Mielipide

NHL vei JYPinkin miehiä – pitkästä aikaa

LIIGA / Kolumni
Heinäkuun puoliväli on Suomen Ateenassa perinteisesti tunnettu aikana, jolloin on voinut keskittyä esimerkiksi kävelykadun terasseilla ja kaupungin rannoilla notkumiseen. Jääkiekolle uhratut ajatukset ovat korkeintaan käsitelleet vahingoniloa siitä, miten NHL-siirtorajan lähenemisen myötä kilpakumppanien pelaajamateriaali on tasoltaan lähestynyt JYPin vastaavaa tähtien häviämisen myötä. Tänä vuonna on kuitenkin koettu aivan uusi tunne – pettymys siitä, kun myös JYPin parhaat sopimuksenalaiset pelaajat valitsivat NHL-jäät.

Pelaajaliikenne Jyväskylästä Atlantin toiselle puolen ei ole vuosien saatossa ollut kovin vilkasta. Kotimaisista pelaajista vain Risto Kurkinen ja Juha Riihijärvi ovat lähteneet JYP:ssä vietetyn vuoden jälkeen ison veden taakse, eikä kummankaan NHL-urasta ole paljoa kerrottavaa. Silloin kun monet samoihin aikoihin NHL-uran aloittaneet saivat mainetta ja kunniaa kapeissa kaukaloissa, Kurkinen mainosti leipää ja maitoa tekniikan alan aikakauslehdessä ja Riihijärvi hajotti polvensa maatessaan Ruotsin-kotinsa sohvalla. Mutta tekivät miehet toki myös mittavan uran Euroopassa epäonnistuneen Pohjois-Amerikan visiitin jälkeen.

Toistaiseksi ainoa JYP-vuoden jälkeen NHL:ssä pelannut kiekkoilija onkin ulkomaalainen. Kauden 1994–1995 Jyväskylässä viihtynyt vahva venäläinen Pavel Torgajev teki keväällä 1995 sopimuksen Calgary Flamesin kanssa ja pelasikin siellä 41 ottelua seuraavalla kaudella. Torgajev kävi kahden Calgaryn vuoden jälkeen pelaamassa Sveitsissä kolme vuotta, kunnes palasi vielä 14 ottelun ajaksi NHL:ään kaudeksi 1999–2000.

56 NHL-ottelua tekisi JYP-organisaation historiaa

Tänä kesänä NHL-sopimukset allekirjoittaneet Eric Perrin ja Tuomas Pihlman voivat siis 56 NHL-ottelun jälkeen kantaa arvonimeä ”Eniten NHL-pelejä pelannut JYPistä lähtenyt pelaaja”. Molemmilla on onnistuneen liigakauden jälkeen kyllä rahkeita pelata vaikka koko kausi ilman farmikomennusta, mutta itsestäänselvää tämä ei tietenkään ole. Etenkin Pihlmanilla farmikomennus on todennäköinen, koska miehellä on ikää vasta 20 vuotta ja New Jerseyn materiaali on hallitsevana Stanley Cup –mestarina erittäin kova. Vakipaikan raivaaminen Devilsin hyökkäyksestä olisi todellinen osoitus nuorukaisen luonteen lujuudesta.

Marraskuussa 28 vuotta täyttävä kanukki Perrin saavutti vihdoin unelmansa ja sai sopimuksen NHL-seuran kanssa. Aihetta ylpeyteen on Keski-Suomessakin, sillä Perrin on moneen otteeseen lehdissä suitsuttanut löytäneensä vasta Jyväskylässä pelaamisestaan sen parhaan tason, joka lopulta johti NHL-sopimukseen. Tampa Bay Lightning ei enää viime kaudella ollut edellisvuosien tasoinen heittopussi, mutta hyökkäyksestä luulisi löytyvän ainakin kunnollinen näyttöpaikka Perrinille, jonka tutkaparitaitoja ennestään Lightningissa kiekkoilevan Martin St. Louisin kanssa on ylistetty jo vuosikausia sitten miesten pelatessa yliopistokiekkoa.

Viime kauden kahden parhaan hyökkääjän yllättävä lähtö kouraisee pelaajamateriaalia pahemman kerran. JYPiltä puuttuvat nyt ykkössentteri ja ykkösketjun laituri, jotka olisi pystyttävä jotenkin korvaamaan. Perrinin tilalle on ehdottomasti hankittava hyvä sentteri, mutta Pihlmanin paikalle riittää erilainenkin pelaaja. Viime kauden JYPin hyökkäys oli varsin fyysinen ja niin monta vahvaa vääntäjää on joukkueessa ensi kaudellakin, ettei Pihlmanin korvaajan ole pakko olla edeltäjänsä kokoinen. JYPin johdolla on kuitenkin kaiken järjen mukaan ollut useampi kuukausi varautua ainakin henkisesti näiden pelaajien mahdolliseen lähtöön, joten on todennäköistä, että korvaajia on ainakin kartoitettu ja ehkä neuvottelujakin on jo käyty.

Viime kausi oli menestys myös pelaajille

Viime aikojen NHL-sopimusten myötä JYPin viime kausi näyttäytyy entistäkin positiivisemmassa valossa. Uusi valmennustiimi onnistui kaikessa, missä alunperin toivottiinkin – joukkueen menestys oli parempi kuin vuosiin, peli oli paljon viihdyttävämpää kuin ennen ja pelaajat, myös omat nuoret, kehittyivät suurin askelin. Tuomas Pihlman on 15 vuoteen ensimmäinen JYPistä NHL:ään lähtevä oma kasvatti, eikä se, että tämä seuraava NHL-pelaaja lähtee Matti Alatalon valmennuksesta, ole sattumaa.

JYPin viihdyttävän pelityylin jatkumista ja vahvistusten saapumista voi pitää odotettavana senkin puoleen, että Hippoksen päätyyn parhaillaan rakennettavan ravintolaan saadaan asiakkaita. Ravintolan myötä JYP pystyy vihdoinkin pyörittämään toimintaansa myös yritysvieraiden rahoilla, joten tämän uuden kohderyhmän myötä täytyy joukkueesta rakentaa kiinnostava.

Nuorten kehittymisen myötä joukkueen pohja on ensi kaudelle niin hyvä, ettei suurta mahalaskua voi olla odotettavissa. Jarkko Immonen, Antti Virtanen, Harri Sillgren, Tuomo Jääskeläinen, Jari Korhonen, Jani-Matti Loikala, Petri Virolainen, Tero Leinonen ja kumppanit muodostavat kelpo pohjan keskitason liigajoukkueelle. Muutaman divarihankinnan voi odottaa nousevan vastuunkantajien joukkoon, ja jos loppukesällä ja syksyllä saadaan joukkueeseen vielä pari kovan luokan hyökkääjää, ovat kaikki mahdollisuudet viime kauden menestyksen toistamiseen olemassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös