Mielipide

Paljon melua tyhjästä

MAAJOUKKUE / Kolumni
Leijonien huono menestys epävirallisessa EM-sarjassa nostatti suuren kohun kansamme syvissä riveissä. Nyt ihmettelenkin suu auki, miksi?

Erkka Westerlundin aika Suomen maajoukkueen peräsimessä ei ole alkanut toivotulla tavalla – näin monet ovat nähneet. Harva kuitenkaan ottaa faktoja pöydälle ja katsoo totuutta silmiin. Totuushan on se, ettei Euro Hockey Tourin menestys vaikuta mihinkään. Ei ole vaikuttanut koskaan, eikä vaikuta nytkään. Eiväthän siellä pelaa edes parhaat pelaajat - tulevia MM-pelaajiakin ehkä neljä tai viisi.

Euro Hockey Touria on pelattu vuodesta 1997 lähtien ja Suomi on voittanut epävirallisen EM-sarjan kuusi kertaa. MM-mitaleitakin siltä ajalta on tullut, mutta vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen yhtäkään kultaista plättyä ei Suomi ole pystynyt voittamaan.

Onkin tarpeellista kysyä, miksi Suomen huonot otteet aiheuttavat suuren määrän paheksuntaa? Puuttuvathan turnauksesta vuodesta toiseen USA, Slovakia ja viime vuodet kiekkoareenoita hallinnut Kanada. Eikö Leijonien menestykseen (maailmanmestaruus) MM-kisoissa uskota ja sitten yritetään EM-sarjan menestyksestä revittää kaikki mahdollinen ilo irti?

Lehtien kauhistelu Leijonien mahalaskusta on ylimitoitettua. EM-sarjan ottelut ovat erinomaisia tilaisuuksia Westerlundille katsastaa kykeneviä pelimiehiä tuleviin MM-kisoihin ja sitä kautta myös nuorille pelaajille loistava tilaisuus saada uusia kokemuksia kansainvälisistä peleistä.

Se, ettei Suomen peli kulje, voi johtua monistakin asioista. Westerlund on eittämättä muuttanut kuvioita sitten edeltäjiensä ja toisekseen pelaajien vaihtuvuus jokaiseen turnaukseen on huomattavan suurta. Kun pelikaverit vierellä vaihtuvat, ei tulos aina ole paras mahdollinen - olkoonkin, että puhutaan ammattiurheilijoista.

Onko siis tarpeellista jäykistellä huonolla eurosarjamenestyksellä? Mielestäni ei. Itse vaihtaisin nuo kuusi Euro Hockey Tourin voittoa yhteen maailmanmestaruuteen yhtä mielelläni kuin vaihtaisin vanhan Opelini Porscheen. Huoli Suomen jääkiekon nykytilasta saattaa olla hyvinkin aiheellinen, mutta Euro Hockey Tourin perusteella päätelmiä on turha tehdä suuntaan tai toiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle