Mielipide

Nuorten maajoukkueella edessä kiireinen syksy

MAAJOUKKUE / Kolumni
Nuorten maajoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Petri Matikaisen mielestä kaksikymppisten Lake Placidin turnaus vastasi odotuksia ”suhtkoht”. Nuorilla pelaajilla on kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia antaa uusia näyttöjä, sillä maajoukkue pelaa parisenkymmentä harjoituspeliä ennen vuodenvaihteen kotikisoja.

Petri Matikainen on yksi alle kaksikymmentä vuotiaiden maajoukkuetta johtavaa triumviriaattia. Pelaajaurallaan Suomessa, Kanadassa, Itävallassa ja Saksassa pelannut Matikainen ehti välillä jo siirtyä pois kiekkokaukaloista kunnon töihin. Suomen poliisilaitos kuitenkin menetti yhden konstaapelin, kun veri veti Matikaisen takaisin jäälle. Tällä hetkellä Pelicansien A-nuorten piiskurina leipänsä tienaava Matikainen aloitti maajoukkuevalmentajan uransa viime marraskuussa. Uran alku oli täydellinen, sillä Vierumäellä kansainvälistä valmentajakoulua käyvä Matikainen johdatti Suomen 19-vuotiaiden maajoukkueen selviin voittoihin Tsekin vastaavasta ryhmästä. Erkka Westerlundin päätettyä kaksivuotisen nuorten maajoukkue-projektinsa parikymppisten puikkoihin astui Hannu Aravirta. Tosin vaihdos tapahtui muutaman kuukauden viivellä, sillä Aravirta oli sitoutunut johtaamaan miesten maajoukkuetta kevään kotikisoissa. Aravirran vapautumiseen asti nuorten joukkuetta johtivat Westerlundinkin apurina toiminut Risto Dufva ja uutena kasvona Petri Matikainen.



Miesten maajoukkueen valmistautuessa omiin kotikisoihinsa, kaksikymppiset aloittivat oman kotikisa-projektinsa Tsekissä. Helmikuussa pelattuun Viiden maan turnaukseen osallistuivat isäntämaan ja Suomen lisäksi Ruotsi, Saksa ja Sveitsi. Suomi hävisi avausottelussa Sveitsille jatkoajalla, mutta muut vastustajat Suomi onnistui nujertamaan. Näin nuoret leijonat voittivat koko turnauksen.


Olitte siis Risto Dufvan kanssa tämän Tsekin turnausjoukkueen valmentajina. Kalpan Aki Keinänen valittiin turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi. Keitä muita joukkueesta onnistui?



- Keinänen, joo, Aki Keinänen oli erittäin hyvä. Hän on ollut joka turnauksessa aika hyvä. On pieni, mutta pelaa erittäin hyvin kahteen suuntaan, hyvä maalintekijä. Omaa sellaiset avut, joita joukkue pystyy käyttämään. Tsekin turnauksessa oli monia muitakin onnistujia. Joni Töykkälä [Blues], erittäin hyvä. Samoin oli Jarkko Immonen [Blues] ja Joni Lappalainen [ex-Blues, nykyisin HPK]. Ja Janne Jalasvaara [Blues], Mikko Kalteva [Jokerit]. Nämä ovat sellaisia runkonimiä.



Huhtikuussa lähes sama joukkue pelasi Pietarissa Venäjää, Tsekkiä, Ruotsia ja Pietarin joukkuetta vastaan. Venäläiset vastustajat olivat liian kovia, mutta Suomi voitti jälleen Ruotsin ja Tsekin. Onko Suomella jonkinlainen yliote näihin kahteen joukkueeseen?



- No, enpä tiedä. Me liikuttiin hyvin, meillä oli keväällä liikkuva joukkue. Ja on vieläkin. Se oli sellainen kovaa työtä tekevä joukkue, ei mikään huipputaitava, mutta on aika yhtenäinen. Tämä tyyli tuntui purevan tsekkeihin ja ruotsalaisiin. Niiden peli ei pysynyt kuosissa samalla tavalla kuin meidän. Meillä oli hyvin valjastettu pelityyli ja kaikki toteutti sitä, välittämättä siitä miten isossa tai pienessä roolissa olivat. Ja minusta tämä on avain menestykseen.



- Siis millainen tämä pelityyli on?



- Aktiivinen peli. Pelataan viiden miehen voimalla. Sitä vaikea mitään numeroita antaa. Reagointikiekkoa. Kovaa työtä. Se on tämän ikäluokan mahdollisuus menestyä. Se onnistui ainakin keväällä ja kyllä nämä syksyn harjoituspelit antoivat osviittaa, että kyseessä on ihan hyvä joukkue, jos joukkue pystyy liikkumaan....



- Anteeksi, mutta liike tuntuu olevan nuorten maajoukkueen valmentajilla A ja O, onko Suomella siis ... hmmm, kuinkahan tämän sanoisi ... epäfyysinen, siis niin pehmeä joukkue, että ...



- Onhan meillä sitä kokoakin, mutta kyllä se kokoero on niin valtava ainakin tässä meidän ikäluokassa osalla pelaajista. Ja fyysinen valmius ”kovaan peliin”, tai miten sen nyt sanoo, niin me ollaan siinä jäljessä. Ei ole työkaluja siihen.



- Viime vuoden marraskuussa Tsekin 19-vuotiaat pelasivat Suomen vastaava joukkuetta vastaan ja ainakin tälläisen amatöörin silmiin tsekit näyttivät isommilta ja fyysisemmiltä kuin suomalaiset. Aivan kuin he olisivat yrittäneet horjuttaa suomalaisia fyysisellä pelillä.



- Joo, minähän olin siellä valmentajana. Voi olla että he yrittivät, mutta se ei toiminut. [Suomi voitti Naantalissa 2-1, Paimiossa 4-0 ja Raisiossa 6-1] Meillä oli silloinkin hyvin aktiivinen ja liikkuva porukka. Ja meillä ryhmä pysyi kasassa, ei tullut hirveitä virheitä. Tsekeillä tuli henkilökohtaisia virheitä ja me merkattiin niistä maalit. Siinä se on, ei se muuta tarvitse. Tällä tasolla se on niin nopeata. Mutta kovia joukkueita ne kaikki on. Kyllä sen hetken kunto aika pitkälle määrää kuka voittaa.



- Minut ainakin yllätti että voititte Ruotsin noissa kevään turnauksissa niin selvin numeroin. Tsekissä 3-0 ja Pietarissa 5-1.



- Ne pelit eivät olleet lainkaan niin helppoja kuin numerot näyttävät. Tsekeissä viimeinen tehtiin tyhjiin ja se oli todella tiukka peli. Pietarissa tuli viimeisessä erässä niitä maaleja. Nämä Ruotsi-ottelut ovat olleet ollut tiukkoja ja aika fyysisiä pelejä. Numerot ehkä vähän mairittelevat meitä.




Mestispelit ja Lake Placid

Maajoukkue pelaa Euro-turnausten lisäksi syys-, loka- ja marraskuun aikana Mestisseuroja vastaan. Kaikkiaan nuorten joukkueelle tulee syksyn aikana yli kaksikymmentä peliä. Onko tässä kyseessä suomalainen sovellus jenkkien menestyksellisesti käyttämästä leirityssysteemistä vai mikä tässä on ideana?



- Tässä on takana se, että saataisiin A-juniorien sarjoissa pelaaville mahdollisimman paljon miesten pelejä, koska varsinaiset kisat ovat todella fyysiset ja kovavauhtiset. Siellä on ollut sellaisia pelaajia, jotka menevät kisoja seuraavana vuonna jo NHL:ään. Meillä tarkoitus saada Mestiksen kautta miesten pelejä näille pelaajile, jotka muuten joutuisivat pelaamaan nuorten SM-sarjaa tai on hyvin pienessä roolissa SM-liigassa. Että pelaajat olisivat valmiimpia kisoihin.



- Kuinka isoa rinkiä te aiotte Mestis-ryhmässä pyörittää?



- Kyllä tässä nelisenkymmentä pelaajaa varmaan pyörii, että aika iso porukka tässä on.



- Eli se ryhmä, mikä oli Vierumäen leirillä heinäkuun lopussa?



- Kyllä uusiakin naamoja tulee. Seuraava, Venäjälle lähtevä joukkue, vaihtuu Lake Placidin ryhmästä kovastikin. [Venäjän Tjumenissa pelaataan 31.8. - 7.9. Neljän maan turnaus (Ruotsi, Suomi, Tsekki, Venäjä) //HK]. Siinä porukassa on sellaisiakin pelaajia, jotka eivät olleet mukana Vierumäelläkään. Tosin en sano sinulle nimiä, kun joukkuetta ei ole vielä julkaistu. Aina näissä ikäluokissa uusia kavereita putkahtaa yht’äkkiä esille ja minusta on hölmöä olla testaamatta heitä, kun meillä näitä pelejä nyt on. Mutta tietenkin pikku hiljaa ryhmää pienennetään ja pienennetään.



- Niin, Lake Placidistä. Vastasiko Suomen joukkueen suoritus sinun odotuksiasi? [Suomi jäi turnauksen neloseksi hävitessään kaksi ottelua ja voittaessaan rangaistuslaukauskilpailun jälkeen kaksi.]



- Kyllähän se suhtkoht vastasi. Ainahan ne on kovia pelejä. Vähän oli hidas alku, niinhän siellä on aina ollut. Sitten kun päästiin pelirytmiin ja huomattiin miten miten paljon pelin voittaminen siellä vaatii, niin pojat paransivat koko ajan loppua kohden. Me valittiin mukaan tarkoituksella iso ryhmä ja jotkin pelaajat huilaisivat osan peleistä. Se oli onnistunut matka.
USA:lla on muuten erittäin vahva ryhmä. Isokokoinen joukkue ja luistelevat hyvin. Hyvähenkinenkin. Mike Eaves on niiden valmentaja ja kyseessä on kovakurinen porukka. Selkeät roolit kaikilla. On varmasti vaarallinen täällä Helsingissä. Pelityyli on tyypillinen amerikkalainen. Kahdella tullaan kovaa ja revitään ja käännetään ja väännetään ja pelataan loppuun asti tilanteet. Tyypillistä pohjois-amerikkalaista peliä. Pelasivat samoilla ketjuilla aika paljon, olivat harjoitelleet siellä jo monta päivää.



- Pidätkö heitä MM-kisojen ennakkosuosikkeina?



- En osaa sanoa vielä enempää, mutta heillä on erittäin hyvä joukkue. Mutta onhan näitä muitakin. Venäjällä tulee olemaan perinteisesti kova ryhmä. Ja Kanadalla. Mutta selkeästi USA:lla on nyt hyvä joukkue, eivätkä he tule olemaan helppo pala kenellekään. Ja keväällä kohtaamamme Sveitsikin oli hyvä joukkue. Vahvaa peliä, isoja kavereita, luistelevat hyvin ja tekevät töitä kovasti. Hävisimme heille Tsekeissä 1-2, joten siitä voi ottaa pientä osviittaa Sveitsistä.



- Lake Placidin viimeisessä ottelussa USA:n Team Blueta vastaan taisi tulla jotakin kähinääkin?



- Ne olivat fyysisiä pelejä ja siinä tapahtui kaikenlaista. Mutta ei siellä mitään tappelua tullut, vaikka aika lähelle se meni. USA pelasi fyysistä peliä ja välillä aika lähelle rikollistakin peliä, mutta meillä pysyi hyvin pää kylmänä. Ei menty siihen mukaan. Voi se olla jotakin tyypillistä amerikkalaista hössön hössön hommaa, jolla yrittävät pelotella, mutta ei se nykypäivänä enää mene läpi. Ehkä se on aikaisemmin mennyt. Mutta minä ja pojatkin ovat pelanneet siellä aikaisemmin ja pystyn sanomaan, ettei se enää mene meidän pojilla läpi.



- Ketkä mielestäsi onnistuivat Lake Placidissä?



- Noooooo, en minä oikeastaan osaa sen enempää sanoa. Siellä oli monia vahvoja suorituksia monilla, mutta ... pakkipäästä Jalasvaaran Janne. Ketjukokonaisuuksia vaihdeltiin, välillä joku onnistui, välillä jokin toinen. Maalivahdit onnistuivat kumpikin ihan hyvin. Ja puolustuspääkin ihan kohtalaisesti.



Onko näissä pelatuissa turnauksissa löytynyt hyvin toimivia pakkipareja tai hyökkäyksessä ketjuja / tutkapareja?



- Ei mitään valmista, kyllä tämä prosessi on aika kesken vielä. Pakkepareja on peluutettu sekaisin että nähdään miten parit toimivat paineen alla. Kyllä se pikku hiljaa alkaa tuosta muotoutumaan. Marraskuun turnauksessa [Neljän maan turnaus Mikkelissä] on koossa jo aika iso sitä porukkaa, mikä lähtee MM-kisoihin. Arahan siitä tietenkin viime kädessä päättää.



Kesän sopimusrynnäkön jälkeen nuorten maajoukkuekin joutui poikkeukselliseen tilanteeseen, kun ryhmän avainpelaajat Sean Bergenheim ja Hannu Toivonen allekirjoittivat jo nyt NHL-paperit. Oletteko olleet heidän tilanteestaan yhteydessä Islandersiin ja Bostoniin?



- Bostonin suunnasta on tullut epävirallista tietoa, että Hannu olisi mahdollisesti käytettävissä jos pelaa farmitasolla. Katsotaan nyt miten Hannu siellä pärjää. Ei sitä koskaan tiedä miten siellä käy. Kyllä Timo Bäckmann [Jääkiekkoliiton urheilutoimenjohtaja ja kaksikymppisten joukkueenjohtaja] ja Hannu Aravirta on sinne päin yhteyksissä syksyn aikana. Samoin on Seanin kanssa. Jollei hän pääse pelaamaan NHL:ssä, niin hän pelaa todennäköisesti Jokereissa. Näihin pitää varautua. Tommi Tervo on tottakai mukana kuvioissa ja saa varmasti näyttöpaikkoja.



- Haluatko sanoa joukkueesta vielä jotakin?



- Ei tässä mitään sen kummempaa. Joukkueella on hyvä henki ja mahdollisuus mihin vaan, jos kolahtaa kohdalle. Yritetään valmistaa joukkue mahdollisimman hyvin ja katsotaan mihin se riittää.



Kiitokset kommenteista.



Ole hyvä.




Suomen nuorten maajoukkueen epävirallinen otteluohjelma talvi 2003-04

28.7. - 1.8.2003 Jääleiri, Vierumäki



3. - 11.8. Lake Placid (Ruotsi, Suomi, USA)



31.8. - 7.9. Neljän maan turnaus, Tjumen (Ruotsi, Suomi, Tsekki, Venäjä)

3.9. Venäjä - Suomi

4.9. Suomi - Tsekki

5.9. Ruotsi - Suomi





Mestispelejä:



su 21.9.2003 TIKKURILA K-Vantaa FIN U20

ma 22.9.2003 KIRKKONUMMI HC Salamat FIN U20



su 28.9.2003 JÄRVENPÄÄ Haukat - FIN U20



su 5.10.2003 KAJAANI Hokki - FIN U20

ma 6.10.2003 KUOPIO KalPa - FIN U20



su 19.10.2003 FORSSA FPS - FIN U20



su 26.10.2003 KUPITTAA TuTo - FIN U20

ma 3.11.2003 MIKKELI Jukurit - FIN U20





4. - 10.11. Neljän maan turnaus, MIKKELI (Ruotsi, Suomi, Tsekki, Venäjä) ja samaan aikaan Tsekissä 19-v. maajoukkueleiri ja 3 x vs.Tsekki

7.11. Suomi - Tsekki

8.11. Suomi - Venäjä

9.11. Suomi - Ruotsi





Mestispelejä:

su 16.11.2003 HYVINKÄÄ Ahmat - FIN U20

ma 24.11.2003 VAASA Sport - FIN U20



su 30.11.2003 TALLINNA Tallinn - FIN U20



su 7.12.2003 KOUVOLA KooKoo - FIN U20





14.-23.12. MM-leiri (Suomi-Slovakia, Suomi-USA, Suomi-Mestis)



25.12.2003 - 5.1.2004 MM-kisat



- 26.12. Suomi - Kanada (Hki)

- 28.12. Suomi - Tsekki (Hlinna)

- 30.12. Suomi - Ukraina (Hki)

- 31.12. Suomi - Sveitsi (Hki)



- 2.1. puolivälierät (Hki)

- 3.1. välierät (Hki)

- 4.1. sijoitusottelu puolivälierässä hävinneet (Hki)

- 5.1. loppuottelut (Hki)

» Lähetä palautetta toimitukselle