Mielipide

New York Islanders valmiina taistelemaan Stanley Cupista

NHL / Kolumni
New York Islandersin seurahistorian ainoat Stanley Cup -mestaruudet ovat 1980-luvun alun neljä peräkkäistä kannua. Yli 30 vuoden tauon jälkeen se on vihdoin valmiina uuteen nousuun.

Islanders on ollut NHL-fanien vitsailun suosituin aihe 1990-luvun alusta asti. Eikä syyttä. 19 viime kautena Islanders on ollut viisi kertaa playoffeissa ja joka kerta se on tipahtanut ensimmäisellä kierroksella ulos. Organisaatiossa on tehty tuona aikana erittäin paljon, mutta ei positiivisessa mielessä.

Se on kaupannut huokeaan hintaan pelaajia, joiden parhaat pelivuodet olivat menossa tai vasta tulossa. Muunmuassa Pierre Turgeon, Pat LaFontaine ja Zdeno Chara päästettiin aivan liian halvalla pois. Aleksei Jashin ja Rick DiPietro sen sijaan ovat saaneet liikaa ja heidän sopimuksiaan on maksettu vuosikaudet senkin jälkeen, kun ne on purettu. Myös seuran nykyisellä GM:llä Garth Snow'lla oli pitkään sormi suussa, mutta kesällä Long Islandilla alkoivat puhaltaa uudet tuulet.

Seura muuttaa ensi kaudeksi Brooklynissa sijaitsevaan uuteen halliin. Vaikka se on Nassaun piirikunnan ulkopuolella, on se Long Islandilla eikä automatka kestä autolla kuin hieman reilu puoli tuntia. Julkista liikennettä voi pelipäivänä lipun haltija käyttää otteluun menemiseen ilmaiseksi, joten jos joukkue menestyy, katsojia kyllä riittää. Muutto ei siis lopulta aiheuta suuria haittoja faneille ja pelaajillehan tämä on ilouutinen. Nassaussa ei ole mukavasti sanoen ihan niin mukava viettää vapaa-aikaa kuin Brooklynissa ja Barclays Center on pelaajille huomattavasti miellyttävämpi paikka harjoitella. Tärkein muuton puolesta puhunut seikka olikin se, että Nassau Veterans Memorial Coliseum oli jo niin huonossa kunnossa, että kukaan ei jo senkään takia halunnut joukkueeseen vapailta markkinoilta tulla eikä rahallista tukea hallin remontoimiseen tullut.

Kaukalonkin puolella tapahtuu. Ykkösmaalivahti on jälleen NHL-tasoa. Puolustus on playoff-tasoa ja sen tulevaisuus näyttää kirkkaammalta kuin ehkä missään organisaatiossa. Nick Leddy, Travis Hamonic, Thomas Hickey, Calvin de Haan, Griffin Reinhart ja Ryan Pulock muodostavat viiden vuoden päästä puolustuskuusikon, josta mikä tahansa NHL-seura on kateellinen. Hyökkäyksestä voi ja pitää kaupata parin vuoden sisällä parikin top 6 -tason hyökkääjää. Paikkaamaan löytyy jatkossa Michael Dal Colle ja Josh Ho-Sang.

Ei, en siis väitä että Islanders taistelee Stanley Cupista tällä kaudella. Joukkueessa ei ole tarpeeksi kokemusta pudotuspeleistä, että sitä ennakkoon voitaisiin nostaa esimerkiksi Tampa Bay Lightningin tai Anaheim Ducksin edelle. Organisaatiossa on kuitenkin kaikki edellytykset rakentaa jatkuvaa menestystä ja tälläkin kaudella pudotuspelipaikka näyttää jo melko varmalta.

Vitsien aika on siis ohi. Islanders on NHL:n tämän hetken lupaavin joukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös