BOS - TOR 2.00
SJS - VGK 5.00
Mielipide

Onko jääkiekko vaarassa sortua suuruuteensa?

MAAJOUKKUE / Kolumni
MM-kisojen pääsylippukohu on vain pari puuta koko metsähehtaarista. Yleisön ärsyyntyminen ja tympääntyminen oli väistämätöntä, kun ylivertaisen valtalajin suosiosta lähdettiin ottamaan viimeisiäkin rippeitä irti. Lätkän suosion maksimikoko alkaa olla saavutettu.

Jos minkä tahansa lajin maailmanmestaruuskisoissa ykköspuheenaihe on jokin muu kuin huikeat urheilusuoritukset, joku on ajanut veneensä karille ja pahasti. Erityisen vaikeaa sen olisi pitänyt olla Suomessa, toukokuussa 2012 ja kruunaamattoman kansallispelin kotikisoissa: vielä vuosi sitten mikään ei ollut suurempi asia kuin Jukka Jalosen pelifilosofia ja 6-1.

Laji ja sen kattojärjestö huomasivat 17.5.2011 krapulasta selvittyään olevansa lähes itsevaltaisessa tilassa kiinnostavuuden, medianäkyvyyden ja taloustilanteen suhteen. Asemaa on käytetty hyväksi niin kisaorganisaation itsensä kuin joka ikisen kynnelle kykenevän yhteistyökumppanin toimesta.

Kaikki ovat nyt leijonia, ”paremmin, suuremmin ja kattavammin kuin koskaan”, vai miten se maksutelkkarislogan meni.

''

Yhden turnauksen maksimaalisella taloudellisella tuloksella saatettiin kuristaa Suomi-kiekolta taju kankaalle.

Oli ennätysmäisen rahastuksen taustalla sitten ahneus tai vain pakon sanelema tarve tehdä niin iso tili kuin mahdollista, päädytään samaan lopputulokseen. Jääkiekko on kasvanut lihavaksi valaaksi, joka joko haluaa tai jonka on pakko syödä kaikki tieltään.

Tarve saada kaikki irti on ylittämässä ihmisten intohimon ja maksukyvyn. Kun taloutta yritetään kasvattaa liian nopeasti, tuloksena on ylikuumeneminen.

Vertaus maidon kuohumiseen tai Lehman Brothersiin on raju, mutta juuri sen tyyppistä allekirjoittanut on kansan massareaktiossa havaitsevinaan. Hintojen lisäksi ärsyttävät niinkin vähäpätöiset asiat kuin Juhani Tammisen pikkutakkivalinnat, kisamaskotin ulkonäkö tai se, kuka suomalainen selostajaikoni on peleissä äänessä. Ja ärsyttävät muuten ennennäkemättömällä tavalla.

Kaikki, ihan kaikki keskustelu kisoihin liittyen on jollain lailla negatiivissävytteistä. Kun Saku Koivun deodoranttimieltymyksiä, muovisia tie kohti -dokumentteja ja rapakon takaa kopioituja kisastudioita vyörytetään tarpeeksi ja perinteinen, totuttu tuote on kadonnut TV-sopimuksen allekirjoitushetkellä, käy näin.

Jääkiekko on kaatumassa kokonsa mahdottomuuteen, aivan kuten antiikin Roomalle kävi. Kalervo Kummola hoveineen ei huomannut valtakuntansa kasvaneen niin suureksi, että kaikki huomio olisi pitänyt kohdentaa saavutettujen poteroiden pönkittämiseen. Porukan piti vielä lähteä ryöstöretkelle Britanniaankin.

Horisontissa näkyy ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan myrskypilviä – olisiko kerrankin ollut paikka pitää viiden miljoonan ihmisen kokoiseksi ajan saatossa muodostunut instituutio, kisahuuma, vain ennallaan?

Jääkiekko on jättilaji vain kahdessa maassa. Jo sen olisi pitänyt kertoa liiton päättäjille, että menetettävää ja puolustettavaa on paljon enemmän kuin saavutettavaa. MM-puljailu on nyt saavuttanut marginaalisen määrän uusia seuraajia markkinointistrategiansa myötä, mutta samalla suututtanut juuri sen osapuolen, joka lajin suosion kivijalan muodostaa: harrastajat itsensä. Ne, jotka viettävät kaksi tuntia päivässä hallilla, kaksi telkkarin ääressä ja kaksi vaikkapa Jatkoajan keskustelupalstalla.

Näiden ihmisten tuomat näkymättömät kultapisarat muodostavat Kummolan linnalle sokkelin, jota ei saisi päästää rapautumaan.

Yhden turnauksen maksimaalisella taloudellisella tuloksella saatettiin kuristaa Suomi-kiekolta taju kankaalle. Valittu strategia oli todennäköisesti tarjolla olleista vaihtoehdoista paras, mutta se todistaa vain käsijarrun jääneen pois päältä jo aiemmin.

Ei olla enää järin kaukana sellaisesta skenaariosta, että Leijonien tämän kevään kansanjuhla pidetään tyhjälle torille. Tai että lisenssipelaajien määrä alkaa hiipua, Titaanien talkoovoimin pyörivä Suomi-sarjajoukkue ei saa uusia katsojia eivätkä SM-liigan nettitelevisioinnit kiinnosta edelliskauden tavoin. Silloin katsellaan jälkiviisaina ja hyvin, hyvin nöyrinä toukokuun 2012 suuntaan.

Kaikista surkuhupaisinta on se, että jos näin käy, kisaorganisaatio ja älämölömainostajat ovat jo ehtineet pakata kamppeensa vähin äänin.

Pahviläpsyttimien ja kertakäyttömukien läjä jää selänteiden, suikkasten, sihvosten ja muiden lajia rakastavien lähettiläiden kuurattavaksi.

Reilua?




Kirjoittaja on Jatkoajan toimittaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle