Mielipide

Nuorten MM-kisat: Esittelyssä Team USA

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomen nuorten maajoukkuella on tänään ratkaiseva ottelu. Voitolla päästään mitalipeleihin ja turnausta voidaan pitää onnistuneena. Tappion sattuessa kohdalle suomalaiset pelaavat ylihuomenna sijoista 5-6. Vastaan asettuu A-lohkon kolmonen, USA.

USA lähtee Suomea vastaan varsin hyvästä tilanteesta. Joukkueen peli on kehittynyt ottelu ottelulta ja Ruotsi-pelin riemukas jatkoaikaosuma vapautti pelaajat ylimääräisistä paineista.

Yhdysvalloilla on kokoonpanossa kahdeksan pelaajaa viime vuonna Suomelle 2-4 pronssiottelussa hävinneestä joukkueesta. Maalivahti Jeff Frazee pelasi Vancouverissa alkusarjan ottelussa Suomea vastaan ja päästi viisi maalia. Hänen onnekseen kenttäpelaajat tekivät kuusi maalia Karri Rämön selän taakse ja Yhdysvallat voitti ottelun 6-5. Se oli Frazeen ainoa ottelu siinä turnauksessa.

Päävalmentaja Ron Rolston näki Suomen Lake Placidin harjoitusturnauksessa, jossa yhdysvaltalaiset pyörittivät Suomea ja Ruotsia selvästi.

- Se oli loppukesällä eikä niistä otteluista voi vetää johtopäätöksiä. Ruotsi oli samassa turnauksessa ja ero tämän iltaisen ja niiden pelien Ruotsin välillä oli selvä. Olemme vakoilleet jonkin verran Suomea ja tiedämme heidän huippupelaajiensa pelityylin, mutta nyt täytyy tutkia asioita videoiden avulla vielä tarkemmin, valotti Rolston Suomi-tietämystään runkosarjan viimeisen ottelun jälkeen.

- Suomi taistelee aina kovaa ja siinä onkin yksi meidän haasteistamme – pitää nostaa kamppailupelaamistamme uudelle tasolle. Suomella on loistava maalivahti ja he puolustavat koko joukkueena hyvin. Odotan että siitä tulee samantapainen peli kuin tänään, pienet erot ratkaisevat, Rolston aprikoi tulevan puolivälieräottelun luonnetta.

USA:n todennäköinen kokoonpano

#27 Pat Kane - #24 Trevor Lewis - #8 Kyle Okposo

- Kane on ollut yhdysvaltalaisten tehokkain hyökkääjä. Ei fyysinen pelaaja. Hyvä ja älykäs syöttäjä ja aivan erinomainen ja yllättäviin ratkaisuihin kykenevä maalintekijä.

- Lewis ja Okposo ovat pelanneet samassa joukkueessa Des Moinessa USHL:ssä. Heidän pitäisi tuntea toisensa hyvin, mutta tässä turnauksessa yhteistyö ei ole vielä loksahtanut kohdalleen. Kaksikko on ollut ennakko-odotuksiin ja jääaikaan nähden totaalisen tehoton. Okposo yrittää pelin aikana ainakin kahdesti spin-o-rama –harhautustaan. Sekä Lewistä että Okposoa on luonnehdittu voimahyökkääjiksi, mutta tässä turnauksessa sen tyyppisestä pelistä ei ole nähty merkkiäkään. Pelaavat parina alivoimaa.

#19 Ryan Stoa - #88 Peter Mueller - #9 Nathan Gerbe

Haastattelu

Ryan Stoa - ainesta roolipelaajaksi
[lue lisää]

- Stoasta laajempi esittely ohessa. Pitkä ja ulottuva maalinedus/kulmapelaaja. Fyysisesti raakile.

- Mueller on hitaahko sentteri, joka on parantanut otteitaan turnauksen edetessä. Hyvä laidan lähellä. Pitäisi olla pelintekijä, mutta toistaiseksi keskittynyt esittelemään hyvää laukaustaan enemmän kuin syöttötaitoaan.

- Gerbe on erittäin pieni (165 cm) laituri, joka hyppää jokaisessa taklaustilanteessa. Jos isompi pelaaja taklaisi niin kuin Gerbe taklaa, hän lentäisi heti jäähylle. Laidoilla ja maalin edessä Gerbe jää muiden jalkoihin vaikka yrittää liikkua parhaansa mukaan.

#5 Blake Geoffrion - #18 Justin Abdelkader - #20 Jack Skille

- Geoffrion on isokokoinen laituri, joka luistelee kokoonsa nähden poikkeuksellisen hyvin. Tsemppaa jokaisessa vaihdossa täysillä ja pari kertaa se on johtanut tyhmään jäähyyn. Kädet ei samaa tasoa jalkojen kanssa, vaikeuksia syöttöjen antamisessa ja vastaanottamisessa.

- Abdelkader on fiksu pelaaja, joka puolustaa hyvin ja on suhteellisen fyysinen. Sellainen pelaaja, jollaisia voittavalla joukkueella on kolmosketjussaan. Tehoja voisi olla enemmänkin kuin yhden syötön verran, koska häsläämisellään tämä USA:n fyysisin ketju luo sekaannusta vastustajan puolustusalueelle.

- Kolmikolla on ollut pisteiden teossa epäonneakin kun ketjun taitavin pelaaja Skille on pamauttanut pari kertaa tolppaan. Skille on hyvä väijymään tilanteita – kaikki näyttää normaalilta ja yhtäkkiä hän vapaana hyvässä tekopaikassa. Hän pelaa ylivoimaa ja on erittäin hyvä maalineduspelaaja. Abdelkader ja Geoffrion pelaavat alivoimaa.

#21 Bill Sweatt - #16 Michael Carman - #11 Jim Fraser

- Nopeiden miesten ketju. Suoraviivainen ketju, joka kiekon saadessaan lähtee vauhdilla kohti vastustajan maalia. Carman ja Sweat pelaavat hyvin yhteen ja pelaavat parina alivoimaa. Ei fyysinen ketju vaan perustaa puolustuspelaamisensa kovaan luisteluun. Rullakiekkoilija Sweat näyttää olevan suoraan luistelussa yksi kisojen nopeimpia. Varakapteeni Fraser on ollut välillä kolmantenatoista hyökkääjänä, jos James vanRiemsdyk on päässyt pelaamaan. Joukkueen kuopus vanRiemsdyk on fyysinen pelaaja, joka yrittää kovaa. Tsempistä huolimatta hän ei tunnu olevan vielä aivan valmis näin vaativan turnauksen vauhtiin.

#2 Kyle Lawson - #3 Jack Johnson

- Varakapteeni Lawson on vähän hajuton, mauton, väritön. Jack Johnson on päinvastainen tapaus. Jatkoaikamaali Ruotsia vastaan oli loistava osoitus kylmäpäisyydestä, mutta ottaa välillä aivan käsittämättömiä jäähyjä. Neljällä viittä vastaan uhka omalle joukkueelleen, sillä vetää silloin aivan ihmeellisiä taklauksia, joista tuomarin on melkein pakko antaa jäähy. Osaa laukoa ylivoimalla erittäin kovaa ja tarkasti suoraan syötöstä. Ei osaa lukea peliä hyökkäyssuunnassa eikä ole tarpeeksi hyvä harhauttelemaan alimpana miehenä, vaikka niin itse näyttää uskovankin.

#6 Erik Johnson - #4 Taylor Chorney

- Kapteeni Chorneyn tehtävänä on turvata nuoremman Johnsonin selusta, kun tämä lähtee hyökkäämään. Pelaa Johnsonin parina ylivoimaa. Jos Erik Johnson tuo jonkun nuoren suomalaispelaajan mieleen, niin se on Joni Pitkäsen. Päätä ei tunnu huimaavan vaikka tilanne olisi mikä ja vastuuta ei pelätä vaan sitä halutaan. Johnson osaa sekä hyökätä että puolustaa ja on USA:n puolustuksen ykkösmies vaikkei rinnassa ole C:tä tai A:ta.

# 22 Brian Lee - #23 Sean Zimmerman

- Molemmilla pisteitä 0+0. Pelaavat parina ja Leen plusmiinus on -1 ja Zimmermanin +2. Minusta tehotilasto kertoo pelaajien välisen tasoeron. Lee pelaa kolmansia nuorten kisojaan ja on joukkueen kuudesta pakista heikoin. Se kertonee että pelaajan kehitys on pysähtynyt eikä Leeltä onnistu avaaminen eikä puhdas puolustuspelaaminen. Zimmerman hoitaa hommansa eleettömästi, mutta ei ole ihan niin fyysinen mitä WHL-pelaajalta odottaisi.

#30 Jeff Frazee

- Kaksi peliä, kaksi voittoa. Torjuntaprosentti 94,9. Ei yritä käsitellä kiekkoa eikä kikkaile muutenkaan. Aloitti kaksi ensimmäistä peliä penkiltä, nyt selkeä ykkönen.

USA pelaa suhteellisen varovaisesti eivätkä pyri taklaamaan Kanadan tyyliin. Kolmas, Abdelkaderin ketju, on ollut ainoa fyysisesti selkeästi aktiivinen kolmikko. Aiemmissa peleissä Ruotsin pakit ovat hakeneet taklauksia keskialueelta asti ja Kanadan pakitkin omalta siniseltä, mutta USA:n puolustajat keskittyvät oman maalin läheisyyteen. Alussa yhdysvaltalaiset ottavat varovaisesti, sillä Rolston haluaa ensin tarkistaa millaista linjaa tuomari vetää.

Kaksi ensimmäistä ketjua ovat minusta suhteellisen hitaita. Tai ainakin näyttää siltä, koska sentterit hakevat kiekkoa omalta siniseltä asti. Pakeista ainoastaan Erik Johnson on yrittänyt pitkiä läpisyöttöjä, eikä kiekoa pakeista kuljeta muut kuin Johnsonit. Nelosketju on selvästi muita nopeampi ja suoraviivaisempi, varsinkin hyvin yhteenpelavaa vauhtikaksikkoa Sweatt-Carman kannattaa seurata.

» Lähetä palautetta toimitukselle