Mielipide

Kanavaruletti

LIIGA / Kolumni
Kaikki muistavat Hockey Nightin oranssitakit, jotka viihdyttivät jääkiekkofaneja kymmenen vuoden ajan Maikkarin kanavalla. Tuohon aikaan jääkiekon SM-liiga näkyi ilmaiskanavalla aina sunnuntaisin.

Vaikka Hockey Nightin studiotiimin taso ei ollut korkeinta mahdollista luokkaa, muistelen tuota aikaa nostalgisin tunnelmin. Nuorena poikana asetuin television ääreen joka sunnuntai, ja siitä jääkiekon seuraaminen alkoi.

Nykyään SM-liigan televisiotarjonnasta vastaa maksullinen UrhoTV ja rinnalla pyörii Nelonen Pro, joka ottaa vetovastuun kevään playoffeissa. Liiga on onnistunut sähläämään televisio-oikeudet niin, että jääkiekkofani tarvitsee kaksi maksukanavaa nähdäkseen liigakauden alusta loppuun. Tällainen toiminta nakertaa SM-liigan uskottavuutta, etenkin kun Nelosen maksukanava otettiin mukaan kesken viime kauden. Syksyllä Urhon tilanneet asiakkaat mahtoivat olla tyytyväisiä ratkaisuun.

Oikeuksien siirtäminen UrhoTV:lle syksyllä 2009 oli liigalta rohkea ratkaisu. Kanava oli vasta perustettu ja tuskin kukaan odotti, että kaikki sujuisi heti ongelmitta. Alku oli vaikea, mutta nyt mennään jo toista kautta ja kanavan nettilähetyksien toimivuuden kanssa on valtavia ongelmia. Toimintaa on kehitetty ja näkyvyyttä laajennettu niin kiireellä, että perusasioita ei ole ehditty hoitaa kuntoon. Tämä on huonoa mainosta koko SM-liigalle.

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. UrhoTV:n ansiosta SM-liigan tv-näkyvyys on suurempaa kuin koskaan, kun Urhon Total -kanava näyttää jokaisen SM-liigakierroksen ottelun suorana. Kysyntää tällaiselle palvelulle löytyy ja liigalle on pelkästään plussaa, että jokaisessa hallissa on tv-kamerat paikalla. Näin laaja tv-tarjonta saattaa tosin vähentää liigaotteluiden yleisömääriä.

Ensimmäisen kerran pelit siirtyivät maksukanavalle kaudella 2005-06, kun Canal+ hankki SM-liigan televisiointioikeudet. Fanit olivat tyytyväisiä, kun pelejä näkyi useammin ja mtv3:n studioraadin tilalle saatiin asiantuntevampaa porukkaa. Itse en ollut muutoksesta kovin innoissani, sillä ilmaiset televisiolähetykset olivat synnyttäneet innostukseni jääkiekkoa kohtaan. Tuumin, että lajille on vaikeampi löytää uusia faneja, kun pelit on piilotettu maksukanaville.

Kukaan tuskin kaipaa Hockey Nightin oranssitakkeja takaisin. Myös televisio kehittyy muun maailman mukana ja tulevaisuudessa maksukanavat ja internet-lähetykset ovat kaikille arkipäivää. Jukka-Pekka Vuorisen ja muiden SM-liigan päättäjien tulisi miettiä, miten television kautta tarjotaan paras mahdollinen tuote.

Jotta homma vaikuttaisi ammattilaisten toiminnalta, tulisi SM-liigan näkyä alusta loppuun vain yhdellä maksukanavalla ja kuukauden peli tulisi näyttää ilmaiskanavalla vastaisuudessakin. Viime keväänä Nelonen näytti SM-liigan loppuottelut jälkilähetyksinä. Finaalit on lähetettävä suorina lähetyksinä ilmaiskanavalla, jotta liigakauden huipennuksen näkyvyys on mahdollisimman suuri kaikkialla Suomessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle