Ennen viime kauden alkua kirjoitin, että Canadiensilla ei voi olla mitään muuta tavoitetta kuin tähtääminen pudotuspeleihin. Kaudella 2001-02 joukkue oli selviytynyt pudotuspeleihin ilman Saku Koivua ja Donald Audettea – tosin suurin kiitos tuosta playoff-paikasta kuului sensaatiomaisesti pelanneelle maalivahti Jose Theodorelle.
Joukkuetta oli vahvistettu uudella maalintekijällä, Puolan Prinssi Mariusz Czerkawskilla, kesän aikana, ja nyt Koivu ja Audette olisivat kauden alusta alkaen joukkueen vahvuudessa. Czerkawskilta ja Audettelta odotettiin yhteensä 50-60 maalia, mutta he jäivät odotetusta tavoitteesta 33-43 maalia. Silti, suurin epäonnistuja viime kaudella oli Canadiensin tärkein pelaaja, Theodore, joka edelliskauden pilvilinnojen ja ruusutarhojen jälkeen putosi keskivertoveskarin kivikkoiselle tielle.
Vaikka kapteeni Koivu pelasi uransa parhaimman kauden, Canadiens jäi seitsemän pisteen päähän pudotuspeleistä ja sijoittui itäisessä konferenssissa kymmenenneksi. Koko liigassa sijoitus oli 21.
Gaineyllä on visio
Kun Canadiens vaihtoi GM:ää Rejean Houlesta André Savard’han marraskuussa 2000, Savard ilmoitti joukkueella olevan edessä viisivuotinen operaatio tehdä Canadiensistä taas yksi liigan huippujoukkueista.
Savard teki hyvää työtä etenkin varaustilaisuuksissa, mutta Canadiens oli hänen toimitusjohtajuutensa aikana yksi NHL:n vanhimmista joukkueista. Se, jos jokin on sotinut koko ajan seuran uudelleenrakentamisprojektia vastaan. On vaikea rakentaa uutta, kun vanhat eivät väisty nuorten tieltä.
Nelisen kuukautta sitten, kesäkuun toisena päivänä sekä myös Stanley Cup –finaalien toisena pelipäivänä Canadiensin järjestämä tiedotustilaisuus GM-vaihdoksesta sai huomion New Jerseyn suoalueelta jääkiekon Mekkaan, Montrealiin. Lehdistotilaisuudessa Canadiens ilmoitti, että Savard siirtyi GM:n toimesta seuran apulais-GM:ksi ja että hän keskittyy vast'edes omaan leipälajiin, kykyjenetsintään. Uudeksi GM:ksi, sekä myös seuran vara-presidentiksi, nimettiin Bob Gainey, Canadiensin legendaarinen hyökkääjä 70- ja 80-luvuilta.
GM:n työstä Minnesota North Starsissa / Dallas Starsissa paljon arvokasta kokemusta hankkinut Gainey ilmoitti Canadiensin panostavan tulevalla kaudella nuoriin ja siihen, että nykyiset pelaajat pelaavat paremmin – ”pitivät pelaajat siitä tai eivät.” Kesäkuun ajan Gainey pyrki ottamaan mahdollisimman paljon selvää uudesta joukkueestaan, sen pelaajista ja muista työntekijöistä, käymällä pitkiä keskusteluita André Savard’n kanssa.
Arvovallan paluu
Mikä on käytännössä ero Gaineyllä ja Canadiensin entisillä GM:illä? Yksi selkeä ero on kokemus. Vaikka Canadiens on pärjännyt menneinä vuosikymmeninä paremmin kuin mainiosti, on Gainey ensimmäinen GM 50-luvun Frank Selken jälkeen, jolla on kokemusta GM:n työstä ennen Canadiensiin tuloa.
Ainoastaan Sam Pollock ja Serge Savard pärjäsivät työssään menestyksellisesti ilman aiempaa kokemusta. Pollock onnistui paremmin kuin kukaan aiemmin tai sen jälkeen. Pollock teki kauppoja ja draftauksia pitkällä tähtäimellä, hän tiesi jokaisen liikkeensä kohdalla tismalleen mitä teki ja mikä oli tarkoituksena.
Serge Savard pärjäsi työssään kahden Stanley Cupin verran, mutta draftaus ei ollut hänen aikakautenaan aina kovinkaan mairittelevaa. Loppuvuosina Savard teki joitain kauppoja liian hätäisesti, jotta saisi oman pienen Titanic-laivansa väistämään jäävuoren. Paniikki. Mikä ihana tekosyy.
Kaksi viimeistä GM:ää ennen Gaineyä olivat Rejean Houle ja siis André Savard. Houle oli liian kokematon, liian kiltti ja liian ystävällinen, josta seurasi useasti höynäytetyksi tuleminen esimerkiksi pelaajakauppoja hierottaessa. Hänen aikanaan Canadiensin alamäki oli jyrkintä – osittain Molsonin tiukan rahapolitiikan, jonka vuoksi Houle joutui luopumaan mm. Mark Recchistä, Vincent Damphoussesta ja Shayne Corsonista.
André Savard’lla ei ollut kokemusta GM:n toimesta, mutta jääkiekossa pitkään mukana olleena tiesi suunnan johon Canadiensin pitäisi suunnistaa. Hyvän alun jälkeen Savard hukkasi kompassinsa ja myös kiinnostuksensa, joka alun pitäenkin oli ollut vähäinen. Savard huomasi, että GM:nä ei ollut mahdollisuutta tehdä scouttausta, joka oli hänen mielipuuhaansa ja erikoisalaansa.
Gaineyllä on vuosikymmenen mittainen kokemus GM:nä toimimisesta ja työn rutiineista. Hän osoitti Stars-organisaatiossa pärjäävänsä omalla maltillisella tyylillään, jossa tärkeintä on jatkuva liikkuminen oikeaan - Gaineyn haluamaan - suuntaan. Välillä hitaammin, välillä taas hieman nopeammin. Hän tietää, että mitään ei saa heti.
Kokemusta suurempi ja tärkeämpi asia, jonka Gainey tuo mukanaan on juuri rauhallisuus. Hän haluaa pelaajillaan olevan rauha, kun he tekevät työtään. ”Bo” on muuri kärkkään montrealilaismedian ja pelaajien välissä.
Ja Gainey onnistuu muurina, koska hän saa median edustajilta ja faneilta kaiken kunnioituksen – osittain taustansa vuoksi, osittain siksi että hänellä on kykyä olla menestyvä, mutta suurelta osin siksi että hänellä on auktoriteettia tehdä oman näkemyksensä mukaan mitä vain: vain joukkueen etua ajatellen. Samaa ei voinut sanoa Houlesta ja Savard’sta, jotka ajoittain näyttivät hyppivän median soittaman tanssimusiikin tahdissa.
Pitkän tien alkupää: näkemyksen toteuttaminen
Ensimmäisen virallisen työpäivän (1.7) ensimmäisenä tehtävänä Gainey osti 31-vuotiaan Mariusz Czerkawskin ja 37-vuotiaan Randy McKayn sopimukset ulos. Molemmat olivat edellisellä kaudella olleet pettymyksiä hinta-laatu-suhteessa. Lisäksi miesten ikä ei sopinut Gaineyn visioon. Ostamalla heidän sopimuksensa ulos hän sai kaksi pelipaikkaa vapaaksi nuoremmille hyökkääjille, kuten esimerkiksi Jason Wardille ja Michael Ryderille.
Ennen niin kutsutun UFA-kauden eli vapaiden pelaaja agenttien metsästyskauden alkamista oli selvää, että Canadiens ei tule olemaan metsästämisessä kovinkaan aktiivinen. Gainey oli todennut vapaiden agenttien hankkimisen olevan epätodennäköistä, mutta jos tarve tulee ja sopiva pelaava haluttuun tarkoitukseen löytyy, sitten hän toimii. Jatkuvasti hän kuitenkin painotti mikä kauden 2003-04 tavoite on: antaa nuorille mahdollisuus.
Canadiens ei jättänyt hyökkääjä Chad Kilgerille NHL:n ja NHL:n pelaajayhdistyksen välisen työehtosopimuksen mukaista minimitarjousta kesäkuun loppuun mennessä, ja tämän vuoksi Kilgeristä tuli rajoittamaton vapaa agentti. Kuitenkin päästyään eroon Czerkawskista ja McKaysta, Gaineyn seuraava työ oli tehdä tarjous Kilgerille.
Tarjous oli kaksivuotinen ja arvoltaan 1,6 miljoonaa dollaria eli muutama satatuhatta dollaria pienempi kuin vaadittu minimikorotus edelliseen sopimukseen. Kilger kuitenkin tahtoi jäädä Montrealiin, ja hyväksyi Gaineyn ehdotuksen.
Saku Koivu, Andrei Markov, Gordie Dwyer sekä Mike Ribeiro saivat kesäkuun viimeisenä päivänä seuralta minimitarjoukset, ja heistä tuli heinäkuun alussa rajoitettuja vapaa agentteja, kun kukaan ei hyväksynyt tarjousta. Kesän mittaan Koivu, Markov ja Dwyer allekirjoittivat kukin kaksivuotiset sopimukset seuran kanssa. Ribeiro teki yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen.
Parin-kolmen ensimmäisen viikon aikana Gainey teki sopimukset kahden oman varauksen, hyökkääjät Alexander Perezhoginin ja Jonathan Ferlandin, kanssa sekä lisäksi seuran palkkalistoille tulivat hyökkääjä Pierre Dagenais ja maalivahti Jean-Francois Damphousse. Myös Michael Ryder solmi yksivuotisen jatkosopimuksen heinäkuun loppupuolella. Lisäksi syyskuun alussa Canadiensin varaus, puolustaja Matt Shasby teki seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Päätarkoitus Dagenaisin, Damphoussen, Shasbyn ja Ferlandin sopimuksissa oli lähinnä saada kelpo pelimiehiä farmijoukkue Hamilton Bulldogsiin, joka on tällä kaudella ainoastaan Canadiensin farmijoukkue - lukuunottamatta Tampa Bayn organisaatiosta tullutta neljää pelaajaa. Viime kaudellahan Bulldogsissa pelasi myös Edmonton Oilersin nuoriso. Nelikon mahdollisuudet Canadiensissa pelaamiseen ovat melko ohuet, jos vain Canadiens pysyy terveenä ja joukkue välttyy loukkaantumissumalta.
Lisäksi muutama päivä sitten Gainey nappasi waiver draftissa Steve Beginin ja Darren Langdonin tuomaan kovuutta ja in-your-face-asennetta joukkueeseen enemmän. Langdonin tappeluhalukkuuta –ja taitoa tarvitaan, koska seuraavaksi tasokkain tappelija olisi Gordie Dwyer. Tämä aiheuttaa riemunkiljahduksia vain Montrealin ulkopuolella.
Buffalo Sabresin valmentaja Lindy Ruff ilmoitti waiver draftin jälkeen tyytymättömyyttään Beginin menetykseen. Jos Canadiens lähettäisi Beginin farmiin, täytyisi hänen läpäistä ensin waiver uudelleen, ja tällöin Sabresilla olisi mahdollisuus saada hänet takaisin. Tämän vuoksi on todennäköistä, että sekä Langdon että Begin saanevat pelipaikan kauden alussa nelosketjusta.
Pelaajasopimusten tekemisen lisäksi Gainey aloitti tuttujen, mutta myös ammattitaitoisten ihmisten keräämisen ympärilleen. Heinäkuun puolessa välissä Gainey ilmoitti Pierre Gauthierin liittyvän Canadiensin scouttausryhmään. Gauthier korvaa Martin Maddenin, jolle ilmoitettiin kesäkuussa ettei hänen sopimustaan uusita.
Toinen Gaineylle tuttu naama oli Hamilton Bulldogsin päävalmentajaksi palkattu Doug Jarvis, joka on Gaineylle tuttu jo pelaajavuosilta. He pelasivat useamman vuoden yhdessä Canadiensin jarruketjussa, joka pelasi vastustajan parhaita vastaan. Jarvis, joka on Canadiensin palkkalistoilla vaikka työskenteleekin Hamiltonissa, on kokenut valmentaja, joka toimi Gaineyn alaisena jo Minnesotan ja Dallasin vuosina.
Hän on puolustusvoittoisen kiekon ystävä, ja uskoo sen olevan nykyaikana tie menestykseen. Sama ajatus on myös Gaineyllä, ja se tuli Dallasin vuosina kaikille NHL-kiekkoa seuraaville enemmän kuin selväksi.
Mielenkiintoista on, että Gainey, Jarvis ja Canadiensin päävalmentaja Claude Julien päättivät sekä Canadiensin että Hamilton Bulldogsin pelaavan samalla pelisysteemillä tällä kaudella. Tämän tarkoituksena on helpottaa nuorten siirtymistä farmista pääjoukkueeseen ilman uuden pelityylin omaksumista. Myös New Jersey Devils ja tämän farmijoukkue Albany River Rats ovat pelanneet samalla pelisysteemillä jo vuosia.
Rauha pelaajille
Montrealissa jääkiekko on uskonto ja elämäntapa.
Tämä paljon käytetty lause lienee ainakin osittain totta, ja se on tehnyt kaupungista pelaajille parhaimman silloin, kun Canadiens voittaa enemmän kuin häviää. Samalla se on ollut kirous viime vuosina, kun Les Habitants on hävinnyt enemmän kuin on voittanut.
Media ja fanit ovat vaatineet voittoa kaikista joukkueista, vaikka Canadiensilla oli yksi huonoimmista joukkueista koskaan seuran historiassa. Miksi? Koska voittaminen oli vuosikymmenet tapa Montrealissa. Voitot voivat kadota äkkiä, mutta tavat eivät muutu yhtä nopeasti.
Kun Canadiens ei ole voittanut, media ja fanit ovat olleet yhtä kärkkäästi ja innokkaasti ilmoittamassa pelaajille heidän olevan liian huonoja kantamaan La Sainte Flanellea kuin he menneinä vuosina ylistivät omiaan.
Gaineyn tulon myötä tähänkin tuli muutos. Hän tahtoi joukkueelle ja pelaajille rauhan ja saada pelaamisen pelaajille mahdollisimman helpoksi. Ensin Gaineyn toimesta erotettiin seuran vieraspelimatkoista vastanneet henkilöt, koska Gainey ei ollut tyytyväinen nähtyään viime kauden matkustamiset. Hänen mielestään matkustamisen suunnittelussa oli parantamisen varaa.
Canadiensia työkseen seuraavat median edustajat matkustivat vuosikaudet joukkueen mukana vieraspelimatkoilla. Gainey kielsi suurimmalta osalta tämän etuoikeuden. Ainoastaan Canadiensin pelejä TV:ssä ja radioissa raportoivat toimittajat ja selostajat saavat enää matkustaa joukkueen kanssa. Näin pelaajat ovat mahdollisimman vähän tekemisissä tiedotusvälineiden edustajien kanssa ja voivat keskittyä enemmän pelaamiseen. Lisäksi Gainey ilmoitti, että median edustajat saavat kyllä kuulla häneltä itseltään, jos seurassa on jotain tapahtunut. Tietoa ei tarvitse joka päivä udella.
Kolmas askel kohti pelaajien rauhaa tuli kaikille hieman yllättäen 27. syyskuuta pelatun harjoitusottelun jälkeen, kun Gainey marssi tiedotusvälineiden luokse. Canadiensin kotipeli Buffalo Sabresia vastaan oli hetkeä aiemmin päättynyt Canadiensin voittoon 3-1. Yleensä rauhallinen ja ystävällisen kohtelias Gainey oli ärsyyntynyt kotiyleisölle, koska hyvän pelin pelanneelle Patrice Brisebois’lle buuattiin läpi ottelun aina, kun tämä koski kiekkoon.
- Me emme halua heitä otteluihin emmekä tarvitse heitä. He ovat kateellisia ihmisiä, ja omasta mielestäni he ovat oikeasti joukko raukkamaisia paskiaisia. Meidän viestimme heille on: pysykää poissa, emme tarvitse teitä., Gainey ilmoitti ihmisille, jotka ovat ottaneet Brisebois’n silmätikuksi kotiotteluissa.
Kahdella viimeiseksi mainitulla teolla Bo pyrkii saamaan osan pelaajien paineista omille hartioilleen.
Valmennus
Claude Julien jatkaa Canadiensin päävalmentajana. Ennen kuin Gainey päätti Julienin jatkavan joukkueen päävalmentajana, he kävivät pitkän keskustelun siitä mitä kumpikin joukkueelta odottaa, vaatii ja tahtoo. Julienin sopimus kattaa vielä alkavan kauden.
Julienhan tuli joukkueen päävalmentajaksi viime tammikuussa Michel Therrienin tilalle. Kun Therrieniä pidettiin hyvänä valmentajana motivoimaan joukkuetta suorittamaan, mutta köyhänä taktisena, on Julien Therrienin vastakohta. Hänet tunnetaan juniorisarjoista ja AHL-sarjasta osaavana taktisena valmentajana. Hänen osaamisensa alkoi näkyä pikkuhiljaa myös Canadiensissa.
Therrienin joukkueelle oli tyypillistä, että pelaajat säntäilivät sinne tänne kiekon perässä ja että vastustaja laukoi yleensä 35-40 kertaa kohti maalia ja oma joukkue laukoi puolet vähemmän. Julienin alaisuudessa joukkue siirtyi säntäilystä tarkkaan miesvartiointiin ja se vähensi vastustajien maalipaikkoja sekä laukauksia. Parantuneesta pelistä huolimatta, Julienin alaisuudessa Canadiens voitti vain 12 ottelua pelaamistaan 36 ottelusta.
Julienin apuna toimivat Rick Green, Guy Charron sekä maalivahtivalmentaja Roland Melanson.
