Rankkarikisojen mahdollisuus vähenee oleellisesti, koska tämän vuoden kisoissa jatkoaika on 20 minuutin mittainen entisen kymmenen minuutin jatkoajan sijaan. Lisäksi jatkoaika pelataan neljällä neljää vastaan, mikä myöskin kasvattaa oleellisesti jatkoaikaratkaisun todennäköisyyttä. Näiden sääntömuutoksien jälkeen ei ole siis kovin vaikeaa veikata, ettei tämän kevään MM-turnauksessa nähdä yhtään ainoata rangaistuslaukauskisaa.
Rankkarikisat ovat saaneet voimakasta kritiikkiä yleisön ja hieman yllättäen myös pelaajien taholta. Yleensä kritiikin syynä on ollut se, että rangaistuslaukauksilla ratkaistava otteluvoitto on muka silkkaa tuuripeliä. Minusta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Suomalaisittain selitykseksi nuivaan suhtautumiseen rankkareita kohtaan eivät käy edes huonot muistot rangaistuslaukauskisoista. Suomella on nimittäin yhtä katkeria ellei jopa vielä katkerampia muistoja aikaisempien kisojen jatkoaikaratkaisuista.
Rangaistuslaukauksissa pelin henki on selvä. Asetelma on pelaaja vastaan maalivahti. Tavoitteena on kiekon laittaminen reppuun aivan kuten varsinaisen peliajankin aikana. Hyökkääjän (tai puolustajan) mailataidot ja paineensietokyky vastaan maalivahdin hermot ja torjuntataidot. Rankkarikisa on loistava kliimaksi tasaiselle ottelulle eikä missään tapauksessa vääränlainen tapa ratkaista kahden tasavahvan joukkueen paremmuutta.
Rankkareissa mitataan pelaajien tärkeimpiä ominaisuuksia eli taitoa ja henkistä kanttia. Toisin kuin siis väitetään, rangaistuslaukauskilpailu on ainoita elementtejä jääkiekossa, minkä kohdalla voi sanoa, ettei onnella ole lopputuloksen kanssa juuri mitään tekemistä. Jatkoajalla ottelu voi ratketa yhteen onnekkaaseen pomppuun tai vaikkapa tuomarin virheeseen. Rangaistuslaukauskilpailussa peli on selkeän yksinkertainen ja kuitenkin täysin jääkiekon hengen mukainen. Minun toiveeni tuleviin kisoihin on siis: Enemmän rangaistuslaukauskisoja ja vähemmän jatkoaikoja!