissa mukana kolmosmaalivahtina, mutta oli silti
täysillä roolissaan mukana. Pelaamaan päästessään Myllys on nopeat refleksit ja hyvän mailakäden omaava maalivahti, jolle kuitenkin sattuu silloin tällöin lapsuksia.

Kohtalo: Kolmosvahti otetaan nuoremmasta kaartista ja Myllys ei näin ollen pääse kisoihin.

Ari Sulander

Sulander kieltäytyi MM-kisojen kolmosvahdin paikasta. Sulo on
parhaillaan loistava maalivahti, mutta aivan kuten Myllykselle,
sattuu Sulanderillekin joskus paineiden alla virheitä.

Kohtalo: Ei kisoihin.

Vesa Toskala

Ilves-kasvatti Toskala rakensi uraansa viime kauden farmiliigassa.
San Josessa sivuutettavana on Evgeny Nabokov ja Miikka Kiprusoff, joten helppoa murtautuminen ylös ei ole. Toskalan parhaita osa-alueita ovat välillä jopa maaginen hanskakäsi, sekä nopeat refleksit lähietäisyyksiltä. Suurin heikkous ovat läpiajot, joista Toskala yllätetään turhan usein.

Kohtalo: Toskalalle ei löydy paikkaa joukkueesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös