Jan Calounin tuntevat kaikki SM-liigaa seuraavat. Häntä pidetään äärimmäisen taitavana kiekkoilijana, joskin samalla temperamenttisena sukeltavana taiteilijana. Molemmat pitänevät hyvinkin paikkansa. Caloun itse näkee sukeltamisen hieman eri tavalla.
– Asiaa pitää ajatella niin, että yleisö näkee pelin, muttei tunne mitä siinä tapahtuu. He eivät koe kipua mailaniskuista. Jos minulla on kiekko ja minua kahvataan tai huidotaan eikä tuomari näe sitä, on ehkä syytä kaatua. En sanoisi sitä varsinaisesti sukeltamiseksi.
Litvinovista Nordenskiöldinkadulle
Caloun aloitti ammattilaisena Tsekin liigan Litvinovissa, jossa hän jo kaudella 90-91 saalisti lähes pisteen per peli. Kauden –94 jälkeen Pohjois-Amerikka kutsui, ja Caloun siirtyi San Josen organisaatioon pelaamaan IHL-liigaa Kansas Cityssä. Kovista tehoista huolimatta Caloun ei koskaan saanut kunnon näyttöpaikkaa NHL:ssä, vaikka yhteensä 13 pelissä mies tehtailikin peräti 11 pistettä. Herää kysymys: heittikö Caloun kolme kautta täysin hukkaan?
– Mielestäni jokainen kausi kehittää pelaajana ja yksilönä, aivan sama missä pelaa. Ehkä tärkein asia, jonka Pohjois-Amerikassa opin oli englannin kielen taito. En puhunut nimittäin sitä lainkaan ennen vuosiani rapakon takana. Uutta olivat myös kapea kaukalo ja fyysisempi pelityyli, jotka mielestäni valmistivat minua hyvin SM-liigaan. Itse asiassa pidin farmisarjoissa pelaamisesta; varsinkin Kansasissa. En halua kritisoida joukkueen johtoa, sillä heillä on oma tapansa toimia ja he tekevät päätökset. Se kaikki on muutenkin jo historiaa, joten miksi muistella sitä enää?
SM-liiga sai nähdä tulevan supertähtensä ensi kertaa vuonna 1997, jolloin Caloun liittyi HIFK:n riveihin. Kaudesta oli tuleva loistava, sillä HIFK voitti mestaruuden nimivahvalla joukkueellaan. Tulevat kolme kautta toivat Calounille mestaruuden lisäksi mm. SM-liigan pistepörssin voiton sekä olympiakullan Naganosta. Hän oli HIFK:n fanien suosikki ja ikoni helsinkiläisjoukkueelle.
– Vaikka loppu olikin hieman surullinen, minulla on erittäin hyviä muistoja IFK:n ajoista, eikä minulla missään nimessä ole mitään pahaa sanottavaa joukkueesta. Tietysti minulla on yhä tunteita IFK:ta kohtaan, mutta pelaan nyt eri joukkueelle. HIFK:n fanit olivat erityisen hienoja ja kannustavia. He jaksoivat kannattaa ja matkustaa joukkueen mukana, meni joukkueella sitten hyvin tai huonosti. Se on siellä traditio, ja IFK:lla on varmasti sellaisia kannattajia ikuisesti. Yritin aina pelata niin hyvin kuin pystyin tehdäkseni heidät onnellisiksi. Se oli aina tärkein asia minulle, Caloun kertoo lähes liikuttuneena.
Elämä IFK:ssakaan ei kuitenkaan aina ollut ruusuilla tanssimista, ja tsekkitähti saikin kokea hyllytyksen katsomoon viimeisellä kaudellaan. Lisäksi ongelmia oli mm. valmentaja Ismo Lehkosen kanssa. Monet muistavat ongelmien kulminoituneen SaiPa-HIFK-pelissä Lappeenrannassa.
– En aio mennä takaisin niihin tapahtumiin. Mitä tapahtui Lappeenrannassa on minun ja Lehkosen välinen asia. Kenenkään muun ei tarvitse siitä tietää, tuhahtaa Caloun hermostuneena, ja jatkaa: - Miksi ihmeessä pitäisi puhua jostain, joka tapahtui vuosia sitten Lappeenrannassa? Näin Ismon viime vuonna, ja vaihdoimme pari sanaa. Ei sen kummempaa.
Kysyttäessä ongelmista muiden pelaajien kanssa IFK:ssa Caloun alkaa hiiltyä.
– Kun tulin takaisin IFK:hon P-Amerikasta, minulla ei ollut kenenkään kanssa ongelmia. Jos jollakulla oli jotain minua vastaan, en voi sille mitään. Itselläni ei ollut ongelmia. En halua puhua pahaa kenestäkään heidän selkänsä takana, ja korostan, että mahdolliset ongelmat johtuivat muista tahoista.
Mahdollisesta paluusta HIFK:hon Caloun toteaa tylysti.
- Ei tule tapahtumaan ainakaan niin kauan kun Pentti Matikainen on joukkueen johdossa.
Uusi alku Espoossa
Keväällä 2001 kävi selväksi, ettei Caloun olisi enää tervetullut punapaitaan. Pian miehen kaappasi Espoon Blues, jonne siirtyminen kävi luontevasti.
– Suomi on kaunis maa, ja halusimme vaimoni kanssa pysyä täällä. Lisäksi tärkeä seikka oli pysyä pääkaupunkiseudulla, sillä vaimoni opiskelee Helsingissä. Teimme päätöksen yhdessä.
Kausi alkoi Calounin kannalta heikosti. Maaleja ei meinannut syntyä mistään, eikä joukkuekaan pelannut omalla tasollaan. Pian Timo Tuomi sai potkut ja tilalle palkattiin Hannu Kapanen.
– En tiedä oliko hyvä vai huono asia vaihtaa valmentajaa. Minulla ei ollut asiaan kantaa. Kenties se oli Bluesin kannalta onnistunut veto, mutten itse tuntenut Tuomea riittävän hyvin voidakseni arvioida hänen valmentamistaan. Arvostin häntä valmentajanamme ja pidin hänen visiostaan pelata hyökkäävää jääkiekkoa. Hänellä oli oma tapansa nähdä peli ja hän uskoi siihen tapaan. Ehkä se ei vain meidän kohdallamme toiminut, arvioi Caloun.
Blues kokosi amerikan apujen Mike Stapletonin ja Ladislav Kohnin tulon jälkeen ns. superketjun, johon Caloun istutettiin. Tämä piristi hänen ja koko joukkueen peliä huimasti, ja Blues pelasikin todella pitkän tappiottoman putken marraskuussa.
– En tiedä oliko heidän tulonsa suora syy menestymiselle. Tietysti on selvää, että voittavassa joukkueessa on mukavampi pelata kuin häviävässä. Silloin uskaltaa olla luovempi ja yrittää enemmän. Asiat onnistuvat ja onnistumiset poikivat lisää onnistumisia.
Lokakuun kotiottelussa Lukkoa vastaan Calounin maailma kuitenkin musteni hetkeksi, kun hän sai peräti kolmen ottelun pelikiellon yritettyään tuomareiden mukaan potkaista vastustajaa. Caloun itse näkee tilanteen toisin.
- Kolmen ottelun pelikielto siitä tilanteesta oli huutava vääryys minua kohtaan. Ensinnäkin, Lukon pelaaja tuli poikittaisella takaapäin, ja olisin voinut murtaa tilanteessa niskani. En edes yrittänyt potkaista häntä, vaan pikemminkin kampittaa, mutta kun olin samalla liikkeessä kaatumassa maahan, se saattoi näyttää potkulta. On todella surullista, ettei edes anneta mahdollisuutta puolustaa itseään tällaiselta. Lisäksi ihmiset keksivät heti omat versionsa tapahtumista, Caloun tilittää.
Suihkukomennus huipensi kauden
Keväällä joukkue hyytyi uudestaan, ja Caloun kärsi olkapäävammasta, jonka hän sai Turussa ottelussa TPS:aa vastaan.
– Olihan siitä tietysti haittaa. Siinä vaiheessa pitäisi olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, ja sitten yhtäkkiä ollaankin ulkona peleistä. Sitten kun pääsee pelaamaan, vaurioitunutta kohtaa yrittää koko ajan suojata eikä vetokaan onnistu totutunlaisesti, Caloun kertoo.
Laskukauteen hän ei löydä käänteentekevää selitystä.
– Sellaista elämä on. Joskus mennään alas, joskus ylös. Epäonnistumiset kasautuvat samalla lailla kuin onnistumisetkin. Huonollakin pelillä voi joskus voittaa, ja toisaalta hyvällä hävitä, pohtii Caloun.
Bluesin tehot hyökkäysrintamalla pysyivät suhteellisen hyvinä, mutta puolustuspeli ontui pahasti. Luottopakit kuten Vykoukal ja Pisto kärsivät loukkaantumisista, eivätkä Määttä tai myöhemmin Ruotsiin siirtynyt Hedbergkään pystyneet rutiinisuorituksiin alakerrassa. Myllys jätettiin liian yksin maalin suulle.
– Meillä oli kieltämättä vaikeuksia puolustamisen kanssa, Caloun myöntää. - Ehkä yritimme olla liian hyökkääviä, ja unohdimme puolustaa. Meitä vastaan tehtiin myös paljon alivoimamaaleja, joita ei missään nimessä saisi tulla.
Bluesin kausi huipentui keväällä playoff-peleihin, joihin joukkue pääsi tavoilleen uskollisena erittäin täpärästi uskomattoman nousun turvin TPS:aa vastaan Turussa. Tappara oli kuitenkin liian kova vastustaja, ja vei sarjan puhtaasti voitoin 3-0. Viimeisessä pelissä Tampereella Caloun kohahdutti jälleen kiekkoyleisöä taklaamalla Esa Pirneksen kylmäksi keskialueella. Seurauksena taas kolmen ottelun pelikielto ja lopullinen sinetti Bluesin kaudelle.
– Jos saisin kertoa rauhassa mitä tapahtui: Ensinnäkin, kyseessä olivat playoffit. Olimme häviöllä ottelussa ja 2-0 otteluvoitoissa. Pelasimme ylivoimaa, meitä vastaan tuli hyökkäys ja minä olin alin pelaaja. Näin Pirneksen tulevan ja ajattelin vain, että minun on pakko pysäyttää hänet. Myönnän, että kyynärpääni nousivat turhan korkealle, mutta on muistettava, ettei Pirnes nähnyt minua, vaan hänen päänsä oli alhaalla.
- Tiesin hänen liikkuvan kohti keskustaa ja yritin vain pysäyttää hänet. Se saattoi näyttää paljon pahemmalta kuin mitä se oli, sillä minulla on edelleen sellainen tunne, etten edes osunut häneen kunnolla. Turhautumisesta ei missään nimessä ollut kyse. Jos olisin päästänyt hänet ohi, tulos olisi voinut olla maali. Mielestäni rangaistus ja etenkin sakko, jota nyt maksan, on kohtuuton, selittää Caloun havainnollistaen tilannetta käsillään.
– Sarja itsessään oli erittäin tiukka, ja pelit päättyivät pienillä marginaaleilla. Pelasimme Tapparaa vastaan hyvin koko kauden, eivätkä pudotuspelit tehneet mielestäni tässä poikkeusta. Ehkä meiltä puuttui jotain, mutten tiedä mitä. On monia asioita, jotka pitää ottaa huomioon. Tappara pelasi viime kaudella loistavasti, he ovat iso ja kurinalainen joukkue, hän jatkaa.
Uusi superketju kokoon
Kesä kului Calounilta lähinnä lepäillessä ja harjoitellessa, ja harjoituspelit alkoivatkin Bluesin osalta mallikkaasti. Epäonneakin oli, sillä tsekkitähti sai pahan haavan kasvoihinsa pelissä Davosia vastaan.
– Siinä kävi itse asiassa aika pahasti, sillä nenäni oli lähes irti. Lääkärikin sanoi sen olevan todella pahan näköinen. Hän teki kuitenkin hyvää työtä, kuten kuvasta näkyy, nauraa Caloun ja näyttää arpeaan. Muutoin kaikki tuntuu sujuvan raiteillaan.
– Kesäloma oli mukava. Pelailin golfia Tsekeissä ja pidin hauskaa. Tietysti kesällä pitää myös harjoitella, mutta pääasia on levätä ja rentoutua. Harjoituspelien perusteella ei pysty ennakoimaan tulevaa kautta, ne ovat tarkoitettu oikeiden ketjukoostumuksien ja yhteispelin löytämiseen, analysoi Caloun.
– Ketjukaverit on opittava tuntemaan. Minun kohdallani ne ovat vaihdelleet. Ensin oli Vallu (Krykov), sitten Mike (Stapleton) ja nyt Juha (Ylönen). On tärkeää keskustella ketjukavereiden kanssa, hän jatkaa.
Joukkue on Calounille osittain jo tuttu sekä viime kauden että myös IFK-yhteyksien takia.
– Viihdyn joukkueessa erittäin hyvin. Täällä on hyviä jätkiä, ja meillä on hauskaa yhdessä. Odotan tulevaa kautta innolla, sillä meillä on myös monta pelaaja, joiden kanssa pelasin aikoinaan HIFK:ssa. On Tuomainen, Ahonen, Kalto ja Hurme. Mukava taas olla vanhojen tuttujen kanssa.
On pakko kysyä Calounilta, mikä hänen suhteensa on Bluesin monivuotiseen luottopakkiin Jiri Vykoukaliin. Kukaties miehet ovat parhaita ystäviä keskenään...
- En sanoisi ”parhaita”, mutta tulemme samasta maasta ja puhumme samaa kieltä. Totta kai on helpompi tulla sellaisen ihmisen kanssa juttuun. Meillä on lisäksi paljon yhteisiä puheenaiheita kuten golf, ja ajattelemme asioista samalla tavalla. Hänen elämäntilanteensa on kuitenkin erilainen; hänellä on kaksi pientä lasta, joten aikaa baari-iltoihin ei ole.
Blues saa kokoon ensi kaudeksi todellisen tehoketjun, kun Calounin taito yhdistetään Juha Ylösen ja fyysisen Marko Tuomaisen kanssa. Ketjun jäsenillä on yhteenlaskettuna runsaasti NHL-kokemusta.
– Odotan luonnollisesti innolla pelaamista Ylösen ja Tuomaisen kanssa, sillä Juhallahan on valtavasti NHL-kokemusta ja hän on loistava luistelija. Osaa hyökätä ja puolustaa. Marko on fyysisempi ja tekee tilaa kulmissa. En tiedä tuleeko hänen paikallaan pelaamaan samantyylinen Teemu Elomo, joka on hieman Markoa nopeampi, mutta joka tapauksessa he ovat molemmat erittäin hyviä pelaajia. Toivon vain, että ketjut pidetään tällä kertaa kasassa eikä niitä NHL-tyyliin vaihdeltaisi jatkuvasti. Tästä olemme keskustelleet paljon Jirin kanssa, ja hän on kanssani täysin samaa mieltä, Caloun valottaa.
Bluesin pelityyli muuttunee tulevalla kaudella jonkin verran, kun sen toiseksi valmentajaksi palkattiin kokenut Ted Sator. Monilla eri tahoilla onkin jo mietitty kuka onkaan ykkönen ja kuka kakkonen valmennusportaassa.
– Sator on jo nyt vaikuttanut suuresti valmentamiseemme, sillä hän vetää tällä hetkellä treenejämme, kertoo Caloun. – Olen pelannut itse pitkään Pohjois-Amerikassa, joten tiesin jo etukäteen mitä odottaa. Sator on ennenkaikkea keskittynyt puolustukseemme ja sen parantamiseen, sillä suurimmat ongelmamme ovat nimenomaan sillä sektorilla. Mielestäni Kapanen ja hän johtavat yhdessä Nikin (Andersson) kanssa joukkuetta tasavertaisina. He pitävät jatkuvasti palavereja.
Monet Bluesin joukkuetta tarkoin seuranneet tiesivät myös Pasi Nielikäisen pelanneen Bluesin treeneissä. Nielikäisen maine tappelijana kasvoi entisestään, kun hän ja Detroitista harjoittelemaan tullut Sean Avery kävivät pienen tappelunujakan joukkueen harjoituksissa.
- Heillä oli pieni tappelu treeneissä, mutta sellaista sattuu. Olen itse nähnyt monta kertaa vastaavaa NHL:n harjoitusleireillä, joten voin sanoa, ettei tuollainen ole mitään vakavaa. En nähnyt tilannetta sen kummemmin; näin vain kun hanskat tippuivat ja sitten alettiin tapella, analysoi tilannetta Caloun. – Kaikkihan tietävät Pasin pelityylin, hän jatkaa.
Olisiko Nielikäiselle sitten pitänyt tarjota sopimus?
- Meillä ei välttämättä ollut tarvetta Pasin tyyliselle pelaajalle, sillä meillä on samanlaisia pelaajia, kuten Semir Ben-Amor tai Jani Virtanen. Pasi on kuitenkin todella mukava ihminen, enkä ymmärrä alkuunkaan niitä surullisia tarinoita, joiden mukaan meillä olisi aikoinaan ollut riitoja tai ongelmia. Meillä ei Pasin kanssa koskaan ollut mitään sellaista, vaan minä kannustin aina häntä ja hän kannusti aina minua. Toivotin hänelle kaikkea hyvää Englantiin, jonne hän siirtyi.
”Helsinkiin mennään voittamaan”
Tulevaa kautta ajatellen Bluesilla on jälleen suhteellisen kova nippu kasassa, ja siltä odotetaan paljon – taas kerran. Kauden 2003 pitäisi olla Salonojan projektiin nojautuen ”mitalikausi”, mutta Caloun ei mitaleista vielä puhu.
- Ei, ei. Tärkeintä on, ja nyt puhun kokemuksella, että olemme voittava joukkue. En sano, että olemme kolmansia, mutta että olemme playoffeissa emmekä taistelemassa niiden viimeisistä paikoista, sillä silloin joutuu jatkuvasti pelaamaan kovien paineiden alla. Meidän sitä paitsi olla voittava joukkue myös playoffeissa. Tärkeintä on olla turvallisesti viivan yläpuolella, eikä sen jälkeen olekaan enää niin väliä onko toinen vai kuudes, arvioi Caloun.
– Uskon meillä olevan mahdollisuus edetä pitkälle tänä vuonna. En aio sanoa kuinka pitkälle, sillä kausihan ei ole vielä edes käynnistynyt. Meidän pitää nyt keskittyä muutamaan ongelmakohtaamme, etenkin puolustukseen, ja siten uskon mahdollisuuksien kohoavan entisestään. Maalivahtipelimme ainakin on kunnossa; varsinkin Miku (Oksa) pelaa tällä hetkellä loistavasti, hän jatkaa.
Bluesin johtohahmoihin kuuluva Christian Ruuttu lähti ennen kauden alkua kartoittamaan mahdollisia vahvistuksia lähinnä kakkosketjua ajatellen Detroitin harjoitusleiriltä. Monet ovat sitä mieltä, että Blues kaipaa yhä vahvistuksia kakkosketjuun. Caloun ei pidä asiaa niin tärkeänä.
- En tiedä onko sillä niin väliä, mutta ehkä tarvitsemme yhtä tai kahta hyökkääjää vielä. Ei tietenkään ole minun asiani päättää hankinnoista. Joukkueen johdon mietteitä en tiedä, mutta luulisin heidän etsivän vielä yhtä tai kahta pelaajaa vahvistamaan runkoamme.
SM-liigan suosikkeihin tällä kaudella kuuluu ainakin Helsingin Jokerit, jonka lähes kaikki urheilutoimittajat rankkaavat kärkeen. Näin tekee myös Caloun kysyttäessä pahimmista vastustajista ja suosikeista.
- En ole nähnyt vielä monenkaan joukkueen pelaavan, mutta jos katsotaan pelkästään tuloksia ja kokoonpanoja, on pakko sanoa Jokerit ja IFK. Lisäksi uskon Oulun Kärppien pelaavan todella hyvän kauden. Tappara on varmasti viiden joukossa, ja jopa Ilves voi yllättää.
Yksi taika ensi kautta ajatellen on Bluesilta vielä murtamatta: Nordenskiöldinkadun voitoton putki runkosarjassa. Espoolaiset eivät vielä kertaakaan ole pystyneet kukistamaan petopaitoja Helsingissä runkosarjan pelissä. Joko tällä kaudella olisi sen aika? Kukapa paremmin osaisi vastata kysymykseen kuin IFK:n entinen ikoni Jan Caloun.
- En tiedä mistä se taika johtuu, sillä olen pelannut täällä vasta vuoden, mutta ainakin minun aikanani IFK:lla oli todella vahva joukkue. Tänä vuonna voimme kuitenkin muuttaa tämän asian kulun. Luuletko, että menisin Nordenskiöldinkadulle häviämään? naurahtaa Caloun.
– Menen sinne aina voittamaan pelejä. Asenteen on ehdottomasti oltava kunnossa, hän jatkaa. – Meillä oli aikoinaan Tsekin liigassa silloisen joukkueeni Litvinovin kanssa samanlainen tilanne. Emme millään onnistuneet kaatamaan Plzeniä vieraissa. Saatoimme voittaa heitä vastaan yhden pelin kahdestakymmenestä, Caloun kertoo.
– Ei näille ole välttämättä mitään järkevää syytä. Esimerkiksi Tapparaa vastaan pelaamme aina hyvin, vaikka heillä olsikin periaatteessa parempi joukkue kasassa.
Tuomarityöskentely arveluttaa
Fanien ja valmentajien ykköspuheenaihe jokaisen kauden aikana ovat tuomarit ja heidän onneton työskentelynsä kaukalossa. Nyt päätuomareita on enää yksi. Caloun on arviossaan uuden systeemin toimivuudesta yllättävänkin varovainen.
- Olen aina periaatteessa ollut sitä mieltä, että kaksi tuomaria on parempi, mutta eihän tätä koskaan pelaajilta kysyttykään. Meille ei annettu mitään papereita täytettäväksi, joissa olisi kysytty mielipiteitämme. He tekivät sen päätöksen ja se on hyväksyttävä. En osaa sanoa kahden tuomarin systeemin toimivuudesta verrattuna yhteen. Voisimme istua ja keskustella asiasta tuntikausia, mutta kiertäisimme vain kehää siinä keskustelussa, pohtii Caloun.
Harva taitopelaaja lopulta oli tyytyväinen tuomarilinjaan viime kaudella. Caloun ei tee asiassa poikkeusta.
- En todellakaan ollut tyytyväinen. Tuomareiden pitäisi pitää huitomiset ja kahvaamiset kurissa, mutta sitä he eivät missään nimessä tee. Ja heidän pitäisi. Heidän pitäisi aina suojella taitavia pelaajia, jotka yrittävät pitää kiekkoa ja luoda tilanteita. Roolini on tehdä paljon pisteitä ja luoda tekopaikkoja muille, jonka vuoksi monet valmentajat lähettävät pelaajia rikkomaan peliäni. Se on näiden kavereiden rooli. En sano, että he olisivat huonoja pelaajia eikä se sinänsä minua häiritse, vaan tarjoaa päinvastoin haastetta.
- On kuitenkin epäreilua saada jatkuvasti mailaniskuja käsille ja kahvaa kainaloon, mutta minkäs teet? Juuri vähän aikaa sitten pelatessamme sveitsiläistä joukkuetta vastaan luistelin kiekon kanssa, ja minut kaadettiin. Kaataja sai tilanteesta rangaistuksen, mutta silti tuomari tuli sanomaan minulle: ”Älä sukella”. Vastasin, etten sukeltanut, vaan minut koukattiin nurin. Ehkä se näytti sukellukselta, mutta sitä se ei ollut.
- Tuomareiden kanssa ei pysty keskustelemaan yhtään asioista, enkä yritäkään enää puhua heille. He eivät arvosta minun mielipiteitäni enkä minä arvosta heidän päätöksiään. Joskus he eivät puhu edes kapteeneille, tilittää Caloun totisena.
– Minulla on jo aika paljon kokemusta tuomareista, enkä enää keskity siihen. En edes katso kuka tuomitsee ottelujamme. NHL:ssä asiat olivat paremmin, sillä siellä otettiin linjaksi karsia kahvaamiset ja huitomiset jo ennen kauden alkua ja tuomarit alkoivat viheltää useammin jäähyjä. Se toimi.
Mausteensa soppaan tuo varmasti myös pelaajien vihaama kultainen kypärä, jota kukaan ei tiettävästi vielä ole kehunut hyväksi ideaksi.
- En pidä koko ajatuksesta, lataa Caloun. – En voi muuttaa sitä, mutta en myöskään pidä siitä. Kaikkein typerintä on se, että kun kausi loppuu ja playoffit alkavat, sitä on silti pidettävä päässä. Sitä en ymmärrä lainkaan. Se on aivan järjetöntä. Playoffit ovat oma kautensa, ja kaikki aloittavat nollista. Parempi olisi jättää se kypärä sivuun ainakin siksi aikaa, mies jatkaa.
Pitääkö pinna?
Kuten tunnettua, Caloun käy jäällä usein melko kuumana, ja IFK:n aikoina hän kävi kuumia keskusteluja myös ajoittain maalituomareiden kanssa. Lisäksi pleksit saivat usein kyytiä. Miten tunteet saataisiin pysymään tulevalla kaudella kurissa?
- Jäällä tapahtuu paljon sellaista, joka voi näyttää kuumenemiselta, vaikkei itse asiassa olekaan sitä. Hyvä esimerkki oli juuri mainitsemasi Pirneksen tapaus, jossa kysyit turhautumisesta. Sitä se ei ollut, ja näinkin itse asian aivan toisella tavalla. En todellakaan ajatellut, että **ck, olemme häviöllä, nyt tapan tuon jätkän, valottaa taiteilija asiaa.
– Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että olen tunteellinen ihminen ja onnellinen siitä, sillä siksi olen saavuttanut sen mitä olen. Tunnetta on oltava pelissä, muutoinhan et välittäisi siitä pätkääkään. Mielestäni pystyn kuitenkin nykyään hallitsemaan tunteeni paljon paremmin kuin ennen, ja se on yksi niistä asioista, jotka olen oppinut täällä Suomessa. Olen siitä erittäin iloinen.
Millä tavoin tsekkitähti sitten rentoutuu peleissä ja niiden välillä?
- Tapoja on monia, mutta yksi tapa on katsella yleisöä pelikatkojen aikana ja lämmittelyssä. Otakar (Janecky) sanoi minulle aikanaan, että hän tietää aina missä hänen ystävänsä istuvat. Katselen itsekin näkyykö tuttuja. On tervettä saada katse ja mieli pois kaukalosta hetkeksi, kertoo Caloun.
- Jääkiekko on elämäni, ja pidän myös sen seuraamisesta vapaa-aikanani. Käyn monissa Jokereiden ja IFK:n peleissä kauden aikana, sillä minulla on näissä joukkueissa ystäviä, kuten Ville Peltonen, jonka kanssa pelasin aikoinaan Pohjois-Amerikassa.
Kohti tulevaa
”Pubi” täyttää tänä jouluna 30 vuotta, joten uran ehtoopuoli lähestyy, joskin silti vielä hamassa tulevaisuudessa. Hänellä on kokemusta monista eri liigoista ja peleistä. Caloun on olympiavoittaja, NHL-kokemusta omaava pelaaja, Tsekin extraliigan tähti, SM-liigan mestari vuosimallia –98 ja pistepörssin voittaja sekä paljon muuta. Kiistellystä maineestaan huolimatta Caloun on yksi liigan kaikkien aikojen valovoimaisimmista tähdistä. Tuleva kausi on hänen sopimuskautensa viimeinen Espoossa.
- Minulla on enää tämä vuosi sopimuksestani jäljellä täällä, ja sen jälkeen jatko on omissa käsissäni. Aion pelata pelin kerrallaan, tehdä niissä parhaani ja katsoa tilannetta kauden jälkeen uudestaan. Jos minulle tarjotaan sopimusta, voin hyvinkin nähdä itseni Bluesissa vielä monen vuoden päästä. Joukkueen menestymisellä ei ole tämän asian kanssa niin suurta tekemistä.
Pakko kysyä: entä NHL?
- NHL ei oikeastaan ole enää tavoitteeni. Nyt tavoitteeni on pelata Suomessa, sillä minulla on täältä paljon hyviä muistoja ja pidän kovasti liigasta.
Kausiveikkausta on turha yrittää saada irti Calounista.
- En halua kommentoida asiaa lainkaan ennen kautta. Ketkä pelaavat finaalissa ja ketkä välierissä, en tiedä, toteaa Caloun ja levittää kätensä. –Pelaan Bluesissa ja teen kaikkeni, jotta olisimme mahdollisimman korkealla tällä kaudella, hän jatkaa.
Miehen tyylin tuntien se on helppo uskoa. Sympaattinen tsekki kiittää kohteliaasti kysyttyään ensin milloin juttu julkaistaan, ja siirtyy luontevasti takaisin joukkueensa pariin. Diivaa tästä kaverista ei saa tekemälläkään.
Kiitos haastattelusta Jan, ja onnea jatkoon.