Joensuulaissakki menetti kautta edeltävänä kesänä huippuvalmentajansa ja tukun mestaruuskevään ratkaisupelaajiaan. Tilalle hankittiin Mestis-tasolle suhteellisen kovia pelimiehiä, joten on mysteeri, kuinka ärjypaitojen kaudesta muotoitui täydellinen farssi.
Seuraavassa Jokipoikien osa-alueet arvioituna asteikolla 1-5.
Maalivahdit: Härmällä liian suuret saappaat
Alexander Salak, Antti Ore, Mikko Rämö, Antti Härmä. Kuka ei kuulu joukkoon? Mehtimäki on ollut monen veskarin ponnahduslauta kirkkaampiin valoihin ja Joensuussahan oli eletty playoff-huumaa pitkälle kevääseen kahtena edelliskautena. Härmä tuotiin Joensuuhun hakemaan uralleen nostetta ja torjumaan Jokipojat ainakin playoffeihin.
Toisin kuitenkin kävi ja espoolaisesta tuli suurin epäonnistuja joensuulaismaalilla moneen vuoteen.
Kakkosvahtina toimi seuran oma kasvatti Eemeli Sivonen. 21-vuotias veskari ei varsinaisesti vakuuttanut maalinsuulla, mutta sai näyttämään itsensä hyvältä Härmän rinnalla. Harjoituspeleissä ärjypaitojen maalilla esiintyi vasta 16-vuotias Janne Juvonen- ehkä hänen vuoronsa tulee ensi kaudella?
Puolustus: Peräpää vuoti
puolustus on osa-alue, joka joensuussa vaihtunut kaikkein vähiten. näin oli tälläkin kaudella. kesällä puolustuksesta lähti vain Kimmo Nevalainen (Ketterä) ja Matti Näätänen (Tanska) joka hänkin palasi ärjypaitaan syksyllä. Tilalle napattiin ennestään tuttu Juhamatti Hietamäki sekä seuran omat kasvatit Ossi Karhunen ja Antti Väänänen, jotka molemmat nostivat kytkintä tammikuun siirtorajalla.
Suurin nimi ja samalla suurin pettymys puolustuspäässä oli kapteeni Juuso Akkanen. Mestiksen parhaaksi puolustavaksi puolustajaksikin mestaruuskaudella valittu Akkanen oli ongelmissa koko kauden ajan.
Puolustuspään onnistujiksi laskettakoon Jarkko Immonen ja Jani Oinonen ja Näätänen. Oinonen pelasi itsensä selkeästi seuran runkopuolustajien joukkoon ja Immonen jatkoi siitä mihin viime kausina on jäänyt. Näätänen oli ärjypaitojen ainut puolustaja, joka osasi avata peliä ja pyörittää kiekkoa ylivoimassa viivamiehenä.
Puolustajakolossi Ville Väänänen oli sivussa puoli kautta, mikä toi oman vivahteensa alkukauden ongelmiin. Kun Väänänen vihdoin pääsi tositoimiin, ei jälki ollut parempaa kuin hänen tilalla pyörineiden Ossi Karhusen ja Antti Väänäsen. Hajaotteluita pääsivät pelaamaan A-junioreiden ykköspuolustajat Joni Okkonen ja Jere Niemelä. Heidänkin aikansa tulee vielä.
Hyökkäys: Suurin vaihtuvuus, suurimmat pettymykset ja suurin yksittäinen onnistuja
Antti Kerälä, Tobias Salmelainen, Scott Matzka, Jani Savolainen- mutta tilalle ei hankittu läheskään samaa kaliiperia olevia pelimiehiä. Toki Ville Eskelisen ja Henri Kiviojan statistiikka männä kausilta oli ihan hyvää luokkaa, mutta tulos kaukalossa kaukana edeltäjiään.
Tatu Miettisen piti tuoda rauhallisuutta jarruketjuihin ja Ville Silvastin vauhtia. Jordan Foxin tuotiin rapakon takaa nakuttamaan pisteitä ja taistelemaan pistepörssin voitosta. Uusista hyökkääjistä ainoa onnistujaksi luokiteltava on Silvast, jota kutsutaan Joensuussa jo ”uudeksi samimutaseksi”. Mutasen reitti kulki Kontiolahden Kajastuksesta Porin Ässin taistelemaan Kanada-maljasta- kenties Silvast käy saman reitin tulevaisuudessa?
Vanhoista runkopelaajista Samu Pitkänen ja Heikki Puustinen olivat niitä, ektkä pystyivät esiintymään edukseen. Pitkänen iski mukavat 35 tehopistettä vaikean viime kauden jälkeen. Puustinen iski alkukaudesta häkkejä hurjaan tahtiin, mutta loppukaudesta hiipui. 18 maalia on kuitenkin kunnioitettava suoritus.
Jarkko Malinen sai pelata nyt ehjän kauden- tuloksena hieno 37 pinnan kausi. Vaikka seuralla oli heikompi ottelu, Malinen piti usein tasonsa. Samoin kuin takavuosien pistelinko, konkari Sami Puruskainen, oli uudessa, alempien ketjujen työmyyräroolissaan hyvä.
Jokipoikien surkean kauden ehdoton valopilkku oli latvialaishyökkääjä Roberts Jekimovs. Jekimovs väläytteli jo viime kaudella. Oli siirtymässä kesällä suurempiin kuvioihin, mutta päätös pysyä Joensuussa ja pelata täysi Mestis-kausi oli oiva päätös. 24 häkkiä ja 43 tehopinnaa oli loistava suoritus nuorukaiselta. Suuremmat kuviot kutsuvat todennäköisesti jo ensi kaudella.
Valmennus: Härdellistä pannukakku
jokipojat pohjalta nostanut ja askeleen päähän sm-liigasta vienyt Jarno Pikkarainen lähti kesällä Mikkeliin yrittämään samaa temppua. Kaksi kautta menestyksekkäästi joensuulaisylpeyttä luotsannut Pikkarainen jätti valtavat saappaat uudelle koutsille – Jukka Varmaselle.
Paljon valmentajasekoiluista kertoo se, että Varmanen löysi itselleen apulaisen vasta kauden alettua, syyskuun lopussa.
Varmasella oli puheissaan ideaa, mutta teot jäivät vähäisiksi. Varmasen takapuoleen ilmestyi kengänjälki joulukuussa ja tapaninpäivänä Jokipojat nousi Suomen kiekkoilun ykköspuheenaiheeksi hankkimalla peräsimeensä NHL-legenda Esa Tikkasen. Tikkaselle annettiin simppeli tehtävä – nostaa Jokipojat pudotuspeleihin.
Tikkasen valtakauden alku näytti valoisalta. Voittoja rapisi mukavaan tahtiin ja seura sai suurta medianäkyvyyttä. Kurssi lähti kuitenkin jyrkkään laskuun ja tehtävä epäonnistui- kävikin niin, että joutuminen putoamiskarsintoihin oli kiinni kauden päätösottelun viimeisestä erästä.
Valmentajanvaihdosta ei Jokipojille jäänyt muuta käteen kuin muutama lisäeuro ja tärkeää näkyvyyttä.
Kliseisesti sanottuna Jokipojilla on tästä vain yksi suunta – ylöspäin.
Arviot: Jatkoajan Joensuun Mestis-toimitus, teksti: Renne Ohtonen
