Mielipide

"Meillä on usko"

LIIGA / Kolumni
Pitkään sarjataulukon alemman kastin paikoista taistellut JYP teki sen, mitä Jyväskylässä on odotettu pitkän aikaa. Hurrikaanipaidat raivasivat tiensä finaaleihin, ja luottamusta omiin kykyihin löytyy vaikka loppuotteluvastus on kovinta mahdollista luokkaa.

Melko tarkalleen 17 vuotta se otti aikaa, kun JYP raivasi tiensä jälleen SM-liigan finaaleihin. Vaikka tuona ajanjaksona on tapahtunut paljon, niin yksi asia on yhteistä edelliseen finaaleissa esiintyneeseen jyväskyläläisryhmään. Vaihtopenkin takaa löytyy Risto Dufva. Edellisen kerran apuvalmentajana toiminut mies teki pitkän kierroksen mitä monituisimmissa pesteissä, mutta palasi takaisin Jyväskylään ja onnistui viimein johdattamaan keskisuomalaiset finaaleihin monen hiljaisemman vuoden jälkeen.

Reilut pari vuotta sitten alkanut työ JYPin palauttamiseksi kilpailukykyiseksi kiekkojoukkueeksi on kantanut hedelmää. Tavoitteita on ruuvattu hiljalleen kovemmiksi, ja jo runkosarjan piikkipaikka osoitti selkeästi, että JYP on matkalla oikeaan suuntaan.

Usein runkosarjan voittaja on miltei automaattisesti suosikki jokaiseen sarjaan lähtiessä. Nyt tilanne on kuitenkin hieman toinen, kun vastapuolella on viime vuodet hurjaa jälkeä SM-liigassa tehnyt Kärpät. Oululaisten nouseva käyrä on huomattu myös JYP-leirissä, ja Dufva kääntääkin ennakkosuosikin viittaa varovaisesti pienpetojen puolelle.

- Vastus on aikamoinen ja kunnioitusta herättävä. Todellinen 2000-luvun menestyjä. Mutta siitä juuri tulee tämä muutosasetelma, mikä käy meille mukavasti. Ollaan oltu tähän saakka takaa-ajettava, mutta nyt se nollautuu.

JYP-valmennuksessa ei uskota Kärppien olevan kylläinen vuosien menestyksestä huolimatta, vaan oululaisilla riittää halua ja tahtoa taistella Kanada-maljasta aikaisempien vuosien malliin.

- En usko, että finaaliin ilman nälkää pääsee. Voittaminen on ihan mukavaa, ei kai Kärpätkään muuten viitsisi painaa.

JYPin matka finaaleihin ei ole ollut helppo. Tilanne on ollut uusi liki koko joukkueelle, ja tämä saattoi näkyä pienoisena puristuksena erityisesti TPS-sarjassa.

- Aikamoinen vahvuuden osoitus joukkueelta, että paineen alla ollaan onnistuttu. Olemme pelannet vielä playoffeissa hyvinkin nousujohteisesti ja se on todella rohkaiseva merkki.

Hurrikaanipaitojen toistaiseksi jokainen asetettu tavoite on täyttynyt kauden aikana. Dufva vakuuttaa, että nykyinen ei vielä tyydytä, vaan suurinta tavoitetta yritetään täyttää samalla raivolla kuin aiempiakin.

- Joukkue on valmentajien mielestä sellaisessa tilassa, ettei se ole voittanut vielä mitään. Se on hyvä merkki. Meillä on usko, koska se pitää olla. Me näemme myös mahdollisuuden voittaa jotakin suurta.

Median ja suuren yleisön silmissä JYP on profiloitunut melko paljon ykkösketjunsa varassa eläväksi joukkueeksi. Vaikka tämä osin pitikin paikkaansa runkosarjan aikana, niin pudotuspeleissä ratkaisijoita on löytynyt jokaisesta kentällisestä.

- Meidän rintama on leventynyt verrattuna runkosarjaan. Jokainen kenttä on vuorollaan jaksanut heiluttaa jyppilippua, ihan sieltä maalivahdeistakin alkaen. Sitä tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Tämähän on yllätyksellisten tarinoiden kulta-aikaa.

Pudotuspelien aikana loukkaantumisista vaietaan hyvinkin visusti. Dufva suostuu kuitenkin valottamaan JYPin tilannetta siinä määrin, että jyväskyläläiset pääsevät liki parhaalla mahdollisella kokoonpanolla mittaamaan Kärppien osaamista.

- Terveystilanne on erinomainen. Myös Tuomas Vänttinen on pelikuntoinen. Jouni Virpiö on ainoa, joka ei ole pelikuntoinen. Molemmat maalivahdit tulevat varmasti pelaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle