Voittajaksi kasvetaan, ei synnytä
Yksi NHL:n epävirallisista totuuksista tietää kertoa
seuraavaa: pudotuspeleissä ei menestytä ellei
oppirahoja ole maksettu. Tänä keväänä niitä maksoi
Boston, tuleva Stanley Cup-suosikki. Vielä se ei ollut
valmis, tuskin pariin vuoteen. Opillisesti velattomia
joukkueita jatkossa ovat Toronto, Colorado, Detroit,
ehkä myöskin St. Louis. Jos mestari löytyy tuon
nelikon ulkopuolelta, se on yllätys. Toki San Jose on
samaa tasoa pelillisesti kuin muut Lännen
suosikkiryhmät. Viime kaudella San Jose tippui St.
Louisille, ja siten on joutunut jo pettymään nykyisen
runkonsa kanssa, siten tietää mitä menestykseen
tarvitaan, mutta mikäli San Jose kulkee Dallasin tietä
(jota on viime vuodet tallannut St. Louis), sillä on
vielä yksi vuosi odotettavaa.
Jopa ns. yllätysjoukkueet ovat poikenneet
ohituskaistalta: vuoden 1995 mestari New Jersey oli
kyllä sensaatio, mutta oli jo edellisenä keväänä
kiusannut NY Rangersia konferenssifinaalissa. Devils
tosin joutui oppimaan uutta pudotessaan kevään 1996
ratkaisupeleistä kokonaan pois. Seuraavan kerran NJD
hankki kokemusta häviämällä kevään 1997 ja -98
pudotuspeleissä aikaisessa vaiheessa ja 1999
finaaleissa Dallas Starsille. Starsille, joka oli
ennen mestaruuttaan ottanut turpaansa keväällä 1997
runkosarjavoittajana Edmontonilta. Ja sitten on
Detroit, niin Detroit, joukkue joka pitkän
korpivaelluksen jälkeen pääsi 1995 finaaleihin -
häviämään. Sama Detroit jäi suosikkina ulos
finaaleista seuraavana keväänä, mutta tasasi tilit
ottamalla tuplamestaruuden jatkossa. Nyt Punasiivillä
on takanaan kolme murheen kevättä, mutta kaikki
mahdollisuudet voittaa mestaruus. Vastoinkäymiset
eivät tosin aina karaise: kuinka muuten selitetään
Philadelphian joka vuosi toistuva rämpiminen.
Idästä väriä finaaliin
Mitä sitten Idässä tapahtui pudotuspelien
ensimmäisellä kierroksella. Bostonin tappio
Montrealille tuskin täyttää yllätyksen kriteerejä.
Boston voitti Idän runkosarjan, mutta joukkue on
kokematon paineiden alla. Niin on toki Montreal
Canadienskin, mutta sillä ei ollutkaan paineita.
Logiikan mukaan Montrealin pitäisi nyt kompastua
näppäryyteensä, mutta vastaan asettuukin Carolina,
joukkue jonka tulisi kohdata sama yllätyksellisen
hyvänolon peikko. Carolinan ja Montrealin välinen
otatus on kahden pienen klubin kamppailu. Carolina on
kuulunut yllätysvalmiisiin joukkueisiin jo
vuosikymmenen ajan (muistattehan Brendan Shanahan-
Chris Pronger-kaupan), mutta silti sen tekemä New
Jerseyn kaato oli kaikesta huolimatta täysverinen
sensaatio, vaikka Raleighin Hurrikaanit herättivät New
Jerseyn finaalivauhtiin viime vuoden
avauskierroksella. Joka tapauksessa
konferenssifinaaleihin menee tästä parista kauden
tuhkimotarina. Carolinalla on hiukan roolitetumpi
hyökkäys kuin Montrealilla ja periaatteessa
kovatasoisemmat ratkaisjat, mutta Montrealin hyökkäys
on laajempi ja yllätyksellisempi. Molempien
joukkueiden pakistot ovat Lännen vastaaviin
verrattuina suuria vitsejä. Maalivahtipeli on
epävarmaa, välillä loistokasta, mutta mahdollisuus
haparointiin on. Ehkä merkittävin kysymys Montrealin
kohdalla on fysiikka. Jaksaako joukkue? Carolina
nimittäin varmasti jaksaa.
Toinen Idän konferenssivälierä on Ontarion sota, osa
III. Kolmatta kertaa peräkkäin kohtaavat Toronto ja
Ottawa ovat jatkossa puoliksi syödyin eväin. Ottawan
materiaali on seuran heikoin moneen vuoteen, ja
Toronto menetti kulmahampaansa Islanders-sarjassa.
Yhteistä näillä joukkueilla on raivo: Toronto on jo
muutaman vuoden ollut pudotuspelien ylisuorittaja,
eikä se kavahda enää mitään vastaan tulevaa. Ottawa
taas on kaivanut syvimmät tuntonsa esiin, ja pelaa
tänä keväänä enemmän sydämellä kuin järjellä. Tästä
sarjasta ei tule kiekkoilullista klassikkoa, mutta
ikimuistoinen taistelu. Maalivahdit ovat tässäkin
sarjassa arvoitus: voiko Ottawan Patrick Lalime jatkaa
huippuvireessa, onko Toronton Curtis Joseph oikeasti
voittaja.
Lännessä tutumpaa
Lännessä pelataan kaksi unelmasarjaa. Jos joku ei
innostu pareista Colorado-San Jose ja Detroit- St.
Louis, ei innostu koko liigasta. Detroitin ja St.
Louisin koitoksesta tosin puutuu suomalaisnäkökulma,
mikä karkottaa monta suomalaista fania pois sarjan
ääreltä, mutta NHL-friikki viihtyy. Kannattaa muistaa
aina myös se, että joka kerta kun näet Steve Yzermanin
tai Chris Cheliosin pelaavan, se saattaa olla
viimeinen kerta. Poikien paikat eivät ole ihan
kunnossa ja ikääkin rahasta puhumattakaan on, joten
aika loppuu. Ja onhan se mukava nähdä Dominik Hasek
kerrankin hörppimässä. St. Louis kerää sympatiat tässä
kamppailussa: yksi NHL:n palkkaöykkäreistä on tässä
sarjassa Daavid.
San Josen ja Coloradon kamppailussa kohtaa Dallas
Stars-matkija ja Stanley Cup-voittaja. San Jose Sharks
arvostaa samoja metodeja kuin Dallas Stars:
kurinalaisuus, uhrautuvuus ja työnteko. Huippuvireisen
Dallasin ja San Josen ero löytyy yksilöpuolelta:
Sharks jauhaa hyvin neljällä ketjulla, mutta tiukassa
paikassa ratkaisijoiden puute voi tulla karmivalla
tavalla esiin. Maalivahtipeli on myös arvoitus.
Jevgeni Nabokov on erittäin hyvä veskari, mutta
vastassa nyt kuitenkin on Patrick Roy. Colorado on
sama joukkue kuin viime vuonna. Puolustus on ehkä
hiukan heikompi, mutta toisaalta hyökkääjistä
esimerkiksi Steve Reinprecht ja Dan Hinote ovat
kehittyneet. Viime keväänä loistaneet Alex Tanquay ja
Chris Drury ovat heränneet talviuniltaan, ja kaikkihan
jo tietävät, että kaksikko on nuoren polven parhaita
tiukoissa paikoissa.
Hannu Purola on toiminut NHL-asiantuntijana
verkkomedioissa vuodesta 1998 asti, ja kirjoittaa Jatkoaikaan vierailevana kolumnistina.