Mielipide

Mälkiän työ Kiekko-Vantaan sankarina joutuu koetukselle

MESTIS / Kolumni
Simo Mälkiän perintö Kiekko-Vantaassa on koetuksella, kun valmentaja siirtyy KooKoohon. Kaksi vuotta kestänyt kehitystyö joutuu uuden päävalmentajan Pasi Arvosen kynsiin.

Kiekko-Vantaan viime kauden päävalmentaja Simo Mälkiä siirtyy KooKoohon, ja uudeksi päävalmentajaksi tulee Pasi Arvonen. Mälkiän työ valmentajana on uhattuna, kun kaksi kautta kestänyt kehitystyö ja nuorten pelaajien sisäänajo päättyy kuin seinään.

Jokerien farmiseurana Kiekko-Vantaa kärsii enemmän kuin hyötyy. Lohipaitojen parhaat saavat mahdollisuuden pelata KHL:ssä, mutta takaisin päin tulee suurin piirtein vain lupaavia A-nuoria Jokereista. Kovan luokan pelaajia tuskin nähdään Tikkurilassa.

Kiekko-Vantaassa pelasi menneellä kaudella likimain 30 pelaajaa, joista muun muassa Frank Gymer, Miro ja Atte Mäkinen, Jani Kautto ja Juho Rautanen olivat jokerilainoja. Tärkeässä roolissa olleet pelaajat kehittyivät Kiekko-Vantaassa ratkaisijoiksi.

Mitä tapahtuu, jos Jokereista tulee pelaajia runsaammalla kädellä?

Yhteishenki saatetaan kadottaa, kuten tapahtui kaudella 2014-15 vantaalaisten jäädessä sarjan viimeiseksi. Mälkiän perintö onkin koetuksella, hänhän nosti joukkueen yhdeksi Mestiksen parhaaksi ryhmäksi, ja kirsikaksi kakun päälle luotsasi lohipaidat finaaleihin SaPKoa vastaan.

Mälkiä teki Kiekko-Vantaan pelistä selkeän kokonaisuuden. Pelaajat ajoivat maalille, jonne kiekko pyrittiin toimittamaan. Vastustajan trappi vältettiin laidoilta nousuilla, kun taas puolustaminen aloitettiin jo ennen punaviivaa.

Joukkueena Kiekko-Vantaa oli raakile Mälkiän astuessa ruoriin. Joukkue kävi ennen kulunutta kautta harjoitusleirillä Etelä-Korean Soulissa ja hitsautui hyvin yhteen. Mälkiän meriitteihin kuuluu myös se, että hän toi esiin vantaalaisen luonteen, jossa tärkeitä asioita olivat vauhti ja fyysisyys.

Hän jaksoi uskoa nuoriin pelaajiin, jotka vasta hakivat tuntumaa Mestikseen. Muun muassa Joona Harjama, Nico Nurmikanta ja Joonas Hyttinen kehittyivät pelaamaan uransa parasta kiekkoa.

Mälkiä kehitti joukkuetta ruohojuuritasolta lähtien, mutta uuden päävalmentajan rooli uhkaa jäädä Jokerit-yhteistyön myötä varsin pinnalliseksi. Vaarana onkin, että vantaalaiset palaavat tulevaisuuden näkymien kannalta aikaan ennen Mälkiää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös