Suomi on viimeisen neljän vuoden aikana ollut kolme kertaa häviävänä osapuolena MM-finaalissa. Kahdella edellisellä kerralla tappion karvas kalkki on nielty jatkoajalla ja vuonna 1998 Ruotsin tähtisikermä löi Leijonat kahden finaalin koitoksessa yhteismaalein 1-0. Suomi on ollut käytännössä kolme kertaa mestaruuden arvoinen joukkue, mutta onni ei ole ollut viimeisillä hetkillä myötä. Hannu Aravirran komea päävalmentajaura odottaa täten vielä kruunuaan. Ennen tämän vuoden kisojen alkua kaikki näyttää Suomen kannalta hyvältä. Kivikovan puolustuksen ja tasapainoisen hyökkäyksen
sekä aikaisempien vuosien arvokisanäyttöjen perusteella Suomea voidaan pitää jopa kisojen suurimpana ennakkosuosikkina.
Kokematon maalivahtikolmikko
Suomen maalivahdit MM-kisoissa ovat Jussi Markkanen, Fredrik Norrena ja Kari Lehtonen. Huomio kiinnittyy välittömästi siihen seikkaan, että koko maalivahtikolmikolla on yhteensä 0 pelattua arvokisaottelua! Kokemattomuus on jossain määrin vain näennäistä, sillä Markkanen ja Norrena ovat varsin kokeneita veräjänvartijoita, vaikka näytöt maajoukkuepaidasta puuttuvatkin. Jonkinlainen epävarmuustekijä kokeneen arvokisakassarin puuttuminen joka tapauksessa on.
Jussi Markkanen lienee Aravirran valinta ykkösmaalivahdiksi. Markkasen tulokaskausi NHL:ssä sujui oikeastaan yllättävänkin hyvin. Markkanen pelasi 14 ottelua ja oli erittäin luotettava kakkosmaalivahti Edmontonille Tommy Salon takana. Uskoisin Markkasen olevan luottamuksen arvoinen myös maajoukkuepaidassa.
Fredrik Norrena on saanut tasaisuutta otteisiinsa ja siten parantanut kausi kaudelta torjuntatyöskentelyään. Ruotsin kisoissa Norrena on todennäköisesti kakkosmaalivahti ja saa pelattavakseen vain 1-2 ottelua mikäli Markkanen lunastaa paikkansa ykkösmiehenä.
Kari Lehtosen osaksi turnauksessa jäänee vielä arvokisailmapiirin haisteleminen. Suomen ehkä kaikkien aikojen lupaavin maalivahti olisi jo nyt valmis vaikka ykköskassariksi, mutta Aravirta luottanee vielä tänä vuonna kokeneempiin miehiin.
Puolustuskalusto kisojen kovin
Suomen puolustus on paperilla kisojen paras. Janne Niinimaa ja Kimmo Timonen kuuluvat nykyisin NHL:n puolustajaeliittiin eikä kauas siitä jää myöskään
olympiakisoista rannalle jätetty Toni Lydman. Petteri Nummelin sijoittui viime vuoden MM-kisoissa pistepörssin kakkossijalle ja varmistaa yhdessä Tom Koiviston kanssa sen, että ainakaan kiekollista taitoa ei puolustajilta tule puuttumaan.
Marko Tuulola pelasi loistavan kauden SM-liigassa, mutta jäänee MM-kisoissa seitsemänneksi puolustajaksi, jolle ei vastuuta kovin paljoa jaeta.
Puolustuksen arvoituksellisin nimi on Jere Karalahti, jonka huippunäytöistä alkaa olla jo useampi vuosi aikaa. Edelliset MM-kisat Moskovassa menivät Karalahdelta penkin alle. Myöskään NHL-ura ei ole lähtenyt urkenemaan, vaikka kesken kuluneen kauden tullut siirto Nashvilleen peliaikaa huimasti lisää toikin. Aravirta otti pienen riskin valitessaan Karalahden kisajoukkueeseen. Turnaus tulee osoittamaan onko Karalahden pyssy vielä vireessä ja hoituuko puolustustehtävät kiitettävällä teholla.
Suomen puolustuskaluston ainoa heikkous on jo perinteeksi muodostunut liiallinen painotus kiekolliseen taitoon. Tom Koiviston rooli on iso kysymysmerkki, kun joukkueesta kerran löytyy jo mm. Janne Niinimaa ja Kimmo Timonen. Koiviston tilalle olisi mielestäni pitänyt valita puolustava peruspakki tyyliin Kari Haakana. Niinimaa ja Karalahti ovat kyllä parhaimmillaan erinomaisia kahden suunnan puolustajia, mutta siltikin Toni Lydmanin harteille uhkaa jäädä liian suuri vastuu oman pään peruspelistä.
Senttereiden määrä riittää, mutta riittääkö laatu?
Suomella ei todellakaan ole pulaa keskushyökkääjän paikalla pelaamaan pystyvistä miehistä, mutta senttereiden taso ei kuitenkaan välttämättä ole ihan kisojen eliittiä. Ykkössentterinä aloittanee Olli Jokinen, joka pelasi pitkästä aikaa pirteästi maajoukkuepaidassa Salt Lake Cityssa. Nyt tarjolla on entistä enemmän vastuuta ja sitä kautta myös paineita. Nähtäväksi jää pystyykö Jokinen vastaamaan haasteeseen ja myös lopettamaan turnauksen ykkössentterinä.
Toisen hyökkäävän sentterin paikalle paras vaihtoehto on vihdoin ja viimein kisakoneeseen kelpuutettu Janne Ojanen. Tappara-sentterin SM-liigakausi oli loistava ja tuloksena oli mm. pistepörssin voitto ja valinta liigan parhaaksi pelaajaksi. Ojanen on edelleen onnistuessaan kansainvälisen tason sentteri ainakin hyökkäyspäässä ja erityisen tärkeä pelaaja Leijonille ylivoimalla. Puolustuspään pelaaminen ja sopivien laitureiden löytäminen kuitenkin hieman arveluttavat ennen kisojen alkua.
Olympiakävijät Antti Aalto ja Raimo Helminen johtanevat MM-kisoissa puolustavassa roolissa olevia ketjuja. Aalto joutui olympialaisissa pakon sanelemana hyökkäävään rooliin, vaikka avut ovatkin kiistatta enemmän tasapainoisessa kahden suunnan pelissä. Helminen pelasi Salt Lake Cityssa yksinkertaista peruspeliä pitäen huolen vain oman pään puhtaana pitämisestä. Rooli lienee samanlainen myös Ruotsin kisoissa.
Niko Kapasen valintaa joukkueeseen voi hyvällä syyllä ihmetellä. Vaisut kisat viime keväänä pelannut Kapanen tarvitsee ehdottomasti hyökkäävän roolin, mutta kolmosketjun sentterin paikkaa korkeampaa ei taida olla nyt tarjolla. Sekin vaatisi Aallon siirtämistä laituriksi. Yksi vaihtoehdoista taitaa olla myös se, että Kapanen pelaa laiturin paikalla, jolloin puolustusvelvoitteet vähenisivät. On mahdollista, että Kapasen kisapassi leimataan vasta Saku Koivun NHL-kuvion selvittyä.
Laitureilla liikettä ja asennetta
Leijonien laituriosasto on tasainen ja monipuolinen, mutta todelliset supertähdet puuttuvat kokonaan.
Hyökkäyspäässä odotetaan ehkä eniten hienon tulokaskauden NHL:ssä pelanneelta Niklas Hagmanilta ja ei niin yhtä hienon tulokaskauden NHL:ssä pelanneelta Timo Pärssiseltä. Hagman on nopea ja liukas asennepelaaja, joka pystyy myös takomaan osumia. Hagman saattaa hyvinkin olla seuraava suomalainen hyökkääjänimi, joka lyö itsensä toden teolla läpi NHL:ssä.
Pärssisen kausi Anaheimissa sujui pääosin farmijoukkueessa. Pelinälkä miehellä on nyt hirmuinen ja viime kevään näyttöjen perusteella Pärssiseltä on lupa odottaa paljon.
Muut laiturit, joilta odotetaan myös hyökkäystehoja ovat Tomi Kallio, Kimmo Rintanen, Lasse Pirjetä
ja Antti Miettinen. Kallion valttina on nopeus, mutta ainakin aikaisemmissa turnauksissa maalipaikkojen tuhlailu on ollut ongelmana.
Kimmo Rintanen on eräs Euroopan kaukaloiden taitavimpia hyökkääjiä, joka ei kuitenkaan ole koskaan saanut itsestään kaikkea irti maajoukkueessa. Rintanen pystyisi ratkaisemaan henkilökohtaisilla suorituksillaan otteluita mikäli asenne ja tilannekovuus olisi kohdallaan.
Lasse Pirjetä tuo uuden variaation Suomen hyökkäyspeliin. Vahva ja ulottuva Pirjetä on taitava myös käsistään ja saattaa olla joukkueen suurimpia positiivisia yllättäjiä.
Juha Lind ja Vesa Viitakoski lienevät rikkovassa ja puolustavassa roolissa Raimo Helmisen rinnalla.
Lind pelaa aina takuuvarmaa kahden suunnan peliä ja nousee usein myös ratkaisijan rooliin panosten kovetessa. Viitakoski ei ole näyttänyt vielä parasta osaamistaan maajoukkuepaidassa. Vesku on todella monipuolinen laituri ja siksi erinomainen turnauspelaaja. Viitakosken asenne on aina täysi sata, joten maalien sylkemisen ja maskimiehen roolin lisäksi myös puolustusvelvoitteet tulevat aina hoidetuksi.
Suomen laituriosasto on erittäin tasapainoinen eikä yhtäkään valintaa mielestäni voi suuremmin kyseenalaistaa. Tämä miehistö oli paras mikä jalkeille oli mahdollista tässä tilanteessa saada. Nopeutta ja asennetta laiturikalustossa ainakin riittää. Rintanen, Pirjetä ja Viitakoski tuovat toisentyyppisinä pelaajina erilaista osaamista ja arvaamattomuutta joukkueeseen.
Ylivoimapakkeja yllin kyllin
Ylivoimapelissä Suomen vahvuus on puolustajien huikea kiekollinen taito. Janne Niinimaa, Kimmo Timonen, Petteri Nummelin ja Tom Koivisto ovat, uskaltaisin sanoa jopa maailman eliittiä ylivoimapakkeina nimenomaan isossa kaukalossa. Kiekon ylöstuonti ja kiekollisen taidon puute eivät ainakaan siis muodostu ylivoimapelin ongelmaksi. Lisäksi valttikorttina on vielä Jere Karalahti, jonka siniviivapyssy puhuu parhaimmillaan erittäin tylyä kieltä.
Hyökkääjissä ylivoiman erikoismiehiä ei vastaavassa määrin ole. Paljon odotetaan Janne Ojaselta, joka on nähdäkseni selvä ylivoiman ykköspyörittäjä. Toinen ylivoimasta elävä hyökkääjä on Kimmo Rintanen, jolle pitää myös antaa runsaasti vastuuta miesylivoimalla.
Muista hyökkääjistä on vaikea löytää selviä ylivoimamiehiä. Alkusarjassa on varaa vielä hakea oikeata ylivoimakoostumusta, joten hyökkäyskaluston ollessa varsin tasainen kannattaa ylivoimavastuuta jakaa niille, joilla homma lähtee kulkemaan parhaiten.
Alivoimapelin tärkeimmät puolustajat ovat Toni Lydman ja Jere Karalahti. Myös Janne Niinimaa ja Marko Tuulola saanevat vastuuta vajaalla pelattaessa. Pakkikalusto on hyökkäyspainoitteinen, mutta
pystyy silti alivoimalla pelaamaan nöyrää ja varmaa puolustuspeliä. Hyökkääjistä Raimo Helminen, Juha Lind ja Vesa Viitakoski ovat rutinoituja jäähyntappajia.
Erikoistilanteissa Suomi ei etukäteen ajateltuna ole kisojen paras maa, muttei myöskään oleellisesti häviä muille yhdistelmille. Toimivien koostumusten löytäminen on avainasemassa erikoistilannepelaamisen onnistumisen kannalta.
NHL tuo vielä apuja?
Rapakon takana on käynnissä pudotuspelien ensimmäinen kierros, jonka jälkeen 8 joukkuetta lähtee laulukuoroon. Kovia vahvistuksia voi siis vielä olla tulossa myös Suomelle. Teemu Selänne ja Saku Koivu olisivat mieluisimmat vahvistukset, mutta heidän molempien joukkueensa johtaa pudotuspelisarjaa tällä hetkellä voitoin 2-1. Koivun tai Selänteen saaminen kisoihin nostaisi Suomen iskukykyä merkittävästi. Montrealin tippuessa jatkosta Koivu olisi todennäköisesti valmis hyppäämään Ruotsin koneeseen, mutta Selänteen kiinnostus MM-kisoja kohtaan on arvoitus.
Viime kevään MM-kisojen maalitykin Sami Kapasen sopimus loppuu tähän kauteen ja hän ei todennäköisesti Göteborgiin saavu, vaikka Carolina tippuisikin. Myöskään Teppo Numminen ei ole MM-kuviossa mukana murtuneen nilkan takia. Toinen Phoenix-puolustaja Ossi Väänänen on sen sijaan vielä kaavailuissa mukana.
Jani Hurme saattaa hyvinkin saapua vahvistamaan maalivahtiosastoa mikäli Ottawa putoaa jatkosta.
Ottawan riveissä pelaavat myös Sami Salo ja Juha Ylönen, jotka molemmat ovat mahdollisia vahvistuksia joukkueeseen. Ainakin Ylönen saisi Ottawan tippuessa varman kutsun joukkueeseen.
Los Angelesin Mikko Eloranta on yhden ottelun päässä kesälomasta. Olympiajoukkueeseenkin mahtunut Eloranta saattaa hyvinkin saada Aravirralta kutsun Göteborgiin
Toronton puolustajakaksikko Aki Berg-Jyrki Lumme lienevät Aravirran kaavailuiden ulkopuolella, vaikka NY Islanders yllättäisikin Toronton.
Suomi ei kovin kipeästi NHL-vahvistuksia enää joukkueeseen tarvitse. Selänne ja Koivu ovat ainoita pelaajia, joita kannattaa odottaa pitkäänkin, sillä he parantaisivat merkittävästi leijonien menestymismahdollisuuksia. Muista pelaajista lähinnä vain Juha Ylösen saaminen kisoihin olisi iso plussa joukkueen iskukyvylle.
Suomen vuoro viettää mestaruusjuhlia
Ennen kisojen alkua kutina on sensuuntainen, että nyt on vihdoin meidän vuoromme. Suomen materiaali on hyvä ja etenkin loistava puolustuskalusto nostaa osakkeita. Aravirran vuosikausia hioma pelityyli on kaikille pelaajille tuttu ja sen tuomat tulokset ovat vakuuttaneet. Leijonien peli tulee Göteborgissakin olemaan yhtenäistä ja tasapainoista kunhan vain liiallinen hyökkäysinnokkuus
karsitaan pois. Puolustajien nousut ja viisikon yli-innokkuus poikivat heti vaarallisia vastahyökkäyksiä, joista taitavammat joukkueet rokottavat armotta. Suomi osaa pelata erittäin kurinalaisesti kunhan tekeminen
keskittyy oikeisiin asioihin. Leijonien hyökkääjien asenne ja taito riittävät myös puolustuspäässä, joten Suomen verkkoon on todella vaikeata tehdä osumia.
Hyökkäyspään ratkaisuihinkin Suomella löytyy arsenaalia, vaikka selkeät ykköspyssyt puuttuvatkin. Nopeat ja kova-asenteiset laiturit takaavat sen, että voimakas karvauspeli tulee olemaan Suomen yksi vahvuuksista kisoissa. Sitä kautta tulleet kiekonriistot ja vastahyökkäykset tulevat poikimaan tärkeitä osumia. Suomi pystyy maalaamaan myös ylivoimalla ja väkevän kulmapelin kautta. Puolustajilta löytyy ylen määrin tulivoimaa ja kiekollista osaamista.
Muutamia arvoituksiakin löytyy. Maalivahtipelin täytyy aina onnistua, jotta menestyksestä voi arvokisoissa haaveilla. Viime vuosina Suomen maalivahtipeliin ei ole voinut täysin tyytyväinen olla. Jussi Markkasen onnistuminen voisi olla se viimeinen silaus, joka muutamana keväänä on jäänyt puuttumaan.
Suomi tarvitsee menestyäkseen myös toimivan ykkösnyrkin, joka on tehokas ottelusta toiseen. Olli Jokisen valmius ykkössentteriksi on olympianäytöistä huolimatta kysymysmerkki. Salt Lake Cityssa toiminut yhdistelmä Niklas Hagman-Jokinen-Tomi Kallio on joka tapauksessa etukäteen ajateltuna se vahvin vaihtoehto tehonyrkiksi.
Vastustajista vaarallisimmalta vaikuttaa jälleen kerran Tsekki, joka on Jaromir Jagrin mukaantulon myötä entistä vahvempi joukkue. Tsekkiä voidaan pitää ainakin pelillisesti Suomen päävastustajana. Henkisesti sellainen on tietenkin Ruotsi, joka ei kuitenkaan ainakaan nimien perusteella vielä vakuuta. Kotietu tasoittelee kuitenkin puntteja verrattuna Tsekkiin ja Suomeen.
Kanada on aina vaarallinen mikäli saa pelinsä ajoissa rullaamaan. USA:n joukkue näyttää sen sijaan nyt heikolta. Yhtään nimekkäämpi ei ryhmä tosin ollut viime vuonnakaan ja silti amerikkalaiset selvisivät aina välieriin saakka.
Venäjän edellisestä MM-mitalista on jo 9 vuotta aikaa eikä joukkue kuulu nytkään suurimpien suosikkien joukkoon. Slovakia on sen sijaan yllätysvalmis ja pystyy aina mitalisijoille saakka.
Rohkea veikkaukseni on, että Suomi palaa 7 vuoden tauon jälkeen kultakantaan. Välierissä kaatuu puhtaasti isäntäjoukkue Ruotsi ja finaalissa puolestaan Tsekki jatkoajalla. Täytyyhän sitä tuon verran oikeutta maailmassa olla...