Maalivahdit
Roland Melanson hehkutti innostuneena loppukesästä, että ykkösmaalivahtina aloittava Jose Theodore on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Melansonin mukaan Theodoren viime kausi meni piloille huonon harjoituskauden vuoksi, mutta nyt Theodoren pitäisi olla valmis pelaamaan vastaavanlainen huippukausi kuin kaksi vuotta sitten.
On mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin Melansonin ylistykset pitävät kutinsa ja kuinka paljon niissä on pyrkimystä siirtää kesän Helvetin Enkelit –kuviot taka-alalle.
Joka tapauksessa on selvää, että Theodoren huippupelit ovatkin Canadiensin ainoa henkireikä pudotuspeleihin nähden. Etenkin hyökkäyspelin onnistumiseen on turha luottaa ja turvata, koska se on ollut vaikeaa jo harjoitusotteluissa muiden joukkueiden B-joukkueita vastaan saati sitten runkosarjassa kohdattavia A-joukkueita vastaan.
Itseensä luottava ja hyvässä kunnossa olevan Theodore on yksi liigan eliittimaalivahdeista, joten on selvää että hän on Canadiensin tärkein pelaaja. Ilman hänen huippukuntoaan, Canadiens häviää sekä selkeästi että usein. Se nähtiin viime kaudella.
Mathieu Garonilla on ensi kertaa urallaan varma pelipaikka NHL:ssä. Joka vuosi hän tuli harjoitusleirille tietoisena, että hän menee farmiin Theodoren ja Jeff Hackettin sijaan. Kun Hackett viime kauden keskivaiheilla myytiin pois, Garon sai vihdoin kunnon tilaisuuden näyttää pystyvänsä NHL-tason pelaamiseen. Ennen Theodoren Hart –ja Vezina-kautta, monet pitivät Garonia Canadiensin tulevaisuuden ykkösmaalivahtina ja lahjakkaampana kuin Theodorea.
Heidän takanaan Hamiltonin maalivahdin paikoista taistelevat Olivier Michaud, Eric Fichaud sekä Jean-Francois Damphousse.
Puolustus
Puolustuksen johtohahmona jatkaa viime kaudella todellisen läpimurtonsa tehnyt ja vahvan kauden pelannut venäläispakki Andrei Markov. Markov on hyvin liikkuva ja luisteleva, teknisesti taitava puolustaja. Hän tulee olemaan Canadiensin kahden eniten pelaavan pakin joukossa alkavalla kaudella, koska viisaana pelaajana pystyy pelaamaan ylivoiman lisäksi myös alivoimaa. Tosin viisaus ei korvaa riittävästi miehen pienehköä kokoa, jolla on vaikea siirrellä Idässä pelaavia suurikokoisia hyökkääjiä maalilta pois.
Patrice Brisebois jatkaa joukkueen toisena kiekolliseen peliin keskittyvänä pakkina, mutta saanee vähemmän peliaikaa kuin mitä aiemmilla kausilla on totuttu. Canadiensin toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa Brisebois pelasi vain 17 minuuttia, joka on noin seitsemän minuuttia vähemmän kuin mitä hän on yleensä pelannut viime kausina. Jos Brisebois saa vierelleen hyvin puolustavan pelaajan ja pelaa jonkin verran vähemmän kuin ennen, hän saattaa olla kohtalainen pakki.
Ennen hänen ongelmansa on ollut liian suuri peliaika pelikykyyn nähden. Hän on ollut Canadiensin taitavin pakki kiekollisesti ennen Markovin kukkaan puhkeamista, mutta kun puolustustaidot Brisebois’lla ovat mitä ovat, tulos ei voi olla kovinkaan mairitteleva hänen kannaltaan. Liian suuri peliaika ja peluuttaminen myös puolustavana puolustajana alivoimalla ja ottelun loppuhetkillä oli ympyrä, jonka kierteeseen Brisebois joutui. Ne johtivat virheisiin, jotka johtivat itseluottamuksen vähenemiseen, joka johti lisävirheisiin, joka taas johti fanien buuaamiseen kotiotteluissa, joka johti itseluottamuksen vähenemiseen ja niin edelleen.
Craig Rivet pelasi viime kaudella Canadiensin ykköspakkiparissa yhdessä Andrei Markovin kanssa, ja jatkanee samalla tontilla. Koko viime kauden rannevamman vuoksi sivussa ollut Sheldon Souray on pelannut vahvasti harjoituspeleissä. Isokokoinen Souray on Canadiensin puolustuksen tärkeimpiä hahmoja jo pelkän fyysisyyden vuoksi. Lisäksi Souraylla on tärkeä rooli Canadiensin ykkösalivoimassa.
Markov, Rivet, Souray ja Brisebois muodostavat Canadiens-pakiston kärkinelikon.
Kahdesta viimeisestä pakin paikasta kisaavat Mike Komisarek, Stephane Quintal, Ron Hainsey sekä nyt loukkaantuneena oleva Francis Bouillon. Ennakkoon, ennen kuin tulee tieto ketkä lähtevät Hamiltoniin, vahvimmat ehdokkaat viimeiseen pakkipariin ovat Komisarek ja Quintal.
Hainseylla on taitoa riittämiin, mutta tahtoa ja halua ei tunnu riittävän. Sen sijaan, jos kaikilla Canadiensin pelaajilla olisi ollut viime kaudella yhtä paljon tahtoa ja sydäntä kuin Francis Bouillonilla, Canadiens olisi selviytynyt pudotuspeleihin. Bouillonin ongelmat ovat koossa; hän on vain 173cm. Quintal on iän myötä hidastunut entisestään, mutta iän mukana tuoma tietty rauhallisuus on hyväksi muuten suhteellisen nuoressa pakistossa.
Canadiensin puolustuksen tulevaisuus lepää tällä hetkellä kookkaan newyorkilaisnuorukaisen, Mike Komisarekin, harteilla. Kesän 2001 varaustilaisuudessa Canadiensin haaviin uinut Komisarek on vielä puolustajana raakile, josta Rick Green yrittää hioa timanttia.
Komisarek on yli 190-senttinen ja yli satakiloinen jätti, joka taklaa kaikkea mikä liikkuu ja tarvittaessa tiputtaa hanskat joukkuetovereita puolustaakseen. Isokokoiseksi pelaajaksi Komisarek liikkuu sulavasti ja kiekollinen pelaaminenkin sujuu mallikkaasti.
Vasta 21-vuotiaan nuorukaisen heikoin lenkki on monelle nuorelle pakillehyvin tyypillinen: sijoittuminen. Komisarek pyrkii välillä liiankin innokkaasti hakemaan taklausta, ja jättää oman tonttinsa turhaan vapaaksi. Kun muut osa-alueet kehittyvät entisestään, ja hän oppii sijouttumaan oikein, on Canadiensilla mainio pakki käytössä useaksi vuodeksi eteenpäin.
Viime kaudella Komisarek pääsi pelaamaan Canadiensin riveissä 21 ottelua, joissa hän pelasi ihailtavan ennakkoluulottomasti. Kauden viimeisessä ottelussa Rangersia vastaan Komisarek nappasi uransa ensimmäisen NHL-pisteen syöttämällä komeasti maalin eteen kurvanneelle Habs-hyökkääjälle. Samassa pelissä Komisarek tappeli Dale Purintonin kanssa tasurin.
Tulevaisuus näyttää Komisarekin kohdalla valoisalta.
Patrick Traverse, Karl Dykhuis ja Francois Beauchemin ovat ensimmäiset pakit, jotka saavat kutsun Hamiltonista Montrealiin mahdollisten loukkaantumisten sattuessa.
Hyökkäys
Canadiensin hyökkäys on edelleen pelottavan liikaa Saku Koivun varassa. Viime kausi meni Koivulta hyvin, mutta tuen saaminen etenkin loppukaudesta oli vaikeaa. Mikä tekee tämän kauden alusta vielä vaikeamman koko Canadiens-rynälle, on Koivun ikävä loukkaantuminen kauden ensimmäisessä harjoituspelissä. Polvivamma saattaa parantua kauden avausotteluun mennessä, mutta sen jälkeen kysymys on pelikunnosta. Koivu ei ole pelannut viime kevään MM-kisojen jälkeen kuin noin seitsemän minuuttia kyseisessä harjoituspelissä, jossa loukkasi polvensa.
Koivun polvivamman lisäksi, viime kaudella 30 maalia Canadiensin parhaana maalintekijänä iskenyt Richard Zednik loukkasi myös polvensa juuri kauden kynnyksellä. Slovakkilaituri satutti polvensa Anton Volchenkovin taklauksen johdosta harjoituskauden viimeisessä ottelussa.
Canadiensin viime kauden kaksi parasta pistemiestä sivussa ennen kuin kausi on edes alkanut. Kuulostaako tutulta?
Koivun ja Zednikin jälkeen hyökkäysosasto on aika köykäistä laadun osalta.
Mike Ribeiro ja Yanic Perreault ottanevat ykkös- ja kakkossentterin roolit, jos Koivu ei pysty kautta perjantai-aamuna Suomen aikaa aloittamaan. Sekä Perreault että Ribeiro ovat molemmat pieniä ja pehmeitä, joita Idässä pelaavat jättipakit siirtelevät yhdellä kädellä laidoille.
Ribeiron osakkeet ovat nousussa jonkin verran, koska häntä on kaavailtu kakkossentteriksi Koivun taakse. Perreault’n markkina-arvo on romahtanut, koska hänestä täytyy maksaa koko kauden ajalta, mutta vastinetta tulee vain joka toisessa ottelussa.
Nelossentterin tontti oli varattu jo viime kautta isompaan rooliin kaavaillulle Chad Kilgerille, joka kuitenkin on vielä sivussa silmävamman vuoksi. Neljäntenä sentterinä aloittanee Steve Begin, jos miehen olkapää vain kestää pelaamisen. Begin loukkasi olkapäänsä pelatessaan vielä Sabresin riveissä, mutta miehen omien sanojen mukaan "ei ole syytä huoleen." Jos Beginin olkapää ei kestä, nelosen keskellä pelannee joko Tomas Plekanec tai Chris Higgins - riippuen siitä kumpi lähtee keskiviikkoiltana Suomen aikaa farmiin. Kun Begin kuntoutuu, Plekanec ja Higgins löytävät pelipaikan Hamiltnoista.
Oikeassa laidassa Canadiensilla ei ole ketään kunnollista pisteidentekijää Zednikin lisäksi. Audette on pienikokoinen, pehmeä, vanha, laiska ja ailahtelevainen, jonka mennyt kausi oli uran heikoin. Kesällä tämä 34-vuotias veteraani lupasi pelata paremmin kuin edellisellä kaudella. Kun katsoo Audetten viime kautta, se ei ole paljoa luvattu, mutta silti toistaiseksi hän ei ole näyttänyt minkäänlaista merkkiä piristymisestä.
Oikean laidan mielenkiintoisimmat nimet ovat kolmos- ja nelosketjujen puurtajiksi tarkoitetut Jason Ward ja Michael Ryder. Ward ei ole pisteiden valossa ollut harjoituspeleissä esillä eikä tule olemaan runkosarjan aikanakaan, mutta kookkaana ja taklaavana laiturina hän on arvokas lisä Canadiensin hyökkäyskalustoon.
Wardia suuremman kohun ympäröimänä harjoituskauden aikana on ollut gaineymäisen sitkeä sissi Michael Ryder, joka pelaa joka pelissä suurella sydämellä ja tunteella. Hän vääntää kulmissa, roikkuu, repii ja tekee mitä vain sääntöjen puitteissa, jotta oma joukkue voittaa. Lisäksi Ryderilla on taito tehdä maaleja silloin, kun on tarvis. Viime AHL-kauden pudotuspeleissä Ryder oli joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa – huolimatta siitä, että pelasi yksi kylkiluu murtuneena ja olkapää loukkaantuneena. Hän on juuri sellainen pelaaja, jota Bob Gainey arvostaa suuresti.
Ryder pelannee kolmosen oikeassa laidassa, ja Ward aloittanee nelosketjussa.
Vasempaan laitaan ei ole Canadiensilla juuri parempaa tarjota kuin oikeaankaan. Jan Bulis ja Marcel Hossa ovat ainoat kelvolliset pelimiehet. Bulis on hyvä kahden suunnan pelaaja, mutta jonka hyökkäyspään taidot eivät kuitenkaan ole riittävät ykkösketjuun. Kuitenkin, Montrealissa Bulis pelannee ykkösvitjassa.
Hossa olisi taitojen puolesta selkeästi sopiva pelaaja kahteen ensimmäiseen ketjuun, mutta häntä vaivaa haluttomuus ja ailahtelevuus. Halutessaan Hossa voi olla uskomaton, lähes isonveljensä Marianin tasoinen pelaaja. Hänellä on kokoa suojata kiekkoa, hyvä luistelutekniikka sekä erinomainen laukaus ja pehmeät kädet. Jos vain sydän olisi yhtä suuri kuin esimerkiksi aiemmin mainitulla Ryderilla…
Kolmosketjun vasempaan laitaan laitettaneen ruotsalaishyökkääjä Niklas Sundström, joka on jonkin sorttinen kahden suunnan hyökkääjä, mutta kuitenkin kiekollisena asteen Bulisia heikompi. Pehmeä Sundström on kuitenkin hyödyllisempi kuin joukkueen muut pehmeät puolustavat hyökkääjät Joe Juneau ja Andreas Dackell, jotka eivät hyödytä joukkuetta millään muulla tavalla kuin puolustavassa roolissa. Yhden pehmeän puolustavan hyökkääjän pitäisi riittää, joten Juneaulle ja Dackellille ei pitäisi olla suurta roolia tiedossa.
Nelosen vasemmalla laidalla pelannee Darren Langdon, joka tuo kovuutta ja turvaa Canadiensin pehmeille ja pienille pelaajille. Hanskat jäähän ja nyrkit heilumaan!
Hamiltonissa koko kauden, tai ainakin pääosan siitä, viettävät Higgins, Plekanec, Perezhogin, Benoit Gratton, Sylvain Blouin, Dagenais ja Ferland.
Erikoistilanteet
Kaudella 2001-02 Canadiens oli yksi parhaimmista erikoistilannejoukkueista. Tuolloin erikoistilanteista vastannut valmentaja Guy Carbonneau siirtyi vuosi sitten Dallas Starsin organisaatioon, ja hänen tilalleen palkattiin Guy Charron. Charronin myötä joukkueen erikoistilannepelaaminen romahti nopeammin kuin korttitalo tuulessa.
Koska Charron on edelleen ruorissa tällä osa-alueella, ei parannusta ole tiedossa kuin korkeintaan alivoimassa. Vajaalla pelaaminen parantuu vain, jos joukkueen tärkein alivoimapelaaja Jose Theodore palaa sille tasolle, jolla parhaimmillaan pystyy pelaamaan.
Ylivoimapeli oli viime kaudella aivan ulapalla. Kiekkoa siirreltiin mieheltä toiselle, ja sitten laukaistiin jonkinlainen onneton rääpäisy maalille, jossa maalivahti koppasi kiekon helposti ilman maskimiehiä. Maskiksi maalin eteen ei kenelläkään ollut kanttia mennä, kun kauniille naamalle olisi saattanut tulle pipi. Tällä kaudella Ward ja Ryder ovat mahdollisia miehiä maalin eteen hakattaviksi, ja heillä riittää myös ”munaa” olla hakattavana.
Eri asia on tajuaako Charron heidän avujaan hyödyksi käyttää.
Koivu, Zednik ja Markov ovat ylivoimapelin sielu ja sydän. He tekevät yhdessä kauniita sommitelmia ja pyörittävät peliä nätisti. Jos Ryderia ja Wardia osataan käyttää oikein, toisin kuin McKayta viime kaudella, saattaa pyörittelystä ja kauniista sommitelmista olla jotain hyötyäkin.
Ylivoimapelin tärkeintä kolmikkoa täydentävät Hossa, Perreault, Ribeiro, Brisebois ja Souray, jolla on ylivoimaan erinomaisesti sopiva kova ja tarkka laukaus.
Menestysarvio
Bob Gainey pitää haasteista ja niitä hän suorastaan halajaa. Montreal Canadiensista hän on sellaisen saanut. Joukkue on täynnä tarpeettomia vanhuksia tai muuten vain hyödyttömiä pelaajia, joita kukaan muu ei halua. Lisäksi he ovat lähes poikkeuksetta törkeän kalliita, kuten esimerkiksi Audette ja Brisebois.
Maalivahtiosasto on kunnossa, jos vain Theodore jättää donitsit muille. Puolustuksessa on nuoruutta Markovissa, Sourayssa ja Komisarekissa, ja heissä on toivo, mutta muut pakit ovat keskinkertaisia tai huonompia eikä kehitystä heidän osalla enää ole tiedossa. Selkeää, liigan huippupakkien mitat täyttävää puolustajaa ei ole eikä sellaisia roiku puissa – ei ainakaan Montrealissa.
Hyökkäyksen terävin kärki on kahden hyökkääjän varassa, ja heidän jälkeensä pisteiden ja maalien takominen on heikolla pohjalla. Nuoret hyökkääjät tuovat kokoonpanoon intoa, kunhan eläkeläiset väistyvät. 3-4 vuoden päästä hyökkäyksen osalta tilanne voi olla valoisampi, jos viime kesän ykkösvarauksesta Andrei Kastsitsynista tulee edes lähelle sitä mitä on hehkutettu. Lisäksi farmissa ovat kasvamassa korkoa Chris Higgins ja Alexander Perezhogin, joilla kummallakin on taitoa riittävästi hyökkäävään rooliin.
Mutta vielä Canadiensin kannattajat saavat pettyneinä seurata muiden joukkueiden mellastamista pudotuspeleissä, sillä niihin Canadiens ei kaudella 2003-04 selviydy.
