Lohkon avauskamppailussa Saksa teki kisojen suurimman yllätyksen voittamalla USA:n jatkoajalla. Muuten ottelut menivät odotetusti. Eniten maaleja teki Kanada ja se myös päästi vähiten.
Lohkon paras pistemies oli Kanadan puolustaja Kris Russell viidellä pisteellä, joista oli neljä maaleja. Samaan pistemäärään ylsivät joukkuetoveri Steve Downey (3+2), USA:n Pat Kane (3+2) ja Saksan Felix Schutz (2+3) ja pelkkiä syöttöjä keränneet Kanadan Kris Letang ja USA:n Nathan Gerbe.
Alkusarjan arvosanat lohko A
Kiitettävä- Kanada
Hyvä – Saksa
Tyydyttävä - Ruotsi
Tyydyttävä - USA
Välttävä - Slovakia
Kanadalle kymppi
Kanada jyräsi odotetusti lohkovoittoon. Yllättävämpää oli että joukkue ei joutunut yhdessäkään pelissä todella tiukoille vaan voitto tuli vähintään kahden maalin erolla. Kahdesti kanadalaiset jättivät vastustajan nollille, saksalaiset onnistuivat tekemään yhden maalin ja yhdysvaltalaiset kolme.
Viime vuoden kisoissa mukana ollut Ryan O’Marra totesikin tämän vuoden ryhmän olevan yhtä hyvä hyökkäämään kuin viimevuotinen, mutta puolustuspäässä se on parempi. Erityisen vahva Kanada on ollut alivoimalla.
Maalissa Carey Price on ollut vakuuttava. Hän välillä seisonut maalilla minuutteja ilman töitä ja silti tehnyt kylmänä isoja torjuntoja. Kakkosvahti Leland Irwing ei ole päässyt maalille vielä kertaakaan eikä näillä näkymin pääsekään.
Puolustajissa roolitus on selvä. Paria Ryan Parent – Marc Staal peluutetaan tasakentällisin mahdollisimman paljon vastustajan parasta kentällistä vastaan ja he kantavat päävastuun alivoimapelaamisesta. Kumpikaan ei ole tehnyt vielä pistettäkään ja Parent on pakkasella maalin verran, Staal kaksi.
Luc Bourdon – Kris Letang on valmentajan kakkosvalinta alivoimalla ja kakkosvalinta ylivoimalla. Tasakentällisin he pelaavat samaa varmaa peliä kuin Parent-Staal - taklaavat, ottavat kiekon, siirtävät sen lähimmälle hyökkääjälle. Pistepörsissä korkealla keikkuva Letang on nelikon paras avaaja. Bourdon ja Letang ovat joukkueen plusmiinustilaston kärjessä.
Kris Russell – Cody Franson saavat eniten ylivoima-aikaa. Russell johtaa puolustajien maalipörssiä neljällä osumalla ja on pakkien pistepörssin kärjessä yhdessä Letangin kanssa viidellä pisteellä. Huomattavaa on että Russell ja Letang ovat olleet tehokkaampia kuin Kanadan hyökkäjät Downeyä lukuunottamatta.
Russellilla on hyvä veto suoraan syötöstä, liikkuu yv:ssä hakien jatkuvasti vapaata paikkaa, kuusikon paras luistelija ja rohkein hyökkämään. Franson selviää ylivoimassa yllättävän hyvin, mutta on huonon liikkumisensa takia riski tasakentällisin. USA-ottelussa jenkkien Billy Sweat käytti pari kertaa Fransonia pujottelukeppinä pyyhältäessään tämän ohi hyökkäyssinisellä. Russelilla on ongelmia vääntötilanteissa, joten ei ole ihme että tätä kaksikkoa ei nähdä jäällä säännöllisesti viis-viittä vastaan pelattaessa.
Kanadan ykkösketju Steve Downey – Andrew Cogliano – Brad Marchand on säilynyt samana turnauksen ajan. Yivoimassa Marchandin tilalla pelaa usein joku toinen pelaaja, esim. Bryan Little tai Sam Gagner. Vaikka Downey on pistepörssissä Kanadan hyökkääjistä korkeimmalla, niin ketjun paras pelaaja on ollut Andrew Cogliano. Hän luo tilanteita nopeudellaan ja älykkyydellään. Ketjun työmyyrä on huolimatta Marchand, joka tekee uskomattoman määrän duunia jokaisessa ottelussa. Flegmaattinen Downey on ollut pisteistään huolimatta tähän asti pettymys, mutta valmentaja Hartsburgin mukaan Steve parantaa peliä sitä mukaan kun panokset kovenevat... .
Kakkoskentällisen runkona on säilynyt Jonathan Toews-Ryan O’Marra, jotka ovat kantaneet päävastuun alivoimapelaamista. Ketjun kolmas lenkki on vaihdellut, viimeisin yrittäjä oli Slovakia-ottelussa Tommy Pyatt. Kakkosketjun hyökkäystehot ovat luultavasti olleet pettymys valmennusjohdolle, mutta varsin tehokkaasti he ovat nollanneet vastustajan parhaan kentällisen. Alivoimalla kaksikko on ollut erinomainen.
Kolmos- ja nelosketjut ovat hoitaneet taklauspuolen ja vauhdin pitämisen. Erityisesti mieleen on jäänyt Darren Helm, joka ei kroppaansa säästele. Taklaa aina ensin ja miettii sitten vasta. Sam Gagneria käy sääliksi, kun valmentaja ei tunnu löytävän taitavalle ja älykkäälle nuorelle miehelle sopivia ketjukavereita.
Kanada on A-lohkon joukkueista nopein ja kurinalaisin. Kukaan ei sooloile eikä näytä jäävän haistelemaan läpiajoa, vaan palaa kiekon menetyksen jälkeen nopeasti puolustuasemiin. Välierissä vastaan tulee Suomi tai USA, joista ei väsyneinä pitäisi olla vastusta vaahteralehtipaitaisille.
Missä Ruotsin supertähdet?
Niklas Bäcktrömin ja Niklas Bergforsin piti johtaa joukkuetta ja auttaa heitä haastamaan Kanada, mutta he ovat olleet yksittäisinä pelaajina minulle turnauksen suurimmat pettymykset. Bäckström erottuu kentällä erinomaisen taitavana ja älykkäänä, mutta tehoja ei ole tullut odotetusti. Vielä vaisumpi on ollut AHL-ammattilainen Bergfors, joka ei ole onnistunut maalinteossa vielä kertaakaan.
Ottelusta toiseen Ruotsin paras kolmikko on ollut Linus Omark - Magnus Isaksson - Patric Hörnqvist, eikä suinkaan Bäckström, Bergfors tai kolmas ruotsalaistähti Patrik Berglund. Jos Ruotsi aikoo selvitä pronssiottelua pitemmälle, niin viime mainitun kolmikon pitää pelata nykyistä korkeammalla tasolla.
Jos Ruotsin hyökkäys on pettänyt ennakko-odotukseni, niin sitä ihastuneempi olen ruotsalaispakistoon. Eivät he kaikkein taitavimpia tai liikkuvimpia ole, mutta nuorukaiset pelaavat todella suurella sydämellä ja fyysisesti. Niklas Hjalmarsson on esittänyt turnauksen parasta taklauspeliä ja Jonas Junlund keikkuu turnauksen plusmiinus-tilaston kärkipaikoilla.
Joel Gistedt maalissa on ollut luotettava. Ei Ruotsi hänen takiaan pohjoisamerikkalaisille hävinnyt, mutta ei hän niitä pelejä pystynyt heille voittamaankaan.
Pettymys USA
Yhdysvaltalaiset aloittivat turnauksen todella vaisusti. Keskinkertainen maalivahtipeli yhdistettynä hyökkäyspään sooloiluun tuotti jatkoaikatappion Saksalle ja toisessa pelissä Kanada oli kaikilla osa-alueilla parempi.
Slovakian kustannuksella ryhmä sai itseluottamuksensa takaisin ja Ruotsia vastaan se pelasi selkä seinää vasten selvästi parhaan pelinsä.
Etukäteen maalivahtipeliä pidettiin USA:n heikkoutena ja sitä se oli kahdessa ensimmäisessä pelissä. Kolmannessa ottelussa maalin suulle luisteli Jeff Zatkoffin sijaan Jeff Frazee, joka tarjosi joukkueelle kelvollista torjuntatyöskentelyä. Mitenkään häikäisevä Frazee ei otteluissa ollut, mutta piti pintansa.
USA:n puolustus on ollut yllättävän selvästi Erik Johnsonin varassa. Johnsonia katsoessa ei lainkaan ihmettele miksi hän NHL:n kärkivaraus. Nuorukainen haluaa voittaa ottelut ja kantaa vastuuta. Ensimmäisessä ottelussa yritys meni sooloilun puolelle, mutta sen jälkeen hän on parantanut otteitaan peli peliltä. Voiman suhteen Johnsonilla on vielä tekemistä, mutta muita heikkouksia hänellä ei tunnu olevan.
Taylor Chorney, Kyle Lawson ja Sean Zimmerman hoitavat omat tonttinsa luotettavasti, mutta yllättäen kolmansia nuorten kisojaan pelaavalla Brian Leellä on vauhdissa välillä vaikeuksia. Lisäksi Leen syöttötarkkuudessa on toivomisen varaa.
Jack Johnson pelaa intensiivisesti, mutta ottaa tyhmiä jäähyjä täysin väärään aikaan (alivoimalla) ja ryntää tukemaan hyökkäyksiä vaikkei kukaan ole paikkaamassa hänen nousuaan. Jamie McBainin rooli on sama kuin Carl Alznerin Kanadalla. Molemmat ovat hankkimassa kisakokemusta ensi vuotta varten.
Jenkkien hyökkäys on ollut järkyttävän paljon Pat Kanen varassa. Suurimmat pettymykset ovat olleet Trevor Lewis (0+0, -3) ja Kyle Okposo (0+0, -2). Valmentaja Ron Rolstonin tekemä Ryan Stoan ja Pat Kanen vaihtaminen keskenään ketjusta toiseen tuntuu tasapainottaneen ketjut paremmin toimiviksi.
Kumpikaan USA:n kahdesta ensimmäisestä ketjusta ei ole kovinkaan nopea, mutta kolmos- ja nelosketjuissa riittää luisteluvoimaa niidenkin edestä. Kolmonen - Abdelkader keskellä, laidoilla Geoffrion ja Skille – pystyy myös taklauspeliin. Nelosen ytimen muodostavat Michael Carman ja Bill Sweat, jotka ovat silmiinpistävän nopeita pelaajia. Kolmantena lenkkinä yleensä luisteleva Jim Fraser ei hänkään ole hitaimmasta päästä.
Saadakseen mitalin muutamien pelaajien pitäisi tajuta perusasia; ”Sanassa JOUKKUE ei ole kirjaimia MINÄ”. Ruotsi-ottelussa tämän tosiasian hahmottamisesta oli jo havaittavissa merkkejä, mutta varsinkin Kyle Okposolle joku voisi kertoa asian ison kirjaimin.
Sympatiaa Saksalle
Uwe Krupp harmitteli otteluohjelma jo ensimmäisen ottelun jälkeen ja sanoi jatkoonpääsyn olevan vaikeaa. Hänen aavistelunsa osuivat oikeaan, kun USA nousi jatkoaikaosuman ansiosta Saksan ohi ylempään jatkosarjaan.
Saksan otteluohjelma olikin A-lohkon joukkueista hankalin. Ensimmäisenä päivänä USA, sitten toisena vastassa levännyt Slovakia, kolmantena lepopäivä, neljäntenä vastassa levännyt Kanada, seuraavana päivänä levännyt kotijoukkue Ruotsi ja alkusarjan viimeisenä päivänä lepopäivä. Saksa siis pelasi jokaisen ottelunsa levännyttä joukkuetta vastaan... .
Jo Kanada-ottelun jälkeen Krupp sanoi ettei hän eikä joukkue ole pettynyt jos he päätyvät karsintasarjaan, sillä he ovat pelanneet hyvin. Kahden näkemäni ottelun perusteella (USA, Kanada) olen samaa mieltä. Saksa pelasi nyörää kiekkoa ja luotti maalivahteihinsa, mainioon ykkösketjuunsa sekä erikoispelaamiseen.
Joukkueen maalinteosta vastasi ketju, jota johti Pohjois-Amerikassa juniorisarjassa pelaava Felix Schutz, laidoillaan Philp Gogulla ja Christoph Gawlik. Krupp kehui sekä USA että Kanada-ottelun jälkeen Gogulla, eikä suotta. Isokokoinen ja yllättävän nopea ja taitava Gogulla pystyi hyökkäysalueella pitämään kiekkoa itsellään sen aikaa kun nopeat ja ärhäkät Schutz ja Gawlik hakivat vapaata paikkaa.
Saksan puolustuksesta ei jäänyt ketään erityisemmin mieleen, mutta molemmat maalivahdit - Sebastian Stefaniszin ja Timo Pielmeier - olivat erinomaisia. Jos Saksa ei putoa karsintasarjassa, niin Pielmeierissä heillä on hyvä ykkösvahti seuraaviin kisoihin.
Saamaton Slovakia
Slovakiasta on paha sanoa mitään. Sekä USA että Kanada veivät joukkuetta selvästi ja jatkuvasti puolustuskannalle olevasta joukkueesta on vaikea saada käsitystä. Kumpikaan maalivahdeista ei antanut itsestään hyvää kuvaa ja Slovakia olisi tarvinnut kummassakin näkemässäni pelissä ykkösluokan maalivahtityöskentelyä. USA peli ratkesi suoraan surkeaan maalivahtipeliin.
Isokokoisista puolustajista Vladimir Mihalik sai paljon peliaikaa ja oli luotettava. Hyökkäyspäässä tai pelin avaajana hänellä ei ollut paljoakaan tarjottavana, mutta puolustuspäässä viidellä viittä vastaan ja alivoimalla Mihalik tuntui tekevän oikeita ratkaisuja. Jotain jättikokoisen Mihalikin fiksuudesta kertoo, että hän ei saanut runkosarjassa kuin yhden kahden minuutin jäähyn.
Hyökkäys lepäsi Tomas Marcinkon ja Juraj Mikusin varassa. Molemmat osallistuivat myös taklauspeliin – Mikus aktiivisemmin - vaikkeivat mitään muurinmurtajia olekaan.
Tähtikentällinen alkusarjan perusteella
Hyökkääjät
Philip Gogulla, Saksa – Andrew Cogliano, Kanada – Pat Kane, USA
Puolustajat
Erik Johnson, USA – Ryan Parent, Kanada
Maalivahti
Carey Price, Kanada
MVP
Carey Price, Kanada
