Suomalaisen kärkiosaamisen puute on syönyt NHL-kaartiltamme terää etenkin viimeisten muutaman vuoden aikana. Uusia yrittäjiä on harvassa. Lisäksi iso osa lähteneistä juuttuu pelaamaan AHL:n puolelle.
Ilari Melart lähtee muuttamaan kyseistä kaavaa tosissaan. Melart nimittäin skulaa NHL:ssäkin.
HIFK:ssa ja maajoukkueessa tällä kaudella esiintynyt pelaaja ei ole uusi Teppo Numminen tai Kimmo Timonen. Vaikka nuorella miehellä on vielä varaa kehittyä, täytyy tapahtua ihmeitä, että hänestä tulisi edes uusi Sami Salo tai Joni Pitkänen.
Kyseisellä asenteella Melart ei kuitenkaan rapakon taakse lähde, sillä nälkää ja halua on pelissä enemmän. On oikeastaan helppo nähdä Melartin pelaavan vielä kelpo uran NHL:ssä.
Niin paljon on kiinni asenteesta ja ennakkoluulottomuudesta. Pelipaikka otetaan, pelityyliin mukaudutaan, eikä säälitä vastustajia. Edes joukkueen sisäisessä kilpailussa.
Mikä suomalaispuolustajia onkaan viime vuosina vaivannut? Siis teemulaaksoja ja joonasjärvisiä, jotka lähtevät hakemaan paikkaa NHL:stä, mutta päätyvät AHL:ään ja lopulta yleensä vuolemaan KHL-rahoja.
Kärkitaidon puute, kyllä, mutta kun NHL:ää katsotaan, eivät alempien parien puolustajat siellä järjestään sen taitavampia ole. Pelipaikka pitää vain ottaa, vaikkei olisi taitojen suhteen syntynyt kultalusikka pohkeissa. Jos kiekon kuljetus ei suju, blokkaat kiekkoja ja pistät sen simppelisti liikkeelle. Pelaat vastustajan parhaita vastaan 0-0:aa. Rooleja on moneksi.
Washington Capitalsin Steven Oleksy on tältä kaudelta vain yksi lukemattomista esimerkeistä. Varaamaton puolustaja ponnahti vuoden sisällä ECHL:stä Capitalsin vakiokokoonpanoon, vaikka kilvan oli taitavampia pakkeja kuten Dmitri Orlov.
Välillä mies hanskasi, välillä mies vaikka söi kiekkoja. Enimmäkseen hän kuitenkin teki simppeleitä kiekollisia ratkaisuja - juuri kuten valmentaja edellytti.
Jos joku väittää minulle, ettei Ilari Melart ole yhtä hyvä puolustaja, keittelen kupit kahvia ja pistän saunan tulille. Jutellaan.
Olennaista on kuitenkin se, että Blue Jacketsin pakisto on kaukana valmiista. Kaukana NHL:n kärjestä.
Mitä tulee Blue Jacketsin puolustukseen, niin nimiä ei kannata pelätä.
Ensinnäkin, kokoonpano elää tulevien parin vuoden aikana vielä isosti. Voi olla, että parin vuoden päästä se on kärkilupaus Ryan Murrayta lukuunottamatta täysin uusi. Murray on siis se puolustaja, jonka varausvuorosta Garth Snown huhutaan tarjonneen kaikkia New York Islandersin kyseisen vuoden varausvuoroja.
Jack Johnson ja James Wisniewski ovat puolustuksen isoimmat nimet, mutta heidän kohdallaan merkittävin ominaisuus on iso palkkapussi. Molemmilta löytyy näyttävyyttä ja joskus komeita ratkaisuja hyökkäyspäässä, mutta voittavia isojen minuuttien puolustajia he eivät ole. Liian iso rooli, liian isot minuutit, liikaa palkkaa. Kummankin pitäisi pelata vain ylivoimaa ja rajatusti tasakentällisin.
Fjodor Tjutin ja Nikita Nikitin ovat puolustuksen kestävämpiä palasia. Peli onnistuu asiallisesti molempiin suuntiin. Kaksikosta kannattaa pitää toistaiseksi kiinni.
Dalton Prout ja Tim Erixon ovat joukkueen muut sopimuspakit, jotka haistelivat viime kaudella NHL-vauhtia. Ainakin Erixonin kohdalla kortti kannattaa katsoa loppuun asti.
Kaikissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Olennaista on kuitenkin se, että Blue Jacketsin pakisto on kaukana valmiista. Kaukana NHL:n kärjestä.
Kyseisessä seurassa Melartin on aivan turha lähteä pyytelemään anteeksi sitä, että kyseiselle paikalle on tarkoitus piirtää tontti tulevan NHL-uran merkiksi.
Ilari Melart. Ei uusi Lumme tai Numminen, mutta kelpo pakki NHL:ään.
