TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00
Mielipide

Mestaruus meni, mutta unelmat heräsivät

MESTIS / Kolumni
Hopea ei ole häpeä - kuuluu urheilukenttien kulunut klisee. Mutta jos jotain, niin Jokipoikien finaalitappiota se kuvastaa loistavasti. Häviäjän osa on urheilussa aina katkera ja finaalitappio jätti paljon hampaankoloon, mutta kaikkiaan joensuulainen kiekkokausi oli suorastaan sensaatiomainen. Unelmat heräsivät henkiin.

Kukaan ei ennen kautta uskonut, että Jokipojat pelaisi Mestiksen finaaleissa. Tuskin edes joukkue itse, vaikka tavoitteet viime kautta korkeammalla olivatkin. Jarno Pikkarainen apulaisineen loi kuitenkin esimerkillisesti sitoutuneelle joukkueelleen pelitavan, joka johti melkein tähtiin.

Ennen kautta Pikkaraisen paluu kotikaupunkiinsa oli arvoitus, mutta se osoittautui lottovoitoksi. Järkähtämätön Pikkarainen teki tempun, johon tuskin kukaan uskoi: johti joukkueensa finaaliin ja ennen kaikkea – palautti suurelle yleisölle uskon joensuulaiseen jääkiekkoiluun. Uskon siihen, että tulevaisuudessa kaikki on mahdollista. Se on saavutus vailla vertaa.

Jokipojat voitti runkosarjan ja porskutti pudotuspeleissä finaaliin asti. Se oli jo valtaisa uroteko, mutta nälkä kasvoi syödessä. Merkittävästi joensuulaisjoukkuetta kovemmalla rahalla kasattu Sport joutuikin finaalissa ahtaalle. Pikkaraisen sanoin: joukkue kasvoi koko ajan kauden edetessä.

''

Enää ei tarvitse vain toistella, miten ennen kaikki oli paremmin. Unelmat elävät taas.

Vaasalaiset eivät olleet pelillisesti parempia, mutta kokeneempana joukkueena Sport oli ratkaisevan verran terävämpi silloin, kun pelejä ratkottiin. Kaksi jatkoaikavoittoa siivitti Sportin mestaruuteen.

Myös Jokipojat antoi kaikkensa – ja vähän enemmänkin. Nähdyn taistelun jälkeen ei ole häpeä hävitä. Vain yksi voi voittaa – tällä kertaa se oli vastustaja.

Vaikka mestaruutta ei tullut, Jokipojilla on syytä suureen ylpeyteen. Joensuuhun syttyi kiekkobuumi, jollaista ei oltu perinteisessä kiekkokaupungissa nähty yli viiteentoista vuoteen. Yleisöä oli Mehtimäellä entisaikojen malliin. Joka puolella kaupunkia puhuttiin jääkiekosta.

Yhä useampi, välillä jo lopullisesti Jokipojat hylännyt, urheilun ystävä tallusti taas tuttua reittiä jäähallille - ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun alun. Huomatakseen, että kannatti lähteä.

Kiitos siitä kuuluu yritteliäälle, periksiantamattomalle ja sarjan omavaraisimmalle joukkueelle. Joukkueelle isolla J:llä. Joukkueelle, jonka joensuulaisyleisö koki alusta lähtien omakseen. Joukkueelle, jonka valmennusjohto, ja yli puolet pelaajista, on lähtöisin Pohjois-Karjalasta.

Kotiyleisö sai kokea Jokipoikien mukana hetkiä, jotka jättivät paatuneimmillekin penkkiurheilijoille ikuisen muistijäljen. Vain loppuhuipennus jäi puuttumaan. Silti - enää ei tarvitse vain toistella, miten ennen kaikki oli paremmin. Unelmat elävät taas.

» Lähetä palautetta toimitukselle