Mielipide

Patajätkät – Ässien tuhkimotarina kansiin

LIIGA / Kolumni
Porin Ässien jätkälauman taistelu nousi viime kevään pudotuspeleissä ilmiön mittasuhteisiin. Pitkässä lamassa elänyt karhukaupungin kiekkoväki heräsi ja loi hetkessä uskomattomat mittasuhteet saavuttaneen buumin. Maakuntalehti Satakunnan Kansan urheilutoimitus kokosi ihmeen ja sen tekijät yksien kansien väliin.

- Tämä oli tuhkimotarina, Ässien tarina, jota pitää nyt hehkuttaa, varsinkin kun on itse nähnyt ne vaikeat vuodet. Se fiilis hallissa toimi sytykkeenä kirjalle, kun näki miten jengi ja porilainen kiekkoväki heräsivät, Satakunnan Kansan urheilutoimituksen nokkamies Matti Majasaari kertoo.

Edellisestä porilaisesta jääkiekosta kirjoitetusta kirjasta ehti vierähtää 12 vuotta. Matti Majasaari kirjoitti tuolloin yksin teoksen Pitkä laukaus.

- Tilanne oli silloin erilainen. Silloin ei ollut menestystarinaa takana ja ajatus lähti silloin Ässistä. Silloin ei ollut tällaista tilausta, vaan Heikkilän Lasse oli jäämässä eläkkeelle, ja hänen toivomuksensa oli laittaa historia kansiin, Majasaari muistelee.

Viiden miehen työryhmä

Tällä kertaa Majasaari ei joutunut tekemään työtään yksin. Hän piteli suitsia, mutta hänen apunaan toimivat Satakunnan Kansan vakitoimittajat Juho Pekka Mikola ja Juha Luotola sekä Jatkoajassakin kannuksiaan hankkineet vapaat toimittajat Harri Laiho ja Mikkomatti Aro.

- Silloinkin oli toki intoa, mutta se oli enemmän tilattu työ. Silloin tein työn itse, mutta nyt minulla oli joukko asiantuntevia kirjoittajia apunani, Majasaari kiittelee.

Toimittajaviisikko väänsi kirjan kasaan nopealla aikataululla. Majasaaren mukaan ajatus opuksesta syntyi jo pudotuspelien aikana, ja lopullinen päätös tehtiin vapun tienoilla. Päivätöidensä ohella kvintetti puristi tarinat kokoon viidessä viikossa.

- Tiukka, nopea ja antoisa projekti on nyt takana. Vähän kirja matkan varrella paisui, sillä ajatuksissa lähdimme liikkeelle 144 sivusta, mutta olimme monisanaisia, ja jouduin välillä kysymään päätoimittajaltamme Jokisen Joukolta, että onko sivubudjettia mahdollista kasvattaa, Majasaari kuvaa 168-sivuisen teoksen syntyä.

Pelaajakortteihin pyritty kaivamaan uutta

Rakenteellisesti kirja jakautuu neljään osaan. Hopeakevään yleiskatsausta seuraa tukku sanomalehtityyppisen henkilökuvan muotoon kirjoitettuja pelaajakortteja, joita on kirjoitettu vaihtelevalla tavalla. Osa keskittyy pelaajan taustoihin, ja osa kertoo pudotuspelien ja ässäajan tapahtumista.

- Yritimme kaivaa kaikista jotain uutta ylös emmekä lähteneet vain kertaamaan tehtyjä maaleja, Majasaari sanoo.

- Jokaisesta tarinasta löytyy jotain uutta. Tuntuu, että esimerkiksi Matt Nickerson on sellainen pelaaja, josta on kirjoitettu jo kaikki mahdollinen, mutta niin vain hänestä löytyi aivan uutta tietoa, Jouko Jokinen kehuu.

Jokaisen pelaajakortin yhteyteen on jätetty tilaa nimikirjoitukselle, tekijät ovat luvanneet ensimmäiselle kaikkien pelaajien autenttisella nimikirjoituksella varustetun kappaleen omistajalle 500 euron stipendin.

- Olemme jätkien kanssa sopineet, että yksi kaveri ei pistä nimeään kirjoihin. Näin otamme rahat virkistyskassaan, ässäkapteeni Pasi Peltonen virnuilee.

Historiakatsaus muutakin kuin glooriaa

Pelaajakorttien jälkeen kirjassa on Majasaaren kirjoittama historiapätkä vuosien 1994-2006 tapahtumista porilaisessa jääkiekossa. Pääosan varastavat Juhani Tamminen, Veli-Pekka Ketola ja Antti Heikkilä, ja tsekkihyökkääjä Jaroslav Otevrelin loukkaantuminen on saanut oman lukunsa.

- Vaikeita aikoja ne olivat. Muistan Otevrelin halvaantumisen kuin eilisen päivän, Pasi Peltonen huokaisee.

Käytännössä koko uransa ässäpaitaa kantanut konkaripuolustaja on nähnyt koko kirjatun ajanjakson aitiopaikalta. Hänen kaksi otteluaan Kokkolan Hermeksessä osuivat kaudelle 1993-94, joten hän joutui itsekin myrskyn silmään Ässien talousepäselvyyksien takia.

- Vaikka verottajasotkut koskivatkin seuraa, niin myös omat asiat käytiin läpi. Kuuden vuoden ajalta piti kaivaa bussiliputkin esiin. Vaikka et ole mielestäsi tehnyt mitään väärää, niin kyllähän se kalvaa. Onneksi tässä maassa on monta muutakin liigaseuraa, silloin joutui hakemaan apua Tampereen ja Helsingin verotoimistoista, Peltonen muistelee.

Karhukaupungin pääsarjakiekko tilastoina

Tilastofriikkien kielelle herahtaa vesi heidän selatessaan kirjan loppusivuja. Viimeiset 30 sivua on varattu porilaisen pääsarjakiekon tilastointiin.

- Kirjassa on paitsi Ässien myös koko porilaisen SM-sarjatason jääkiekkoilun tilastot. Niiden kanssa painittiin pitkään, ja tilastoissa on aina virheitä, mutta uskoisin, että ainakin jokainen pelaaja löytyy, Majasaari sanoo.

Kun ajattelee, millainen Porin keväinen kiekkobuumi oli, voisi olettaa teoksen olevan jokaiselle aidolle patasydämelle pakko-ostos. Aluksi kirjasta on otettu 4000 kappaleen painos, jossa on alkuperäisiin lukuihin lisätty tuhat painosta ennakkovarausten määrän rohkaisemana.

- Kirja on mukaansatempaava. Porilaisena en näe siinä mitään vikaa. Itse ajattelen sitä lähinnä niin, että 20 vuoden päästä on erittäin kiva kiikkustuolissa muistella, että millaisia pelikavereita oli mukana ja mitä tapahtui, Pasi Peltonen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle