Mielipide

Kulttihahmo Niinimäki iski kahdesti

LIIGA / Kolumni
Urallaan jo moneen paikkaan ehtinyt Jesse Niinimäki hurmasi tiistaina kotiyleisön kahdella taidokkaalla osumallaan Ässiä vastaan. Seurajohdon vakuuttamiseen on aikaa tammikuun puoliväliin asti.

Jesse Niinimäki pelasi koeaikansa toisen ottelun Ilves-paidassa Sami Torkin ja Juuso Antosen välissä kolmosketjun keskushyökkääjänä. Lisäksi taitava Niinimäki sai alusta asti vastuuta myös ylivoimalla.

Taituri kiitti valmennusjohtoa vastuusta ja iski kaksi upeaa maalia. Ensimmäinen näistä siirsi Ilveksen 3-2-johtoasemaan ja jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

- Ei ole liikaa tullut tehtyä ikinä maaleja. Aina tuntuu hyvältä. Ihan tyytyväinen täytyy olla ensimmäisiin peleihin, hyväntuulinen Niinimäki myhäili taiston tauottua.

Ottelun voitto-osuma oli todellinen taidonnäyte Niinimäeltä. Ässäpuolustaja haparoi kiekon kanssa matkalla kohti siniviivaa. Niinimäki ryöväsi kiekon nopeilla käsillään ja karkasi nokikkain Tomas Duban kanssa. Nopeilla harhautuksilla maalivahti sivuun ja kiekko pömpeliin.

Toinenkin taiturin osumista noudatti samaa kaavaa. Sami Torkin poikkisyöttö haltuun lähellä maalivahtia ja nopea poikkiliike jätti Duban vaille mahdollisuuksia.

- Minulla on pitkä maila. Koetan saada maalivahdin liikkeelle, niin aina syntyy tilaa tuikata kiekko sisään, numerolla 65 Ilveksessä kiekkoileva Niinimäki kertaa patenttiratkaisuaan.

Vielä kerran huipulle – omasta halusta

Jesse Niinimäki on laiskan harjoittelijan maineessa, eikä alkukausi ole sujunut ruusuisissa merkeissä. Pelejä on kertynyt minimaalisen vähän ja vauhtia on haettu Sloveniaa ja Mestistä myöten. Jesse Niinimäki ei kuitenkaan vanhoja valittele.

- Aina kun teen jotain, niin ihmiset tekevät siitä suuren numeron. En ole aina ollut esimerkillinen urheilija, mutta menneet ovat menneitä. En minä niistä jaksa murehtia, ”Uuno” lataa.

- Minulla oli itsellä halu tulla vielä takaisin. Se on tärkeintä.

Niinimäen pelaaminen on ensimmäisissä kahdessa ottelussaan tuoreimmalla Ilves-visiitillään ollut odotetun kaltaista. Niinimäki on edelleen poikkeuksellisen hyvä kiekollinen pelaaja, jolla on kykyä rytmittää hyökkäyspelaamista ja hakea ratkaisuja.

Vähäiseen pelituntumaan nähden keskushyökkääjän luistin on ensimmäisissä peleissä liikkunut yllättävän hyvin eikä puolustaminenkaan ole ollut täysin vastenmielistä.

- Ei minusta silti saa nelosketjun työmyyrää. Ainakaan vielä, Niinimäki naureskelee.

- Olen ihan hyvässä kunnossa ja jaksan luistella. Terävyyttä puuttuu, mutta sitä tulee pelaamalla. Iso kiitos on paikallaan Hirvosen Samille [LeKin valmentaja]. Hän jaksoi tulla 3-4 kertaa viikossa aamuisin luisteluttamaan minua.

Niinimäki on koeajalla Ilveksessä tammikuun puoliväliin asti. Pelejä on jäljellä tuossa ajassa vielä kolme. Niinimäki aikoo vakuuttaa seurajohdon siihen mennessä.

- Ei ole muita tavoitteita, kuin se tammikuun puoliväli. Kai he pitävät minut, jos peli kulkee. Paljon on töitä edessä, mutta saan ainakin rehellisen näytönpaikan. Nyt pitää vastata siihen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös