Mielipide

Max Kenig - Varjoista HPK:n luottosentteriksi, osa 1

LIIGA / Kolumni
Ennen kauden alkua tuskin kukaan oli kuullut pienestä herrasta nimeltä Max Kenig. Nyt tuo sama herra - joka oli vielä viime kauden SM-liigaan täysi raakile - on HPK:n kolmosketjun luottosentteri. Moni penkkiurheilija povaa Kenigille vaikeaa uraa pienen kokonsa takia, mutta jo nyt Max on todistanut olevansa pelimies isolla P:llä.

Vaikka ulkona paukkuu kovimmat pakkaset miesmuistiin, HPK:n kolmosketjun sentterin Max Kenigin otteet ovat lämmittäneet hämeenlinnalaisia jo pidemmän aikaa. Jos tämä Riihimäellä syntynyt nuoriherra ei tuota pettymystä jäällä, ei hän tee sitä myöskään siviilissä - ritareiden numero 21 saapuu haastatteluun kuin nakutettu.

Riihimäen kautta Hämeenlinnaan

Max Kenig nimenä herättää monessa kysymysmerkkejä. Valotettakoon hänen taustojaan sen verran, että hänen isänsä on syntyperältään saksalainen - siksi Maxin nimi ei muistuta suomalaista nimeä. Kenigien perhe muutti Hämeenlinnaan Riihimäeltä jääkiekon takia ja hyvin nopeasti heistä myös tuli hämeenlinnalaisia.

- Pelaamaanhan mä tulin jo hyvissä ajoin, mutta me muutettiin Hämeenlinnaan vasta kun olin kuudennella, Max valottaa muuttamisaikataulua.

Syynä muuttoon oli paremmat kehittymisen mahdollisuudet todellisessa kiekkokaupungissa. Siihen aikaan Maxin isoveli Kasper veti pienen ja pippurisen hyökkääjän alun mukaan Kerhon kuvioihin. Yleensä uuteen kaupunkiin ja joukkueeseen siirtyminen nuorena on vaikeaa, mutta Maxin onni oli se, että Kasper oli jo pidemmän aikaa kiekkoillut HPK:n junioreissa, joten tie oli siltä osin tasoitettu.

- Kaspu tuli silloin vuosi ennenkuin mä tulin ja sitten olin siinä ollut mukana aina katsomassa treenejä, niin menin sitten niiden treeneihin. Silloin oltiin niin pieniä ettei ollut niin väliä missä sitä pelasi. Menin sitten samaan joukkueeseen, vaikka alunperin oli tarkoitus mennä pelaamaan oman ikäsieni kanssa, hyökkääjälupaus muistelee.

Jälkikäteen mietittynä Kenigien muutto Riihimäeltä Hämeenlinnaan kertoo paljon siitä, miten suuri intohimo heillä jääkiekkoon on. Se on kunnioitettavaa ja sellainen tekee hyvää lajille. Siinä sivussa se on myös tunnustus hämeenlinnalaiselle jääkiekolle ja sen juniorityölle - Hämeenlinnassa on hyvät mahdollisuudet kehittyä.

- Tavallaanhan tuo kehittyminen oli syynä muuttoon, sillä ei porukoitakaan mikään Riihimäellä sitonut, niin miksei. Kuitenkin täällä aina pelattiin ja monta vuotta siinä tänne aina tultiin. Ja sitten kun mikään ei meitä Riihimäellä pitänyt, niin ei ollut mitään syytä jäädä. Kuitenkin täällä pelataan ja täällä joka päivä ollaan, Kenig erittelee muuton syitä.

Kasperin ja Maxin on aina ollut helppoa harrastaa. He ovat aina saaneet täyden tuen vanhemmiltaan ja voidaankin sanoa, että jääkiekko on koko perheen yhteinen harrastus.

- Kyllähän perhe ja vanhemmat ovat aina olleet hyvänä tukena, Max muistaa kiittää.

Kirkkaana loistava junioritähti

Lahjakkaan kiekkoilijan tunnistaa jo juniori-iässä. Max Kenigiä voidaan kutsua harvinaisen lahjakkaaksi pelaajaksi ja lahjakkuudesta kertoo mm. se, että HPK:n liigajoukkueen taskuraketti on pelannut valtaosan juniorivuosistaan itseään vanhempien kanssa. Ei ole myöskään ollut mikään salaisuus, että Kenig on ollut yksinkertaisesti niin hyvä ettei hänen ole oikeastaan koskaan junioreissa tarvinnut taistella pelipaikasta.

- Viime kesänä ensimmäisen kerran joutui treenaamaan sitä varten, että saa pelipaikan. Kyllähän sitä aina on kuitenkin treenannut sitä varten, että jonain päivänä saa sen paikan. Mutta tavallaan vasta viime kesänä, Kenig myöntää.

Maxin isoveljellä, Kasper Kenigillä, on aina ollut suuri rooli Maxin uralla. Kasper on ollut Maxille esikuva, aivan niinkuin isoveljet yleensäkin. Siinä samalla, kun Kasper on tasoittanut Maxin tietä Hämeenlinnan kiekkopiireihin, hän on opettanut esimerkillään veljelleen jääkiekkoa.

- Onhan se vaikuttanut tosi paljon. Aina mä olen Kaspua matkinut. Tuskin mä täällä pelaisin, jos Kaspu ei pelaisi, Kenig jakaa kiitosta veljelleen.

Nopea nousu pääsarjatasolle tuli nopeasti nuorelle lupaukselle. Edellisenä vuonna rahkeet eivät riittäneet alkuunkaan ja edeltävä kausi A-junioreissa meni normaaliin tapaan, hyvin. Syksyllä pelatut harjoitusottelut osoittivat Maxille, että vauhti ja taidot riittävät Sm-liigaan.

- Tämän kauden alussa huomasin, kun pääsin pelaamaan harjoitusotteluita, että pystyn heittämään kiekkoa päätyyn ja vetämään lyhyttä vaihtoa, Kenig selventää.

- Mä olen kuitenkin aina ollut vähän sellainen lusmuilia, että olen mennyt sieltä missä aita on matalin. Kun menin (HPK:n edustusjoukkueen) treeneihin, ajattelin, että jos sinne menee niin vedetään täysillä. Saman ajanhan se kuitenkin vie, Max jatkaa.

Vaikka nuorimies ei ole vielä kartuttanut kokemusta kovin paljon Sm-liigassa, pystyy hän silti näkemään ratkaisevat erot A-junioreiden Sm-liigan ja miesten Sm-liigan välillä. Yleensä vastaukseksi saa vauhdin ja tilannekovuuden, mutta Max näkee asian hieman toiselta kantilta.

- Suurin ero on sellaisissa pienissä asioissa, esim. aloituksissa. A-junioreissa kukaan ei mieti aloituksia sillä lailla, että jos mä nyt häviän, niin vastustaja tekee maalin. Se on ihan sama miten siellä mennään aloitukset. Liigassa jos voitat aloituksen 100-0, omat tekee yleensä maalin ja jos häviät, vastustaja tekee. Sitten muutenkin, kyllä virheistä rangaistaan. A-junioreissa saa paljon anteeksi ennekuin vastustaja rankaisee, liigassa tätä mahdollisuutta ei ole, numero 21 pohtii.

Operaatio liigan valloitus

Hyvin mennyt kausi A-junioreissa poiki kutsun edellisvuoden tapaan ritareiden liigajoukkueen harjoitusrinkiin. Kesällä harjoiteltiin kovaa ja tulokset alkoivat näkyä nopeasti. Max Kenig kehittyi liigapelaajaksi ja viiletti liigajoukkueen mukana jäällä kuin vanha tekijä. Pojasta oli tullut mies. Kerhon kolmosketjun sentterinä häärivä Kenig uskoo kuitenkin, että Jukka Jalonen panoksellaan mahdollisti miehen nousun pääsarjaan.

- Varmaan Jalonen mahdollisti nousun antamalla peliaikaa. Peliaika on tärkeintä, koska eihän sitä voi näyttää mitä osaa, jos istuu penkillä. Totta kai kun saa pelata ja tulee onnistumisia, sitten itseluottamus kasvaa ja sitä uskaltaa pelata ja ottaa vastuuta, nuori sentteri uskoo.

Alkukauden aikana näytti siltä, että Max oli ajanut pelaajana isoveljensä ohi. Vaikka Max onnistuikin murtamaan tiensä ritareiden pelaavaan kokoonpanoon ja Kasper ei, on nuorempi Kenigeistä edelleen sitä mieltä, että isoveli on edelleen Kenigeistä ykkönen. Syitä siihen, miksi Kasper ei mahtunut tällä kaudella Kerhon miehistöön hän osaa hakea muualta.

- On Kaspu vieläkin paljon mua parempi. En mä sanoisi, että olen mitenkään ohi mennyt - minulla on roolitus sattunut kohdalleen. Mä olen sentteri ja Kasper on laituri, se on ykkös- kakkosketjun kamaa ja minä olen kolmos- nelosketjun rakkikoira, Max veistelee.

- Kyse on enemmän juuri roolituksesta. Sinne ei vaan löytynyt paikkaa Kaspulle ja mulle löytyi. Hyvillä mielin Kasper kuitenkin Ruotsiin lähti, koska pääsee taas pelaamaan, Kenig jr. jatkaa.

Harppaus junioreista Sm-liigaan ei ole varmasti koskaan kivuton. Paitsi että pelillisesti se on suuri muutos, myös pelien suuri määrä tuottaa ongelmia. Verrattuna NHL:ään, Sm-liigassa pelataan vähän otteluita kaudessa, mutta täälläkin niitä on riittävästi ja kuka tietää onko niiden määrä edelleen kasvussa.

- Ehkä eniten vaikeuksia on ollut siinä, kun noita pelejä on niin paljon, että miten pystyy aina itsensä motivoimaan niihin. Jos on kolmekin peliä viikossa, niin se on aika paljon. Koko ajan pelataan, kyllä se vaatii itseltään keskittymistä koko ajan, Max kertoo vaikeuksista ja yllätyksistä.

Kausi 2002-2003 on ollut nuoremmalle Kenigille loistava. Sen lisäksi, että mies on kuulunut pelistä toiseen Kerhon vakiokokoonpanoon ja päässyt pelaamaan alivoimaa, kiitosta on tullut myös valmentajilta. Jukka Jalonen on kerennyt kehumaan koko kolmosketjun otteita useampaan kertaan ja osansa kehuista on saanut myös sentterinä häärivä Max.

- Onhan se kiva lukea tuolta lehdistä niistä (kehuista), mutta ei Jalonen henkilökohtaisesti yleensä sano mitään. Välillä saattaa "moro" sanoa, kun menen hallille, Max nauraa.

- Ihan kiva se on lukea lehdistä, että ketjun peli kulkee. Kyllä se kiitos tulee sitten siellä kentällä, kun saa peliaikaa, vaikka ei sillain hirveästi yleensä sanokaan.

- Kyllä Jalonen on siellä kopissa pelaajien kanssa ja juttelee pelaajien kanssa, mutta ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään asiaa. Ei sitten tule juteltuakaan. En mä oikein koskaan valmentajien kanssa juttele, joskus saatan jotain kysyä, mutta aika harvoin mitään kentän ulkopuolella tai kopissa. Jäällä sitten enemmänkin, Max tarkentaa.

Haastattelun toisessa osassa Kenig purkittaa mieleisimmän hyökkäysketjunsa, pohtii heikkouksiaan ja vahvuuksiaan sekä summaa omaa ja HPK:n tulevaisuutta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös