Mielipide

Pentti Matikainen – kuusi vuosikymmentä suomalaista jääkiekkoa

LIIGA, MAAJOUKKUE / Kolumni
Calgaryn olympiahopea 1988. Kanada Cupin pronssi 1991. Prahan MM-hopea 1992. Nämä mitalit olivat Suomelle ensimmäiset kyseisissä arvokisoissa. Harvalle tulee näistä kisoista mieleen mies penkin takana. Pentti Matikainen toimi Suomen päävalmentajana vuosina 1987–1993 ja ohjasi maajoukkueen menestyksen polulle.

Kaikki sai alkunsa Joensuussa, kun Pentti Matikaisen isän työyhteisön aktiivit järjestivät 60-luvun alussa pojille kunnollisen kaukalon valoineen kaikkineen. Siellä pelattiinkin aamusta iltaan. Matikainen päätti kokeilla siipiään oikeassa juniorijoukkueessa ja aloitti varsinaisesti jääkiekon pelaamisen vasta varhaisessa teini-iässä.

– Pelasin ensimmäisen otteluni miesten tasolla ollessani 14-vuotias, Matikainen kertoo.

– Siitä alkoi 18 vuoden pelaajaura neljässä eri seurassa. Lopetin urani SaiPassa keväällä ja siirryin suoraan valmentajaksi. Näin ei ehkä enää tänä päivänä tapahtuisi. Siitä hetkestä jatkoin vuoteen -97 asti valmennustehtävissä.

– Tiedostin hyvissä ajoin, että olin menettänyt sydämeni jääkiekolle. Että haluan olla tässä lajissa mukana senkin jälkeen kun pelaajaura loppuu.

– Minulla oli onni, että sain pelata hyvien ja kokeneiden valmentajien alaisuudessa. Sillä oli iso merkitys aikanaan omaan valmentajan työhön.

Matikainen on ollut vuoden sisään kahdessa selkäleikkauksessa ja on edelleen toipilaana. Samat vaivat olivat haittana myös hänen uransa loppuaikoina. Ongelmat selän kanssa eivät yksinään olleet syy peliuran päättymiseen, vaan merkittävin tekijä löytyy muualta.

– Suurin syy on tietenkin Alpo Suhonen, joka oli silloin SaiPan päävalmentajana.

Matikainen toimi viimeisellä pelaajakaudellaan myös SaiPan kakkosvalmentajana. Suhonen lähti nuorisomaajoukkueen mukana Kanadaan ja joulutauko jäi Matikaisen vastuulle. Hän halusi itsekin vielä harjoitella joukkueen mukana, mutta ymmärsi pian ottavansa liian suuren riskin omien intressiensä takia.

– Muut pelaajat ja koko seura olisivat joutuneet kärsimään siitä, että olisin itse pelannut ja harjoitellut valmentamisen ohella. Silloin heitin pelikamppeet nurkkaan ja siiryin puhtaasti valmennuksen puolelle.

– Olisin vielä halunnut pelata sen vuoden, mutta Suhonen pakotti eri ratkaisuun.

Matikainen puhuu Suhosesta ilman minkäänlaista katkeruutta ja mainitsee hänet suurimmaksi vaikuttajakseen. Miehet aloittivat yhteistyön jääkiekon parissa vuonna 1979 ja se yhteistyö jatkuu edelleen, viimeksi Matikaisen toimiessa Ässien pelaajakoordinaattorina vuonna 2008.

Seuratasolta huipulle

SaiPan ensimmäinen kausi Matikaisen alaisuudessa olisi voinut saada ruusuisemman alun. Lappeenrantalaiset hävisivät kahdeksan ensimmäistä otteluaan.

– Nykyään saisi aika moni koutsi moisesta kenkää, Matikainen hymähtää.

Joukkue jäi noususuhdanteisen kauden päätteeksi yhden maalin päähän pudotuspeleistä. Toisella SaiPa-kaudellaan Matikainen johdatti joukkueen sen historian ensimmäisiin pudotuspeleihin. Lappeenrannasta tie vei Ouluun silloisen karsijajoukkue Kärppien peräsimeen.

– Nimenomaan Kärpissä sain eniten luotua uraani ja nimeäni ajatellen sitä, että joku päivä minusta tulisi maajoukkueen päävalmentaja.


Matikainen ei ole urallaan taka-askeleita ottanut.

Matikaisen aikana Kärpät selviytyi joka vuosi pudotuspeleihin, voitti runkosarjan kertaalleen ja oli joka kausi mitaleilla.

– Ne olivat todella hienoja vuosia.

Jääkiekkoliitolta ei jäänyt huomaamatta Matikaisen menestys Kärpissä ja vuonna -87 kävi kutsu maajoukkueen päävalmentajaksi. Matikaisella oli jo taustaa ikäkausijoukkueista ja hän oli työskennellyt Suhosen kakkosvalmentajana maajoukkueessa. Suurin tekijä palkkaukselle oli kuitenkin Matikaisen Kärpissä antaman näytöt.

Helsinkiin tullessaan Matikainen otti samalla vastaan HIFK:n valmentajan tehtävät. Silloin ei ollut mikään poikkeus, että maajoukkueen pääjehu valmentaisi tosissaan myös seuratasolla. Ajat olivat toisenlaiset.

Maajoukkue menestyksen äärellä

Suomi oli ollut usein arvokisoissa lähellä mitalia, mutta todellinen menestys karttoi piskuista leijonamiehistöä vuodesta toiseen. Jotain kuitenkin muuttui Matikaisen astuessa remmiin.

– Enää emme pyrkineet valitsemaan 25 parasta pelaajaa kisoihin. Valitsimme 15 parasta, ja loput olivat sopivimpia joukkueeseen. Se oli yksi iso tekijä siihen, että joukkue toimi kokonaisuutena.

– Pelaaja, joka on omassa seurassaan tähtipelaaja, mutta kisoissa joutuu pelaamaan neloskentän laiturina, ei osaa pelata siinä roolissa. Ennen kaikkea silloin puuttuu sitoutuminen ja motivaatio.

Matikainen kehitti joukkuetta kiekottoman pelin kautta. Kun asenne oli kohdillaan, pystyttiin myös kiekollista peliä kehittämään yksilötaitojen avulla. Prahan keväänä -92 Suomi pelasi jo rohkeaa ja hyökkäävääkin peliä ja mestaruus oli enemmän kuin lähellä.

– Boltsi ei kuitenkaan kestänyt, että oltaisiin voitu voittaa jotain isoa. Finaalivastus Ruotsi oli pelannut useita isoja otteluita, kun taas suomalaiset eivät olisi voineet päiväunissaankaan toivoa pelaavansa finaalissa.

Suomen ensimmäinen mitali MM-tasolla oli kuitenkin suuri saavutus. Kulisseissa Matikaisesta yritettiin kuitenkin päästä eroon. Prahan menestyksen myötä hänen annettiin jatkaa vielä vuosi maajoukkueen peräsimessä.

– Tiesin, että aikani oli tullut ja elin asian kanssa. Kaikki juonsi juurensa Teemu [Selänne]-episodiin. Teemu oli antanut kaikkensa sillä kaudella Jokereille, eikä olisi jaksanut Prahan kisoja. Puhuin hänen kanssaan henkilökohtaisesti ja meillä oli selvä yhteisymmärrys asiasta.

– Muut tahot kuitenkin sotkeutuivat asiaan, kun he halusivat Teemun kisajoukkueeseen. Tämän jälkeen lähtölaskenta alkoi.

Seuraavana keväänä Stuttgartin kisat päättyivät Suomen osalta pohjanoteeraukseen. Tuloksena seitsemäs sija ja Matikaisen aika maajoukkueessa oli päättynyt.

Seuraavina kausina leijonamiehistö Curt Lindströmin johdolla pelasi itsensä suomalaisten sydämiin. Lillehammerin olympiapronssi ja Italian MM-hopea saivat jatkoa keväällä -95, kun Suomi voitti vihdoin maailmanmestaruuden. Matikaiselle menestys ei tullut yllätyksenä, vaikka siinä maistui hieman karvas kalkki.

– Oltiin jo menty niin isojen kynnysten yli. Finaali ei ole enää shokki, kun siellä on jo oltu.

– Sopimukseni olisi kestänyt Lillehammerin ja Italian kisoihin saakka. Oma visioni oli, että Italiassa voitettaisiin maailmanmestaruus. Ei voi kieltää, etteikö jonkinlaista katkeruutta olisi tullut, kun asiat menivät nyt näin.

– Pitää kuitenkin laittaa asiat mittasuhteisiin. Yhtään väheksymättä, siis yhtään väheksymättä maailmanmestaruutta, mutta jos Suomi ei olisi ollut finaalissa, olisi kyse ollut katastrofista. Kisoissa oli tasan tarkkaan kaksi joukkuetta, Suomi ja Ruotsi.

– Hienoa kuitenkin, että voitettiin, siitä en halua ottaa mitään pois Currelta, joukkueelta tai liitolta. Me tarvittiin se maailmanmestaruus.

HIFK, Jere ja potkut

Maajoukkueen jälkeen Matikainen päätyi Helsingin IFK:n varatoimitusjohtajaksi valmennettuaan välissä HPK:ta, Lukkoa ja saksalaista Frankfurt Lionsia. Kauden 2000–2001 jälkeen HIFK:n grand old man Frank Moberg luovutti viestikapulan Matikaiselle.

Matikaisen johtajakaudella mestaruutta ei kuitenkaan Nordenskiöldinkadulla juhlittu. Meno tyssäsi aina viimeistään välieriin. Kovimman kritiikin silloin keräsi juuri Matikainen. ”Föönille kenkää” –huudot raikuivat HIFK-fanien keskuudesta harva se päivä.

– En usko, että kovinkaan moni olisi saanut vastaavaa kritiikkiä. Se johtui siitä, että minua pidettiin edelleen menestyvänä valmentajana. Ja lähelle se menestys jäikin. Välierätappio HPK:lle viidennessä ottelussa ja Lukolle tiukan väännön jälkeen tappio lockout –kaudella.

''

Miksi elää ja kieriskellä katkeruudessa, kun siitä ei kärsi kukaan muu kuin minä?

– Koin, että tein kaiken mitä tehtävissä oli. Sattumalla oli tekemistä. Niin ei jostain syystä voi sanoa epäonnistumisen hetkellä, mutta onnistumisen hetkellä voi.

– Ei ollut siitä kiinni, etteikö elementtejä olisi rakennettu, siinä mielessä en kritiikkiä allekirjoita. Mietitään esimerkiksi lockout-kautta, meiltä löytyi pelaajia kuten Olli Jokinen, Marek Zidlicky, Jarkko Ruutu, Toni Lydman, Tomas Vokoun...

Niin, työsulkukaudella HIFK:ssa täysin flopannut Vokoun valittiin saman kevään MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi Tshekin juhliessa maailmanmestaruutta.

– Hän otti kauden henkilökohtaisesti todella raskaasti, eikä hänellä ollut kiinnostusta kisoihin. Sanoin, että haluan hänen lähtevän itsensä takia – ja jotta pystyn sanomaan, että olin palkannut maailmanluokan maalivahdin.

Kun ajattelee Pentti Matikaista ja Helsingin IFK:ta, ei voi olla sivuuttamatta Jere Karalahtea. Matikainen palkkasi Karalahden takaisin petopaitoihin, kun tämä oli kärynnyt alkoholista rapakon toisella puolen.

– Emme olleet palkkaamassa pyhäkoulupoikaa, se tiedettiin. Kuten myös se, ettei tulla selviämään ilman otsikoita. Otimme sen riskin, sillä kyseessä oli maailmanluokan pelaaja.

– Jeren taustoista johtuen moni asia sai kohtuuttoman ison julkisuuden. Hän ei HIFK:ssa pelatessaan ollut kertaakaan harjoituksista luvatta poissa. Niin kauan, kun pelattiin mestaruudesta, ei Jerestä ollut mitään huomautettavaa.

Entäs sitten sen ulkopuolella? Kevään 2004 pronssiotteluun Karalahti jätti saapumatta.

– Pronssiottelusta nousi turha kohu. Jere katsoi, ettei ottelu kiinnosta. Jos kyseessä olisi ollut joku muu pelaaja, ei juttua olisi syntynyt. Jere ei saanut mitään erivapauksia, vaan myönsi virheensä ja hoiti seuraamukset nurisematta.

Kauden 2007–2008 päätyttyä Matikainen vapautettiin yllättäen tehtävistään HIFK:ssa. Sai potkut.

– Potkut tulivat kuin tikari suoraan selkään. Ei ollut aavistustakaan. Se oli kova paikka. Niin pitkä yhteistyö, sellainen suhde organisaatioon...

– Eikä potkuissa mitään. Niin kauan, kun työskennellään tulosurheilun parissa, potkut vain kuuluvat asiaan. Mutta on tapoja ja tapoja hoitaa potkut.

– Nyt voin sanoa, että ammattitaitoni ei kadonnut potkujen myötä, päinvastoin. Nythän olen isoa kokemusta rikkaampi. Miksi elää ja kieriskellä katkeruudessa, kun siitä ei kärsi kukaan muu kuin minä?

Historiaa tekemässä

Matikainen on nähnyt jääkiekkoa pelattavan seitsemällä vuosikymmenellä. Hän on nähnyt, kuinka pelaajista on tullut entistä taitavampia ja fyysisempiä. Kuitenkaan hän ei koe, että laji itsessään olisi dramaattisesti muuttunut. Etenkin valmentajien tätä nykyä paljon mainostamat pelikirjat herättävät Matikaisessa lähinnä huvitusta.

– Tämä uusi valmentajasukupolvi luulee, että he ovat keksineet pyörän uudestaan. Laji on keksitty yli 100 vuotta sitten Kanadassa ja nyt puhutaan pelikirjoista uutena keksintönä. Omasta kirjahyllystäni löytyy Kärppien jokainen harjoitus ja joukkuepalaveri, miten pelataan mitäkin vastaan.

– Ärsyttää, että pelikirja olisi jokin uusi, autuaaksi tekevä asia. Peliä on ennenkin pilkottu ja katsottu, miten vastustajaa kannattaa pelata.

Matikaisen kokemuksella sanat kuulostavat painavilta ja merkityksellisiltä. Mies puhuu urastaan suurella kaiholla.

– Helvetin hienoa, että on saanut olla mukana historiaa tekemässä. Ja siitä olen ylpeä, että olen ollut mukana yhtenä palasena menemässä kynnyksen yli eri tasoilla.

Hassua, että Matikainen pitää itseään palasena. Hän on kuitenkin ollut se henkilö, joka on usein saanut palaset kohdalleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös