Mielipide

Kuka olisi uskonut?

MESTIS / Kolumni
Keskiviikko 7. maaliskuuta 2007 kirjataan jatkossa kajaanilaiseen kiekkohistoriaan kultaisin kirjaimin. Kajaanin Hokki räjäytti tuolloin kaikkien aikojen kainuulaisen jääurheilupommin voittamalla Mestiksen mestaruuden suoraan otteluvoitoin 3-0.
otteluraportti

Miracle on ice
[lue lisää]

Mitalia Kajaanissa uskallettiin tosin hieman odotella Hokin huiman syksyn ja puolentoista kuukauden mittaisen kärkipaikalla vierailun jälkeen. Toisaalta kevään loukkaantumissuman aikana tullut notkahdus hillitsi hieman linnapaitojen menestystoiveita.

Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle kajaanilaisjoukkue lähti paineet niskassaan – tulosta olisi jo viidennellä kaudella tultava. Hokki joutuikin tiukimmalle KooKoo-sarjassa. Lopulta tuleva mestari punnersi väkisin kouvolalaisjoukkueen rinnalle ja ohi viidennessä ottelussa, ja vei ottelusarjan nimiinsä voitoin 3-2.

Puolivälierien jälkeen paineet lensivät romukoppaan. Vapautunut joukkue murskasikin runkosarjan voittajajoukkue Sportin haaveet Mestis-mestaruudesta ja SM-liigapaikasta. Nälkäinen joukkue voitti ottelusarjan 3-1 ja eteni sensaatiomaisesti finaaleihin.

Kajaanilaisjoukkueen lento ei katkennut edes sarjan kestomenestyjä Jukureita vastaan. Nelinkertainen mestari joutui nöyrtymään nälkäisen, voitontahtoisen ja lopulta paremman kajaanilaisjoukkueen edessä. Vieläkin uskomattomamman superyllätyksestä tekee se, että Hokki kaatoi Jukurit suoraan kolmessa ottelussa. Viimeisen finaalin sankareita olivat nollapelin pelannut Joni Myllykoski sekä voittomaalin ajassa 57.56 iskenyt Aleksi Sillanpää.

Suoraan kolmessa ottelussa Mestiksen voittanut Hokki asetti vakuuttavan esityksensä jälkeen SM-liigan ja Mestiksen välisen tasonmittauksen naurunalaiseksi. Jukureilla oli tiedossa jo ennen finaalisarjan alkua pääsy tasonmittaukseen – kävipä Mestis-kauden huipennuksessa miten tahansa. Finaalisarjan jälkeen tilanne on se, että Hokki juhlii Mestiksen mestaruutta ja hopea-Jukurit valmistautuu 13.3. alkavaan tasonmittaussarjaan KalPaa vastaan.

Pelkkää paraatimarssia ei linnapaitojen mestaruusjahti ollut. Tärkeitä miehiä tippui pois jokaisessa vaiheessa. Markus Haverisen kausi päättyi aivotärähdyksen vuoksi kesken KooKoo-sarjan ja Niko Saarenpää loukkasi olkapäänsä leikkauskuntoon Sport-sarjassa. Vaasalaisia vastaan päättyi myös Juho Keräsen kausi polven sivusiteiden repeämän takia.

Runkohyökkääjien poisjäännit nostivat tilalle uusia sankareita. Nelosketjun raataja Ville Meriläinen sai palkintonsa toisessa finaalissa, jossa hän kuului pistein 1+1 kentän parhaimmistoon.

Ykkösketju Jarkko Hattunen - Teemu Virtala - Marko Virtala oli ratkaisijan roolissa kaikissa finaaleissa, eikä veljeksistä vanhemman tahtia hidastanut edes se, että hän pelasi kaksi viimeistä finaalia 38 asteen kuumeessa. Puudutuspiikkien voimalla finaaleja pelasivat ainakin Antit Uitto ja Jaatinen.

Erinomaisen näytteen valmentajantaidoistaan antanut Kai Suikkanen ja Suomen värikkäin manageri Olli-Pekka Hakkarainen saivat kasattua Hokin viidennelle Mestis-kaudelle joukkueen, jonka pelaajista tullaan taatusti vielä kuulemaan. Moni pelaaja ylitti itsensä ja kehittyi kauden aikana huimin harppauksin.

Keski-iältään sarjan nuorimman joukkueen pelaajat herättävät kiinnostusta myös kansainvälisissä kaukaloissa, sillä Nashvillen ja St. Louisin kykyjenetsijät tarkkailivat finaalisarjan aikana Antti Erkinjuntin ja Jarkko Hattusen esityksiä. Kuka olisi uskonut ennen kauden alkua?

» Lähetä palautetta toimitukselle