"Eihän tuo Ukko-Pekka Luukkonen saa edes ovea kiinni. Nyt hävitään paskaan maalivahtiin."
Sosiaalisessa mediassa Luukkonen on lytätty huolella MM-kisojen aikana. Todellisuudessa suurin ongelma turnauksessa oli jossain ihan muualla kuin tolppien välissä. Relevanttia olisi kysyä esimerkiksi, minne jäi se Suomen kaikkien aikojen kovin puolustus nuorten MM-kisoissa.
Maalivahtipeli oli suurin kysymysmerkki jo ennen joukkueen julkistamista. Tänä vuonna turnaukseen ei ollut tyrkyllä yhtään Liigassa pelannutta maalivahtia. Viimeksi vastaava tilanne on ollut vuonna 2013, jolloin Suomi sijoittui seitsemänneksi. Tuolloin mukana olivat Mestiksessä pelanneet Janne Juvonen ja Joonas Korpisalo sekä kolmosvahtina WHL:ssä pelannut Eetu Laurikainen.
Luukkoselta ei voinut lähtökohtaisestikaan odottaa ihmetekoja. Kausi on kulunut Mestiksessä ja otteet ovat ailahdelleet jonkin verran. Kauteen suhteutettuna Luukkonen pelasi mukiinmenevästi.
Tietysti aina voidaan nostaa esille kysymys, miksei esimerkiksi alkusarjassa kokeiltu, olisiko toisella Mestis-vahdilla Lassi Lehtisellä ollut tähdet kohdallaan kisoissa. Maalivahtien peluutus on kuitenkin asia, josta kurat niskaansa saanut Luukkonen ei päätä.
Kokonaan toinen ja merkittävämpi asia on se, jäikö turnauksen parhaaksi hehkutettu puolustus Suomeen. Puolustajille sattui pelistä toiseen järkyttäviä virheitä. Vastustaja päästettiin kävelemään maalille vapaasti tai pahimmillaan läpiajoon.
Tästä osoituksena oli puolivälierässä esimerkiksi Tšekin toinen maali, jossa alimpana pelaajana Tšekin Kristian Reichelia otti kiinni hyökkääjä Jere Innala.
Jos maalivahtipelissä annettiin tasoitusta, ei eroa huippumaihin kirinyt hyökkäyskään kiinni.
Suomen puolustukseen oli kaikista kovimmat odotukset ennen MM-turnausta, eikä suomalaispakisto onnistunut lunastamaan lupauksia edes lähelle kunniakkaasti.
Syy puolustuksen alisuorittamiseen saattaa löytyä pelitavasta, sillä esimerkiksi Liigaa dominoiva Miro Heiskanen oli vain varjo HIFK-paitaisesta itsestään. Vaikka Heiskanen oli puolustuksen supertähti, hän ei pystynyt ottamaan kisoissa sellaista oman pään johtajan roolia kuin häneltä olisi odotettu. Myös Liigasta tutut hyökkäyspään kiekolliset ratkaisut loistivat poissaolollaan.
Jos maalivahtipelissä annettiin tasoitusta, ei eroa huippumaihin kirinyt hyökkäyskään kiinni.
Suomi teki viidessä ottelussa 18 maalia, joista nelosketju upotti vastustajan verkkoon neljä. Ykkösketju alkoi heräillä vasta, kun ketjuja muokattiin alkulohkon lopulla.
Etukäteen Suomen parhaaksi ennakoitu tuloksen tekijä Eeli Tolvanen teki yhden maalin. Toki Tolvanen auttoi joukkuetta muuten, mutta häneltä olisi ratkaisuhetkinä kaivattu nimenomaan maaleja, jotka ovat hänen erikoisosaamistaan. Suomen joukkueessa ei ollut yhtäkään niin puhdasveristä maalintekijää kuin Tolvanen.
Myös ykkössentterinä aloittanut Janne Kuokkanen pelasi vaikeat kisat. Suomen ainoa NHL-pelejä alleen kerännyt apu leipoi pistetililleen vain kaksi syöttöpistettä.
Heräämisellään ykkösketju sai hieman anteeksi, mutta samaa ei voi sanoa Suomen kakkosketjusta, jonka piti ennakkoon olla Suomen toinen hyökkäävä ketju.
Alkuperäinen kakkosketju Otto Koivula − Joni Ikonen − Aleksi Heponiemi teki viidessä ottelussa kolme maalia. Siis vähemmän kuin jarruketjuksi määrätty nelonen.
Pohdinnan päätteeksi päästään ajatuskulussa luonnollisesti taas siihen, valittiinko joukkueeseen oikeat pelaajat. Mahdotonta sanoa, mutta parempia maalivahteja ei tarjolla olisi ollut.
