Mielipide

Markus Nutivaaran jatkosopimus on harkittu riski Kekäläiseltä

NHL / Kolumni
Nuoren suomalaispuolustajan jatkosopimuksessa lasketaan toistaiseksi paljon potentiaalin varaan, mutta mahdollinen hyöty voi olla yllättävänkin suuri.

Columbus Blue Jackets julkisti Markus Nutivaaran jatkosopimuksen kuluneen viikon torstaina. Kärpistä kauden 2015-16 jälkeen Pohjois-Amerikkaan ponnistanut Nutivaara murtautui jo heti ensimmäisellä kaudellaan Blue Jacketsin puolustukseen pelaten 66 ottelua ja tehden niissä seitsemän tehopistettä.

Tällä kaudella Nutivaara on tehnyt lopullisen läpimurtonsa NHL-tason puolustajaksi kirjauttaen 60 ottelussa peräti 23 tehopistettä. Blue Jackets palkitsi hänet peräti neljän vuoden jatkosopimuksella, jonka arvo on yhteensä 10,8 miljoonaa dollaria.

Nutivaara on nostanut tällä kaudella huimasti tasoaan niin kokonaisvaltaisen pelaamisen kuin tehopisteiden valossa. Hän on tehnyt Blue Jacketsin puolustuksesta eniten tehopisteitä tasaviisikoin 60 peliminuuttia kohden.

Voidaan ilman sinivalkoisia lasejakin väittää, että Nutivaara on ollut tällä kaudella joukkueen kolmanneksi paras puolustaja.

Blue Jacketsin puolustajista vain Zach Werenski ja Seth Jones ovat ylipäätään tehneet Nutivaaraa enemmän maaleja ja pisteitä.

Suomalainen on myös saanut Blue Jacketsin puolustajista kolmanneksi eniten ylivoimavastuuta. Kun erityisesti varakapteeni Jack Johnsonin taso on pudonnut selvästi, Nutivaara on pystynyt tuomaan Blue Jacketsin puolustukseen liikettä ja kiekollista osaamista.

Voidaan ilman sinivalkoisia lasejakin väittää, että hän on ollut tällä kaudella joukkueen kolmanneksi paras puolustaja.

Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta. Nutivaara on peliaikoja katsottaessa edelleen vasta joukkueen kuudes puolustaja. Vaikka tämä kausi on ollut erittäin lupaava, Nutivaaran NHL-uran otoskoko on edelleen todella pieni.

Suomalaispuolustajan jatkosopimuksella on 2,7 miljoonan dollarin verran vaikutusta palkkakattoon, mikä on edullinen hinta tällä kaudella nähdystä suoritustasosta, mutta siinä maksetaan paljon myös pelkästä potentiaalista.

Sopimus kielii ennen kaikkea siitä, että Nutivaaralle on ensi kaudesta lähtien tarjolla enemmän vastuuta ja peliaikaa. Vapaaksi agentiksi kesällä vapautuvalla Johnsonilla on tuskin Columbuksessa tulevaisuutta, ja myös Ian Colen sopimus on katkolla.

Sopimus kielii ennen kaikkea siitä, että Nutivaaralle on ensi kaudesta lähtien tarjolla enemmän vastuuta ja peliaikaa.

Mikäli Nutivaara pystyy ensi kaudella vastaamaan huutoon ja pelaamaan tämän kauden tasolla isomman vastuun ja kasvavien peliminuuttien astuessa kuvioihin, Jarmo Kekäläinen näyttää pian nerolta. Tällöin joukkue saisi modernin puolustajan prototyypin hyvinkin edulliseen hintaan moneksi vuodeksi.

Mikäli taas Nutivaara ei pysty lunastamaan odotuksia ja kantamaan neljän kärkipuolustajan minuutteja, hänestä tulee nopeasti pitkäksi aikaa kiinnitetty jämäminuuteista taisteleva palkkakattorasite.

Vaikka en itse tykkää nelosketjun hyökkääjien tai kolmosparin puolustajien pitkäaikaisista sopimuksista, tämä voi olla yksi niitä harvoja tilanteita, joissa mahdollinen hyöty syrjäyttää potentiaaliset riskitekijät.

Sopimuksen palkkakatosta viemä vuosittainen siivu on niin matala, että se tuskin aiheuttaa Blue Jacketsille valtavaa päänsärkyä, vaikka Nutivaaran kehitys ei kaikkia odotuksia pystyisi lunastamaan.

Vaikka sopimuksessa maksetaan etenkin pituuden muodossa toistaiseksi pelkästä potentiaalista, on tämä Kekäläiseltä yksi harkittu riski lisää, joka onnistuessaan lisää yhden suuren sulan hänen hattuunsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle