Mielipide

Kommentti: Kauden kohokohdasta tuli pannukakku

LIIGA / Kolumni

Katsojat päästettiin Ulkojäiden tapahtuma-alueelle kaksi tuntia ennen peliä. Sorsapuistossa oli tuolloin vielä hiljaista, eikä ihme. Ainoa ohjelma ennen ottelun alkua oli tanssiryhmä Leaders Leaguen jumppa yleisölle. Lisäksi kotijoukkueen luistellessa jäälle Sorsapuistossa paukkuivat ilotulitteet.

Tekemistä ei alueella ole kahdeksi tunniksi. Katsomoja reunustavat myyntikojut, joista saa pientä syötävää ja juotavaa sekä fanituotteita. Yhdessä pisteessä pääsee pelaamaan pöytälätkää, mutta pelitaitoja pääsee kokeilemaan vain muutama henkilö kerrallaan.

Markkinointiin nähden kaikki oheistapahtumat ovat jääneet harmittavan vähälle. Tämän kokoluokan tapahtumaan ei riitä pelkkä kiekkomatsi. Harva katsoja viihtyy alueella paria tuntia makkaraa syöden ja fanituotteita katsellen.

Pienellä satsauksella tapahtumaan olisi saanut paljon energiaa. Mikäli heti porttien avautuessa paikalla olisi soittanut esimerkiksi joku tamperelainen bändi DJ:n pyörittämien kappaleiden sijaan, olisivat katsomot täyttyneet jo hyvissä ajoin. Hyvä cover-bändi ei olisi tehnyt isoa lovea lompakkoon.

Tapahtumassa viihtyvät pitkään ne, jotka haluavat viettää aikaansa kaljateltassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös