Mielipide

Lasse, älä koskaan ikinä muutu

MAAJOUKKUE / Kolumni
Lasse Kukkonen on suomikiekon reliikki ja valtakunnan johtava kiekkojensyöjä.

Suo, kuokka ja Lasse.

627 ottelua Liigassa, 173 mittelöä NHL:ssä ja 159 KHL:ssä. Kermana kakun päällä vielä 167 A-maaottelua. Osa Lasse Kukkosen uran tilastoista lienee hukkunut papyruskääröjen ja luolamaalausten mukana, mutta meriitit ovat kivenkovaa luettavaa.

Puolustajan kuluva kausi ei ole sujunut odotusten mukaan. Kukkonen on tehnyt 43 ottelussa vain yhdeksän pistettä. Vastaavissa lukemissa hän oli viimeksi kaudella 2001-02. Siis silloin, kun Anssi Kelan täytyi kävellä näin, kävellä näin.

Sillä ei ole kuitenkaan väliä, sillä Kukkonen on suomalaisen jääkiekon vakiokalustoa. Kukkonen on yhtä varmasti mukana maajoukkueessa kuin Paavo Väyrynen politiikassa tai muumimukit suomalaisissa kahvipöydissä.

Lasse Kukkonen on suomikiekon reliikki. Pyhäinjäännös luistimilla.

Maajoukkueturnausten yhteydessä on jo vuosia vitsailtu Kukkonen-naamarilla. Kasvoille kuuluisi laittaa naamari, johon ei leikata silmänreikiä. Tuolloin pelin näkee oululaispuolustajan silmin, sanotaan.

Mielestäni suomalaisten pitäisi kuitenkin hakea ämpärillinen kiekkoja ja laittaa ne liian pitkäksi aikaa uuniin käristymään. Voilà: Lasse-sedän pikkuleipiä. Puolustajahan syö huhujen mukaan jopa kiekkoja.

Jääkiekon ravintosisältöä ja sopivuutta vegaaneille on maistamatta vaikea arvioida. Tuskin muutama kiekon blokkaaminen tai haukkaaminen sisulle huonoa tekee.
Lasse Kukkonen on kuin kivijalka. Sitä ei ole jätetty rakennusvaiheessa marraskuun räntäsateeseen, joten sen varaan on nyt helppo luottaa.

Lauri Marjamäkeä ei käy syyttäminen. Pelaaja, joka syö kiekkoja, sanoo hei kuin Juha Junno konsanaan ja puhuu joukkuetovereilleen yhtä vakuuttavasti kuin kiertävä saarnaaja, on varmaankin melko luotettava kaveri.

Miten valmentaja muka luopuisi pelaajasta, joka on tehnyt maalin joskus ahterillaan ja joskus rintapanssarillaan?

Kunhan Kukkonen ei yhtäkkiä hanki pehmeitä käsiä ja hulmuavaa takapiiskaa, sanon, että antaa mennä.

Kukkonen Koreaan!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös