Samaan aikaan ison meren takana tahkotaan kuitenkin erään merkittävän liigan tosipelejä - joskin suomalaisnäkökulmasta suhteellisen pienen näkyvyyden kannattelemana. Silti joka kevät yhteinen mainoslause näille kaikille kiekkokarnevaaleille on hieman paradoksaalinen: “Kiekkoa maailman parhailla pelaajilla”.
Jääkiekon MM-kisat huipentavat suomalaisen jääkiekkofanaatikon kauden: kiekkoilun johtavat mahdit kokoontuvat surffailemaan samaan turnaukseen ja mittelemään paremmuudestaan esittäen samalla enemmän tai vähemmän jännittäviä trillereitä. Tiedostusvälineet työntävät jatkuvalla syötöllä kisojen mahtavuutta ja maagisuutta tavallisen tallaajan ajatuksiin muodostaen joka vuosi järjestettävistä karnevaaleista suurempaakin suuremman urheilujuhlan. Ylitsepursuavalla tahdilla tuutista satelevat Timo Jutilan kuluneet tuuletukset, vuosi toisensa jälkeen toinen toistaan yhä enemmän muistuttavat kisamaskotit ja humppakompilla höystetyt viralliset kisasävellykset pitävät huolen, etteivät maailmanmestaruuskisat unohdu runsaan kahden viikon aikana kenenkään mielistä - taistellaanhan turnauksessa juuri maailman suurimman jääkiekkomahdin tittelistä.
Kuninkaita ja supermiehiä
SM-liigan parhaat pelaajat saatellaan kisoihin kultatuolissa, ovathan he tahkonneet rankan ja uuvuttavan kauden Euroopan kovimmassa kiekkoliigassa johdattaen joukkueensa vaihtelevalla menestyksellä läpi tiukkojen pudotuspelivääntöjen. Vanhan mantereen muiden liigojen suomalaiskuninkaat saapuvat leijonapaitaan seurojensa avainhahmoina vankentaen sinivalkoisten värien mahtavuutta. Meren takaa saapuvat NHL-avut otetaan avosylin vastaan: Teemu, Saku ja Pasi ovat kaikkein kovimpia pelimiehiä, pelaahan yksi heistä ykkösmaalivahtina NHL-joukkueessa, toisen ollessa armoitettu maalinsylkijä ja kolmannen kantaessa kapteenin C-kirjainta rinnassaan. Pitkä ja kovatempoinen 82 ottelun NHL-kausi ei saa näiden supermiesten otteissa näkyä - parhaista parhaimpia kun kerran ovat jo tilipussia verratessa.
Eurooppalaisten liigojen suomalaiskuninkaiden ja maagisten NHL-miesten avulla Suomesta tehdään jääkiekon ihmemaa samalla kun maailmanmestaruuskisoista muodostetaan lajin merkittävin tapahtuma, johon maailman johtavat kiekkomaat osallistuvat - median ristimien - maailman kovimpien pelaajien johdolla. Maailmanmestaruuskisat ovat suomalaisessa jääkiekkoilussa kaikkein kovin juttu: sen todistaa vuoden 1995 maaginen kultamitali. Näin eurooppalainen kiekkoilu avautuu joka kevät suurimpaan mahdolliseen loistoonsa lyöden kapuloita suuren, mutta vaarallisen ja ahneen NHL:n rattaisiin. MM-kisoissa suomalainen kiekkohullu pääsee joka kevät nauttimaan todellisesta taitokiekosta, jossa rumille taklauksille ja lajin pilaaville käsirysyille ei anneta tilaa - takaavathan jo iso kaukalo ja punaviivan puuttuminen tämän.
NHL on ruma sana
Suomalaisten kylpiessä jokakeväisessä jääkiekkoilun paratiisissa tahkotaan Ison meren toisella puolella viheliäisen ja kaukaisen NHL:n pudotuspelejä. Amerikkalaisten junttien suosima likainen ja väkivaltainen liiga nousee suomalaisten huulille vain maagisten Teemun, Sakun ja Pasin loistaessa muutoin koko rahan ja bisneksen korruptoiman show-leikin ollessa lähinnä etäinen kirosana suomalaisen jääkiekkofanin huulilla. Kotimaisen median mässäillessä lähinnä valitettavaksi vitsiksi vinoutuneiden maailmanmestaruuskisojen mahtavuuden ympärillä kaikkein kovimmat pelit uudella mantereella jäävät lähes huomioimatta. Maailman parhaiden kiekkoilijoiden todellisia kuolemankamppailuja väläytetään tiedostusvälineissä vain hetkellisen maalikoosteen ajan tai minimaalisen katkelman verran leijonien rimpuilujen viedessä pääosan otsikoista.
Sinänsä kuvaavaa, että näiden amerikkalaisten junttien näkökulmasta suomalaisten hartaasti palvomat MM-kisat ovat lähinnä mitäänsanomattomat harjoituskisat Olympialaisiin ja World Cupiin valmistautuessa - kummatkin kisoja, joissa aivan kaikki maailman parhaat jääkiekkoilijat todella kohtaavat ja kummatkin kisoja, jotka silti jäävät Suomessa lähes poikkeuksetta maailmanmestaruuskisojen varjoon. Olympialaisista ja World Cupista kun uupuvat Timo Jutilan oksettavuuksiin asti toistetut tuuletukset, joten ylitsepursuavaa mediahäslinkiä ei välttämättä saada aikaan. Lisäksi sekä Olympialaisissa ja World Cupissa että NHL:n pudotuspeleissä pelaa tavalliselle suomalaiselle kiekkofanaatikolle tukku tuntemattomia kiekkosuuruuksia, jotka eivät ole koskaan näyttäneet taitojaan eurooppalaisissa superliigoissa saati sitten kotimaisessa kiekkokehdossa. Peräkammarin kiekkojännärille muodostuukin varsin suuri kynnys samaistua maailman parhaiksi tiedetyiden kiekkoilijoiden otteisiin, kun kotinurkilla maailman parhaaksi väitetyt Timo Pärssiset ja Jukka Hentuset loistavat suurista kisoista poissaolollaan.
Tiedotusvälineet jääkiekon neljäntenä valtiomahtina
Jääkiekon maailmanmestaruuskisat median keppihevosena on ymmärrettävä yhtälö, sillä tiedotusvälineet syytävät ilmoille sitä mikä myy ja maailmanmestaruuskisat jos mitkä myyvät. Leijonamiehistö kamppailemassa maailman parhaan jääkiekkomahdin tittelistä samalla sekä pysäyttää että yhdistää lähes koko kansan tuoden jokakeväiset kiekkokarkelot Suomen kaukaisimpaankin kolkkaan. Ylitsepursuavan kansallisen hehkuttamisen avulla maailmanmestaruuskisoihin osallistuvat kiekkoilijat nostetaan kaikkein korkeimmalla pallille, vaikka todellisuus onkin hyvin usein täysin toinen.
Tiedotusvälineet tietävät samaan aikaan käytävistä Amerikan suurista mittelöistä, mutta tavalliselle kansalle NHL:n pelottava kirjainyhdistelmä ei myy. Maailman kovimman liigan pudotuspelejä tahkoavat maailman parhaat pelaajat eivät yksinkertaisesti saa kyllin tiivistä kosketuspintaa tavallisen suomalaisen jääkiekkojännärin syövereissä, jotta tuon legendaarisen, mutta valitettavan usealle suomalaisille niin kaukaisen liigan tosipelit muodostaisivat potentiaalisen valttikortin viestintävälineiden ostoslistassa. Suuremman näkyvyyden takaamiseksi taalaliigan pudotuspelit edellyttäisivät vähintään Sakun, Teemun tai Pasin kaltaisia suomalaisia megatähtiä, jotka omalla mahtavalla panoksellaan johdattaisivat joukkueensa suuriin saavutuksiin.
Maailmanmestaruuskisoissa näihin suuriin saavutuksiin kyseisillä supermiehillä on kuitenkin mahdollisuus - ja ennenkaikkea tutussa ympäristössä katsojan kannalta. Peräkammarin jääkiekkotietäjät tuntevat Teemun, Sakun, Pasin sekä Pärssisen Timon ja Hentusen Jukan. Santalan Tommi ja Pirneksen Esa ovat ehdottomia kuninkaita, joiden avulla tuo kaikkein himoituin ja palvotuin maailmanmestaruuspysti haalitaan jälleen leijonien kynsiin. Tuntemattomat ja merentakaiset tähdet kuten Martin Brodeur, Marian Hossa, Paul Kariya tai vaikkapa Marian Gaborik saavat tahkota omia primitiivisiä mittelöitään syvässä hiljaisuudessa median ottaessa kaiken mahdollisen irti supermaajoukkueiden jokakeväisistä taitoluistelukisoista.
Maailman parhaita kiekkoilijoita moneen lähtöön
Fantastiset ja unelmoidut maailmanmestaruuskisat näyttävät lopulta kuka on suurin ja kaunein kiekkoparatiisissa. Jokakeväisiä kiekkokarkeloita tiedetään odottaa jo hyvissä ajoin Olympialaisten ja World Cupin vajotessa samalla lähes täysin unholaan. Kaukaiset neljän vuoden välein pidettävät kisat piirtyvät suomalaisen jääkiekkofanaatikon mieleen hämärinä ja epämääräisinä turnauksina, joissa lähes täysin tuntemattomat kiekkoilijat mittelevät paremmuudestaan kummallisen kokoisessa kaukalossa ja kaiken huipuksi aivan liian rajulla pelillä.
Lopulta NHL:n pudotuspelit ovatkin tässä kaikessa kiekkotarjonnassa se kaikkein kaukaisin kohde niin median kuin peräkammarin kiekkotietäjänkin näkökulmasta. Maailman parhaat kiekkoilijat eivät myy eivätkä kiinnosta, sillä maailman parhaat kiekkoilijat ovat suomalaisille luonnollisesti MM-kisakuninkaat Saku, Teemu, Pasi tai Pirneksen Esa ja Santalan Tommi. Maailman kovimman liigan tosipeleissä tuntemattomien NHL-suuruuksien joukossa vilahtaakin enää loppukeväästä vain harvoja suomalaisille tuttuja nimiä, sillä Petr Sykora, Dwayne Roloson tai Jamie Langenbrunner ovat vain outoja nimihirviöitä - tuskin edes oikeita jääkiekkoilijoita vaan NHL:n luomia kuvitteellisia show-henkilöitä.
Onneksi sentään median lanseeraama Antti Laaksosen Minnesota porskutti konferenssifinaaliin asti, jotta suomalaiselle kiekkokansalle jäi edes yksi enemmän tuttu ja turvallinen nimi kaukaisen ja riistävän taalaliigan jäille. Vähäiseksi kyseinenkin uutisointi tiedotusvälineiden piirissä tosin jäi, ja miksei toisaalta jäisi - eihän Laaksonen edes ole SM-liigan maaginen kultakypärä saati palvottu MM-kisakuningas.
