Mielipide

NHL:ää pelataan ilman Jagria − missä lämmin maito ja turvariepu?

NHL / Kolumni
Yksi on joukosta poissa, kun NHL-kausi alkaa 4. lokakuuta. Kolmea KHL-kautta lukuun ottamatta vuodesta 1990 lähtien NHL:ssä pelannut Jaromir Jagr siirtyy kotimaahansa ja jättää maailman parhaaseen kiekkoliigan täyttämättömän aukon.

NHL sekä laajenee että kutistuu tällä kaudella. Uusi joukkue Vegas Golden Knights tuo liigaan uutta nostetta ja pöhinää, mutta mikään määrä show'ta ei pysty paikkaamaan Jaromir Jagrin poissaoloa. NHL:n kautta aikojen toiseksi paras pistemies on pelannut Pohjois-Amerikassa niin kauan, että sarjaa on vaikea kuvitella ilman takatukkaista tšekkitähteä.

NHL ilman Jagria on kuin mustamakkara ilman puolukkahilloa − ihan hyvää, mutta kokemus jää vajaaksi.

Jagr toki pelasi kaudet 2008-11 KHL:ssä, mutta tällä kertaa lähtö tuntuu lopulliselta. Koko kesä on ollut aikaa sopeutua Jagrin mahdolliseen paluuseen Eurooppaan, mutta lopulta uutinen tuli šokkina, eikä ahdistus helpotu edes paperipussiin hengittämällä.

Tiukka ote turvarievusta ja lisää lämmintä maitoa, kiitos!

Jagr on voittanut urallaan kaiken mahdollisen, kuulunut viiden eri NHL-joukkueen kapteenistoon ja nyt yhtäkkiä 23 kauden jälkeen kaikkein aikojen toiseksi parhaalle pistemiehelle ei ole enää käyttöä.

Vasta tässä alkaa pikkuhiljaa tottua Chris Cheliosin lopettamispäätökseen, ja heti perään seuraava lapsuuden sankari poistuu NHL:stä aivan liian aikaisin. Shane Doankin lopetti uransa, ja Jarome Iginla on ilman sopimusta.

Seuraavaksi kai väitätte, ettei Detroit Red Wings enää pelaa Joe Louis Arenalla. 

Eikö tämä ole kriisipalaverin paikka, jos joku?

Ahdistus alkaa vähitellen helpottaa, kun olen riittävän pitkään katsellut vanhoja videoita Jagrin parhaista suorituksista. Silmiähivelevän upeita maaleja, saumatonta yhteispeliä Mario Lemieux'n kanssa, ilmiömäistä kiekonkäsittelyä ja pelinrakentamista − ja tietysti se takatukka sekä unohtumaton pelinumero #68.

Sidney Crosbylla ja Connor McDavidilla on vielä monen vuosikymmenen matka Jagrin kaltaiseksi legendaksi. Ja silloin Jagr on jo kaikkien helpotukseksi palannut NHL:ään Pittsburgh Penguinsin päävalmentajana, omistajana ja keulakuvana.

Miten lohduttava ajatus, kuin lasi lämmintä maitoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle