Mielipide

Lähes täydellinen fiasko

MESTIS / Kolumni
Savonlinnan Pallokerhon syyskausi jätti joukkueelle paljon mietittävää. Sekavat valmennuskuviot ja jatkuvat tappiot sekä kotona että vieraissa aiheuttivat joukkueelle kroonista päänsärkyä. Joukkueelle jäikin paljon mietittävää kinkun syönnin lomaan.

Savonlinnan Pallokerho lähti kauteen jonkin verran heikentyneenä, vaikka jotkut tahot yrittävät sitkeästi muuta väittääkin. Tosiasiassa Tuomo Litmasen ja Jarno Tiilikaisen lopettamispäätökset söivät tuntuvalla tavalla joukkueen iskukykyä.

Tilalle hankittiin amerikkalainen tuulennopea Andy Contois, joka osoittautui lupaavan alun jälkeen tyhjäksi arvaksi. Virallinen syy Contoisin ennenaikaiseen poistumiseen oli miestä vaivaava koti-ikävä, mutta todellisuudessa miehen peliesityksissäkin oli paljon toivomisen varaa.

Hiukan myöhemmin SaPKon paitaan tuli Ässien hylkimä venäläisapu Aleksander Pljushtshev, joka sai try-outin jälkeen kuukauden sopimuksen. Pljushtsehvia moitittiin kuitenkin jatkuvasti kyvyttömyydestä omassa päässä, eikä nuori venäläinen saanut jatkaa koko kautta. Todellisuudessa venäläinen taisi vain olla liian kallis SaPKolle.

Kokkosen via dolorosa

SaPKon päävalmentaja Jori Kokkonen aloitti pässinuttujen penkin takana jo neljännen kautensa tänä syksynä. Lupaavan ensimmäisen kotipelin (Hokki) jälkeen Kokkosen ohjastama SaPKo-laiva alkoi pikkuhiljaa, mutta varmasti täyttyä vedellä, eikä uppoamiselle näyttänyt löytyvän pysäyttäjää.

Kokkosen aikana joukkueella oli illasta toiseen mittavia ongelmia etenkin puolustuspäässä. Hyökkäyspäässä joukkue onnistui kuitenkin yllättävänkin hyvin ja SaPKo oli alkusyksystä parhaimmillaan sarjan kärkijoukkueiden tasolla, mitä tulee tehtyihin maaleihin.

Peräpää vuosi kuitenkin kuin seula. Illasta toiseen SaPKon hyökkäys onnistui tekemään voittoon tarvittavan määrän maaleja, mutta silti se hävisi ottelut. Kokkosen kyvyttömyys tehdä muutoksia kesken otteluiden näytti myös olevan ongelmana.

Seurajohto vihelsi pelin poikki marraskuun alussa, SaPKon hävittyä ensin kotona Jukureille peräti 1-6 ja heti perään D Teamille vieraissa 5-2. Nämä tappiot johtivat lopulta Jori Kokkosen erottamiseen ja tilalle astui vahvasti SaPKo-henkinen Pekka Tirkkonen.

''

SaPKon vaikea syyskausi tulee varmasti heijastumaan myös kevätkaudelle. Joukkue on tottunut häviämään ja joukkueen usko omiin kykyihin on lähes olemattoman ohuessa langassa.

Sekoilua officella

Vaikka valmennusvastuu siirtyikin Tirkkoselle, ei Kokkonenkaan SaPKoa kokonaan jättänyt. Erotettu päävalmentaja siirtyi lomautetun managerin, Markku Piirisen saappaisiin toimistolle. Kokkosta ei kuitenkaan virallisesti nimetty manageriksi, vaan hän vain hoiti managerin tehtäviä.

Lienee kuitenkin täysin selvä asia, ettei Piirinen enää palaa koskaan SaPKoon ja Kokkonen hoitaa kauden loppuun managerin tehtäviä.

Piirinen puhui taannoin paikallislehdessä ja ihmetteli sitä, miten erotettu päävalmentaja voi missään olosuhteissa siirtyä toimistolle. Kyseinen tempaushan antaa pelaajistolle sen viestin, että he ovat edelleen Kokkosen alaisuudessa, vaikka valmentaja onkin vaihtunut.

Koko kuvion takana lienee kuitenkin se, että Kokkoselle jouduttaisiin joka tapauksessa maksamaan edelleen palkkaa, joten seura haluaa saada edes jotain vastinetta rahoilleen. Piirisen lomautuksen johdosta kulut eivät näin ollen päässeet nousemaan.

Uskottavuutta etsimässä

Kokkosen alaisuudessa joukkue pelasi alkukauden aikana 16 ottelua, joista se voitti ainoastaan yhden.
Pekka Tirkkosen otettua valmennusvastuun joukkueen voittosarake on saanut kaksi uutta jäsentä. SaPKo on kyennyt voittamaan kotonaan LeKin (15.11) ja KooKoon (29.11) vieraissa voittomaalikilpailun jälkeen. Kokkosen aikana joukkue voitti kerran vieraissa Jokipojat (10.10), mutta jäi kokonaan ilman kotivoittoa.

Vähäisistä tuloksista huolimatta joukkueen viisikkopelaaminen ja yleinen pelillinen ilme on parantunut huomattavasti Tirkkosen aikana. On kuitenkin selvää, että ilman palkintoa jääminen syö joukkuetta henkisellä tasolla kuin koi vanhoja vaatteita kellarissa.

Uskottavuuden kannalta Tirkkosen nimeäminen päävalmentajaksi oli kuitenkin todella tärkeä asia SaPKolle. Tirkkosen kokemus ja näkemys lajista ovat kullanarvoisia ominaisuuksia, kun kevätkautta lähdetään pelaamaan.

Pelillistä johtajaa odotellessa

SaPKolta on koko syyskauden puuttunut pelillinen johtaja. Se pelaaja, joka kantaa henkisesti joukkuetta pelistä peliin ja luo uskoa haavoittuneisiin pässeihin.

Yleinen spekulaatio Vladimir Machuldan siirtymisestä SaPKon paitaan voisi toteutuessaan täyttää juuri tämän aukon. Machuldan kunnosta riippumatta kokenut ja ansioitunut pelimies voisi olla juuri se puuttuva pala, jota SaPKo juuri tällä hetkellä kipeämmin kaipaa.

Ennen kauden alkua pelilliseksi johtajaksi kaavailtu Anssi Kostiainen on osoittautunut vain varjoksi entisestään ja vaikka Kostiainen onkin henkisesti joukkueelle ilmeisen tärkeä, ei hänellä ole varaa olla pelillisesti noin huono.

Kostiainen ei tosin ole ainoa alisuorittaja joukkueessa. Kalle Konstin pelisuoritus on laskenut kuin lehmän häntä siitä lähtien, kun monivuotiset ketjukaverit Litmanen ja Tiilikainen lopettivat.

Myös joukkueen ykkössentteriksi kaavailtua Topi Riuttaa voidaan pitää epäonnistujana. Riutalla olisi edelleen potentiaalia nousta joukkueen ykköspelaajaksi, mutta asenne ei taida siihen riittää.
Toinen Joensuusta hankittu pelaaja, Jani Väänänen on puolestaan ollut positiivinen yllättäjä. Väänäsen rooli on vaihdellut kauden aikana sentterin ja laiturin välillä, mutta Väänänen on suoriutunut kummastakin roolista oletusarvoa paremmin.

Nuorista tulokkaista HPK:sta lainalla oleva Jan-Mikael Järvinen on ollut onnistunein lukuisista lainapelaajista. Järvisen taito ja asenne ovat kohdallaan, joka vähentää miehen pienen koon asettamia rajoitteita.

Bluesista syksyn lainassa ollut maalivahti Mika Korhonen voitaneen myös varovaisesti nyökytellä onnistujaksi. Ilman Korhosta joukkue tulee olemaan pulassa, sillä varavahti Esa-Tapio Palmu ei ole ainakaan tällä hetkellä Mestiksen vaatimassa kunnossa. Korhosen lainasopimus päättyi joulutaukoon.

Karsinnan kautta

SaPKon vaikea syyskausi tulee varmasti heijastumaan myös kevätkaudelle. Joukkue on tottunut häviämään ja joukkueen usko omiin kykyihin on lähes olemattoman ohuessa langassa.

Joukkueen pelillinen romahtaminen viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa kertoo aika paljon pässien nykyisestä tilasta. Jokipojat pystyi murskaamaan pässipaidat ihmeitä esittämättä tämän kotihallissa maalein 8-1.

Henkisellä puolella joukkue on kärsinyt kovia iskuja pelistä toiseen, joten uskon puute voi tulla suureksi ongelmaksi myös kevätkaudella.

Arvio: Joutuu putoamiskarsintaan. Karsinnoissa Mestis-joukkueet ovat yleensä olleet vaikeuksissa ja niitä sopii odottaa myös SaPKon kohdalla. Säilyttänee sarjapaikkansa, mikäli usko omiin otteisiin saadaan edes hetkeksi palaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle