Mielipide

Luoteinen divisioona - Lännen vahvin lenkki

Muut Sarjat / Kolumni
Läntisen konferenssin kolmesta divisioonasta Luoteinen eli Northwest oli viime kaudella vahvin. Peräti neljä divisioonan joukkueista selvitti tiensä pudotuspeleihin, mutta yksikään niistä ei selvinnyt Stanley Cupin finaaleihin asti. Hyökkäysvoimaa divisioonasta löytyy enemmän kuin mistään muualta, sillä viime kauden kuudesta all stars -hyökkääjästä viisi pelaa Luoteisessa divisioonassa!

Kolmen kanadalaisjoukkueen ja kahden yhdysvaltalaisjoukkueen muodostama Luoteinen divisioona yllätti viime kaudella. Kevään toinen tuhkimojoukkue Minnesota eteni lopulta lohkon joukkueista pisimmälle, konferenssin finaaliin asti. Matkallaan huipulle Wild pudotti jatkosta runkosarjassa paremmin menestyneet divarikumppaninsa Avalanchen ja Canucksin. Tämän kauden ennakkoveikkausissa Wildin menestyksen ei uskota toistuvan. Mutta eihän viime vuoden ennakossakaan Minnesotan uskottu pääsevän edes playoffseihin!



Calgaryssä

Calgary lähti viime kauteen kohtuullisin odotuksin perusideana Jarome Iginlan loistava peli yhdistettynä tiukkaan puolustukseen ja nuorten pelaajien esiinmarssiin. Kausi päättyi kuitenkin jälleen aikaisin, ja valmentajakin vaihtui matkalla San Josesta potkut saaneeseen Darryl Sutteriin.

Tällä kaudella joukkue lähtee liikkeelle halvalla ja isokokoisella joukkueella joka nojaa edelleen vahvasti Iginlan ykkösketjuun. Avainpelaajana häärii Coloradosta palannut Dean McAmmond, jonka odotetaan toimivan jälleen ykkösketjun katalyyttinä joka nostaa Iginlan takaisin 50 maalin tasolle.

Pisteitä kertyy 77, joilla ei ylletä pudotuspeleihin. Kevättalvella joukkue pelaa loistavaa kiekkoa mutta lopahtaa kesken eikä yllä jatkamaan kauttaan pidemmälle.

Perusteellisempi Calgaryn kausiennakko löytyy tästä



Colorado - Mestaruus tai monoa

Viime kaudella Avalanchelle kävi vanhanaikaisesti. Runkosarjan toisen puoliskon kestänyt kiri vei
seuran historialliseen yhdeksänteen divisioonavoittoon. Pudotuspeleissä joukkue johti ottelusarjaa Minnesotaa vastaan jo 3-1, kunnes kone hyytyi. Wild otti kolme perättäistä 3-2 voittoa ja pudotti ennakkosuosikit jatkosta. Toimitusjohtaja Pierre Lacroix pureskeli tappiota hetken aikaa ja lopulta sylkäsi ulos oman johtopäätöksensä - yli kolmasosa joukkueesta lähti vaihtoon. Pudotuspeleissä
esiintyneistä kahdestakymmenestä yhdestä Avs-pelaajasta peräti yhdeksällä ei ole tällä kaudella univormunsa olkapäähän ommeltuna lumimiehen jalanjälkeä.

Teemu Selänteen runkosarjan numeroilla ei ole minkäänlaista arvoa kun kauden päätyttyä arvioidaan hänen onnistumistaan. Seuran omistaja Kroenke ja toimitusjohtaja Lacroix päättivät maksaa Teemulle 5,8 miljoona taalaa kaudesta koska Avalanche hävisi pudotuspeleissä kolmesti perättäin yhdellä maalilla - kaksi tappiosta tuli vielä jatkoajalla. Teemun ja Paulin tehtävänä on kääntää nämä pudotuspelien niukat tappiot voitoiksi. Jollei joukkue saavuta playoffseissa kuuttatoista voittoa, niin miljoonien dollarien sijoitukset kahteen vapaaseen agenttiin on tuomittava totaalisen epäonnistuneeksi diiliksi.

Ottawa voitti viime kauden runkosarjan 113:lla pisteellä. Dallas voitti läntisen konferenssin 111:llä
pisteellä. Colorado keräsi 105 pistettä ja voitti divisioonansa yhdeksännen kerran peräkkäin. Ensi
kaudella Avalanche kerää runkosarjassa 112 pistettä, joukkue tekee yli 300 maalia ja voittaa divisioonansa kymmenen kerran peräkkäin. Kuitenkaan Avsien pelaaja ei voita pistepörssiä, vaan sen voitto menee itäiseen konferenssiin.

Perusteellisempi Avalanchen kausiennakko löytyy tästä



Edmonton - Even Lower expectations

Edmonton Oilersin kaltaisen tiukan budjetin seuran GM:nä on mukavaa olla kesäisin, koska aina voi sanoa joukkuetta rakennettavan "sisältäpäin". Näin teki Oilersin GM
Kevin Lowe tänäkin kesänä eikä hankkinut joukkueeseen juuri ketään - paitsi Mikko Luoman. Lisäsäästöjä Edmonton Oilers päästämällä pois Todd Marchantin, treidaamalla Jussi Markkasen New Yorkiin ja ostamalla ulos Daniel Clearyn sopimuksen.

20-vuotias Ales Hemsky pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä viime kaudella. Ensimmäisen maalin tekoon meni 40 ottelua, mutta sopeuduttuaan nuori taituri oli ajoittain kauden lopulla Edmonton Oilersin paras pelaaja. Hemsky saattaa olla mailataidoissaan, pelinlukemisessaan ja
luovuudessaan paras Edmontonissa nähty kyky sitten itse Wayne Gretzkyn. Hän tuli harjoitusleirille kovassa kunnossa; nopeampana ja kevyempänä kuin viime
kauden lopussa pyyhkien kerralla kaikki epäilykset miehen
kurinalaisuudesta kuntoharjoittelijana. Hänestä tulee tällä kaudella Edmonton Oilersin uusin tähti.

Edmonton Oilers on saanut kokoon 92 pistettä kahden viimeisen runkosarjan aikana ja 93 pistettä keväällä 2001. Hyviä saavutuksia erittäin kovassa konferenssissa; usein
saavutettu vastoin monen asiantuntijan ennustuksia. Ikuisesti optimistisessa Albertassa veikkaillaan, että nyt Oilers tulee vihdoinkin ottamaan ensimmäisen kierroksen playoff-voiton; ensimmäisen sitten dramaattisen ratkaisun
saanut Dallas-sarja 1997. Mutta Edmontonilla ei ole hyökkäysaseita, ei maalintekijöitä, ei johtajia eikä ylivoimapeliä johtamaan pystyvää puolustajaa ollenkaan. Aggressiivista ja nopeata kiekkoviihdettä tarjoava NHL:n nuorin joukkue viihdyttää fanejaan tasan runkosarjan loppuun keväällä 2004, saa kasaan noin 90 pistettä tai
vähän alle ja jää Stanley Cup playoffsien ulkopuolelle.

Perusteellisempi Oilersin kausiennakko löytyy tästä



Minnesotan haasteena viime kauden menestys

Vain aniharva odotti Minnesotalta menestystä viime kaudelle. Kovinkaan moni ei joukkuetta ennustanut edes playoffseihin, ei edes kovan alkukauden jälkeen. Wild yllätti ällikällä kaikki menestymällä vielä runkosarjan päätteeksi mainiosti. Samalla joukkue asetti itselleen korkean riman tälle kaudelle. Minnesota tunnetaan kovana puolustavana joukkueena. Pelityyli ei ole avoimen jääkiekon ystävien mieleen. Nykyisellä pelaajamateriaalilla muuhun ei juurikaan pystytä joten tälläkin kaudella Wild tulee ensin puolustamaan, sitten hyökkäämään.

Ongelmana joukkueessa on tällä hetkellä ainoan tähden, Marian Gaborikin sopimustilanne. Eikä saman tilanteen Pascal Dupuisin poissaolo ainakaan yhtään helpota. Eikä Cliff Ronningin ja Lubomir Sekeraksen poistuminen seurasta. Mielenkiintoinen lisä on kuitenkin Alex Daiglen paluu NHL:ään. Tuskin hänestä sateentekijäksi on mutta iso rooli voi olla nyt tarjolla. Hyökkäyksen puute voi kaataa haaveet nopeasti kauden alussa. Wild saattaa voittaa epämieluisan kunnian ja olla NHL:n vähiten maaleja tekevä joukkue. Saattaa olla että Minnesota tekee ja myös päästää vähiten maaleja liigassa.

Lyhyesti sanottuna… Minnesota on jälleen erittäin vaikea veikattava. Pelityyli ja hyvä roolitus voivat viedä joukkueen taas pitkälle playoffseihin, toisaalta niiden missaaminenkaan ei ole kaukana. Yksi vinkki vedonlyöjille: Pistepörssiä ei voita Minnesotan pelaaja.

Perusteellisempi Wildin kausiennakko löytyy tästä



Canucksilla mahdollisuuksien kausi

Vancouver Canucksin viime kauden hienon menestyksen vuoksi joukkueessa ei tapahtunut kesällä paljon muutoksia. Lähtöpuolella runkomiehistä olivat kokeneet Trent Klatt, Murray Baron, Peter Skudra ja Trevor Letowski, tulopuolella Magnus Arvedsson, Jiri Slegr ja Johan Hedberg. Myös neloseen
istutettava Brad May voidaan laskea tulopuolelle, sillä May ei pelannut Canucksissa viime kauden lopulla kuin kolme runkosarjan ottelua. Myös kokenut Mike Keane saattaa olla Canucksin tulopuolella. Keane on pelannut harjoitusleirillä hyvin ja on mahdollista, että hän saa paikan joukkueen nelosketjusta.

Canucksin nuoresta joukkueesta tälle kaudelle suuret odotukset kohdistuvat Sedinin kaksosiin. Kaksoset ovat olleet tähän mennessä kestäneellä lyhyellä urallaan pieniä pettymyksiä, mutta nyt kaksosilla on edessään neljäs kausi. Nimenomaan neljäs kausi on tilastollisesti ollut kausi, jolloin useimmat pelaajat ovat tehneet lopullisen läpimurtonsa. Harjoitusleiriltä kantautuneet
huhut Sedinin kaksosten hurjasta kunnosta tukevat tätä tilastoa. Henrik Sedin on ollut jopa joukkueen paras pelaaja. Sedinit saanevat laidalleen Magnus Arvedssonin, joka on ainakin viime kaudella Sedinien kanssa pelannutta Trent Klattia parempi pelaaja.

Canucks tulee mitä todennäköisemmin olemaan oman Northwest divisioonansa ykkönen tai kakkonen. Viime kaudella Canucks ja Colorado Avalanche taistelivat divisioonansa voitosta ja Vancouver menetti aivan kauden lopulla paikkansa, jota oli pitänyt pitkään. Tälle kaudella Colorado menetti huippumaalivahtinsa Patrick Royn, mutta sai Teemu Selänteen ja Paul Kariyan. Suuret muutokset Denverissa eivät kuitenkaan välttämättä ole pelkästään hyväksi. Olkoonkin Teemu ja Paul vaikka kuinka hyviä pelaajia, mutta Royn lopettaminen oli iso miinus ja joukkueen suuri muutos voi olla toinen. Sen sijaan Canucks on edelleen yhtenäinen joukkue, joka on lisäksi kehittyvä ja ainakin paperilla myös vahvistunut.

Canucks tullee keräämään jälleen yli 100 pistettä runkosarjasta. Se, riittääkö lopullinen pistemäärä ykköseksi vai kakkoseksi, riippuu pienistä asioista ja loukkaantumisista. Joka tapauksessa joukkue menee mitä todennäköisemmin playoffeihin. Tällä kaudella joukkueelta voidaan odottaa sielläkin tekoja. Tavoitteena on vähintään parantaa viime kaudesta ja jos tämä onnistutaan tekemään, joukkue on läntisessä konferensissa vähintään toinen. Luvassa on siis mahdollisuuksien kausi.

Perusteellisempi Canucksin kausiennakko löytyy tästä

» Lähetä palautetta toimitukselle