Mielipide

Leijonat nollasi Tre Kronorin Globenissa

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomi ja Ruotsi tarjosivat viihdyttävän jääkiekkoillan Ruotsin turnauksen päätösottelussa. Aiemmin oli jo ratkennut se, että Ruotsi ja Venäjä pelaavat Euro Hockey Tourin finaalissa. Joukkueiden panoksena ottelussa oli, MM-näyttöjen ohella, turnauksen kakkossija. Nicklas Bäckströmin hieno peli viimeisenä lukkona takasi Leijonille 2-0 voiton Ruotsista ja samalla nosti Suomen turnauksen kakkoseksi.

Suomi on erikoistunut kahdessa viime ottelussa salama-alkuihin. Eilen punalamppu paloi ajassa 1.59 ja tänään aikaa kului 59 sekuntia vähemmän. Suomi sai ylivoiman heti erän alkuun, eikä sitä ehditty montaa sekuntia pelata, kun Ruotsin maalia vartioinut Johan Holmqvist sai kaivaa laattaa verkosta. Tommi Santala voitti aloituksen Ruotsin kenttäpuoliskolla ja kiekko ajautui Mikko Lehtoselle. Lehtonen siirsi sen takaisin Santalalle, joka liukui b-pisteen kaarelle ja laukoi tarkasti ohi Holmqvistin.

Vaikka erässä ei enempää maaleja nähtykään, tarjosi se viihdyttävää peliä. Siihen yksi osatekijä oli myös erotuomari Milan Minar, joka löysi kevään korvalla sisäisen västäräkkinsä ja vihelsi jäähyjä 18 minuutin verran. Linja oli kuitenkin tasapuolinen, joten hän hoiti työnsä hyvin. Ruotsi hallitsi hienokseltaan erän tapahtumia ja loi muutaman hyvän maalipaikan, mutta Nicklas Bäckström pelasi Suomen maalilla erittäin hyvin. Myös Johan Holmqvist torjui toisessa päässä hienosti ja erä tauolle mentiin Suomen 1-0 johdossa.

Tunne säilyi myös erätauon yli toiseen erään ja taklauksia nähtiin molemmin puolin. Erän alussa Ruotsi sai muutaman hyvän maalipaikan, jotka Bäckström torjui niin taidolla kuin tuurillakin. Myöhemmin myös Suomi rakensi hyviä tilanteita, mutta Holmqvistkin kesti upeasti. Laukauksia ei sadellut maalivahdeille niin paljoa, kuin ensimmisessä erässä, mutta ne olivat sitäkin paremmista paikoista. Maaleja ei nähty, mutta viihdyttävä meno kaukalossa jatkui läpi erän.

Kolmanteen erään Suomi sai parhaan mahdollisen alun, kun Ruotsi menetti kiekon omassa päädyssä. Kiekko tuli maalin takaa Jani Ritalle, joka siirsi sen Mikko Kovulle. Hänen laukauksensa osui Andreas Karlssonin mailaan, josta kiekko kääntyi omaan maaliin. Maalintekijäksi merkittiin luonnollisesti Koivu. Vauhti hieman hiljeni erän puolivälissä, eikä tunnekaan kestänyt mukana. Viimeinen viisi minuuttia oli kuitenkin taas samaa reipasta rellestystä, mutta Ruotsi ei hyvästä painostuksesta huolimatta saanut murtaneeksi Bäckströmin nollaa.

Lähes täysi tupa seurasi Globenissa rakkaiden naapureiden kohtaamista, ja saivat nähdä sellaista peliä kuin pitääkin tässä vaiheessa, taisteltaessa Latvian MM-paikoista. Suomen luistin liikkui hyvin ja ylivoima oli vahvassa iskussa, vaikkei maaleja yhtä enempää tullutkaan. Erityisesti mieltä lämmittää Ruotsin pitäminen nollilla ja Nicklas Bäckströmin hieno peli. Jos Fredrik Norrena antoi eilen vahvan näytön MM-kunnosta, oli Bäckströmin vastaus ainakin yhtä kova. Kenttäpelaajista silmiin pisti erityisesti Rita-Koivu kaksikko, joka oli Tre Kronorin jatkuvana riesana.

Suomella on jäljellä yksi harjoitusottelu ja se on samalla koko Tourin pronssiottelu. Vastaan asettuu Tshekki, joka on esiintynyt tähän asti varsin vaisusti. Jokainen jääkiekkoa seuraava kuitenkin tietää, että Tshekki syttyy kun panokset kasvavat. Vielä on - myös kesää jäljellä - mutta ennen kaikkea yksi näyttöpaikka Riikaan. Se on vappuna, eli eiköhän pelata silloin suomalaiselle työlle ja oteta se kolmas sija kotiin. Vapun kunniaksi - kippis, ja kaksikielisyyden (sekä Bäckströmin ja Norrenan) nimissä - skål!

» Lähetä palautetta toimitukselle