Mielipide

Kommentti: Leijonien kaaoksen rauhoittaja

MAAJOUKKUE / Kolumni
Maajoukkueen ympärillä on vallinnut jonkinasteinen epävarmuus sitten Kari Jalosen ajan. Suomen jääkiekkoliiton tuore päävalmentajailmoitus rauhoittanee tilannetta.

Kari Jalonen luotsasi pitkään aikaan parhaan Suomen MM-joukkueen finaaliin vuoden 2016 MM-kisoissa Venäjällä. Finaalissa tuli kuitenkin nappoon Kanadan tähtisikermältä. Pettymys oli toki suuri, mutta peli näytti hyvältä, mikä loi uskoa maajoukkueen tulevaan menestykseen.

World Cup syksyllä kuitenkin litistyi pannukakuksi. Suomi sai koko turnauksessa aikaan ainoastaan yhden osuman. Yhden maalin.

Ohjat kesän aikana maajoukkueessa ottanut Lauri Marjamäki oli epäonnistunut tehtävässään huipputurnauksessa. Suomen peli näytti ajoittain surkuhupaisalta, eikä sitä auttanut onnettomaksi jäänyt viimeistely.

Eikä Marjamäen tilasto koko maajoukkuekauden aikana ole ollut kovinkaan kummoinen. Tappiota tuli siellä ja täällä pitkin maajoukkuekautta. Kiekkoileva Suomi huusi kuorossa Marjamäkeä ulos. Vaikka 2017 MM-kisoissa joukkueen sisältä ilmoitettiin, että ketään tämä keskustelu ei kiinnosta, niin asia oli varmasti päinvastainen.

Kuin ihmeen kaupalla Suomi onnistui pääsemään kuitenkin pudotuspeleihin kevään MM-kisoissa. Vielä ihmeellisempää koko maajoukkuekautta peilaten on se, että Leijonat eteni jopa välieriin kaatamalla melko väkevän nipun kisoihin lähettäneen Yhdysvallat. Mutta mitali luonnollisesti jäi tämän Miracle on ice -pelin jälkeen haaveeksi.

Kaikki johtunee lopulta siitä, että Marjamäki on ollut parhaimmillaan pitkissä projekteissa. Koskaan Marjamäen Kärpät ei ollut syksyllä mitenkään loistelias, mutta kevääseen mennessä mestaruusprojekti oli luotu.

Vaikka Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela ilmoitti tiedotteessaan poliittisesti korrektisti elokuun alussa, että Marjamäen olisi haluttu jatkavan kolmannelle optiokaudelle, niin luultavasti helpotus on ollut molemminpuolinen. Maajoukkue saa pelastajansa, kun vakuuttavan track recordin vuosien aikana Leijonissa kerännyt Jukka Jalonen astuu remmiin kuluvan kiekkokauden jälkeen.

Nyt yli vuoden maajoukkueen ympärillä pyörinyt kaaos saadaan tällä ilmoituksella melko pitkälti päätökseensä. Jaloseen löytynee luottamusta Jääkiekkoliiton sisältä ja kiekkoa seuraavalta kansalta, sillä mies on ennenkin tuonut mestaruuksia Suomeen sekä aikuisissa että nuorissa. On toki epäselvää, miten liiton sisäinen katastrofi saadaan purettua, mutta ainakin Jalonen pystynee pumppaamaan uskoa toiminnan parantumiseen.

Jalonen kiillottaa parhaalla tavalla ainakin julkisivun ja hoitaa luultavasti pelilliset elementit kuntoon, kun aloittaa toimessaan tulevana keväänä. Sitä ennen pelataan kuitenkin esimerkiksi talviolympialaiset.

» Lähetä palautetta toimitukselle