Mielipide

Jukurit jälleen suosikkina tutussa parissa

MESTIS / Kolumni
Päähineet kalisevat, kun pohjoiset viikinkisoturit Mikkelistä kohtaavat jo kolmantena keväänä peräkkäin matkustuksen ja kaupankäynnin jumalat Kokkolasta. Viikinkien kypärä lienee tänäkin keväänä kovempaa tekoa kuin Hermeen matkahattu, sillä Jukurien tahti on runkosarjan lopussa ollut vakuuttava. Hermes on kuitenkin paremmassa vireessä kuin vuosi sitten, jolloin joukkueet niin ikään kohtasivat puolivälierissä.

Jukurit ja Hermes uusivat viimevuotiset runkosarjasijoituksensa ja päätyivät kohtaamaan kolmantena keväänä peräkkäin pudotuspeleissä. Vuosi sitten puolivälierissä Jukurit oli ylivoimainen ennakkosuosikki, ja sitä se on nytkin, vaikka odotettavissa lieneekin hieman hankalampi vastus. Viime kerralla Hermes lähti ottelusarjaan valmentajaa vaihtaneena kriisijoukkueena, mutta nyt se on ailahtelustaan huolimatta pelannut eheämmän kauden.

Joukkueiden otteet runkosarjan lopussa nostavat kuitenkin Jukurit jälleen selkeäksi suosikiksi. Syksyllä kompastellut mikkeliläisryhmä on tosipelien lähestyessä vertynyt tuttuun vireeseensä ja pelannut viimeiset 12 ottelua tappioitta. Alkukaudesta vastoinkäymisten kanssa taistellut joukkue kasasi itsensä Continental Cupin finaalista tippumisen jälkeen ja loukkaantumissuman purkaannuttua pystyi kukistamaan KooKoon ja Kiekko-Vantaan sarjan kärkikamppailussa.

Hermes on sen sijaan pelannut epätasaisen kevään. Kotona joukkue on ollut kova ja saattanut kaataa kenet hyvänsä, mutta vieraissa otteet ovat olleet heikkoja. Hermes voitti kevätkaudella vieraissa vain kahdesti eikä pystynyt hakemaan täyttä pistepottia edes Uudestakaupungista. Valmentaja Pasi Arvonen on kuitenkin koko kauden ajan painottanut, että joukkue tulee olemaan parhaimmillaan kevään ratkaisupeleissä.

Lehtonen pääsemässä vauhtiin

Jukureiden ehdoton valtti kentällä on tiivis viisikkopeli, joka ilta toisensa jälkeen on ihailtavan kärsivällistä ja kurinalaista. Useat pelit ovat saaneet voiton sinetin vasta kolmannessa erässä, mikä kielii uskosta omaan tekemiseen. Hyökkäysketjujen koostumukset ovat vaihdelleet vielä jonkin verran, mutta tehoja on löytynyt melko tasaisesti koko joukkueen rintamalta (9 miehellä vähintään 25 pistettä).

Syksyllä Mikkeliin palannut edellisten vuosien tähtipelaaja Petri Lehtonen ei tällä kaudella ole yltänyt parhaimpaansa, mutta kevään viimeisillä kierroksilla hyökkääjä on ollut tutun tehokas. Viimeisimmissä viidessä ottelussa Lehtonen on tehnyt peräti 13 (5+8) pistettä, ja pudotuspeleissä hän lienee taas kova luu. Koko kauden hyvin pelannut Antti Laakso on runkosarjan loppukierroksilla riehunut lähes Lehtosen malliin. Forssalaislähtöinen tutkapari muodostaa yhdessä Olli Sipiläisen kanssa Jukurien vaarallisimman hyökkäysketjun.

Jukurien puolustus on tiukka, sillä joukkue päästi runkosarjassa ainoana joukkueena alle sata maalia. Puolustuksesta löytyy silti myös hyökkäysvoimaa. Ville Hyrkäs on pelannut runkosarjan lopun piste/ottelu -tahtia, ja hän on Pasi Järvisen ja Tommi Kovasen ohella niitä Jukuri-pakkeja, joiden kiekollinen peli on pelote vastustajille. Maalin suulla lopullisen läpimurron Mestikseen tällä kaudella tehnyt Tommi Nikkilä on selkeä ykkösvaihtoehto.

Hermeksen kuumin hyökkääjä on runkosarjan loppukierroksilla ollut Antti Räikkönen, ja juuri ennen siirtoajan umpeutumista Ilveksestä tullut Mikko Sivonen on myös pelannut helmikuussa pirteästi. Räikkönen ja Sivonen muodostavat yhdessä syyskauden ykköshyökkääjä Niko Papinahon kanssa Hermeksen vaarallisimman ketjun.

Hermeksen materiaali on kauttaaltaan tasaista, joukkueella on täydet neljä kenttää, joista kaikki pystyvät tekemään ratkaisuja. Monet pelaajat ovat kuitenkin pelanneet odotuksiin nähden alakanttiin. Etenkin Jani Uskin kaltaisten kokeneiden pelaajien olisi viimeistään nyt aika syttyä parhaimpaansa. Mielenkiintoinen hyökkääjä kokkolalaisten riveissä on Jukureista täksi kaudeksi Hermekseen siirtynyt kaksinkertainen Mestis-mestari Tero Tourunen.

Kokkolalaispakeista Marko Kotajärvi on pelannut viime kierrokset kovin tehopistein. Mielenkiintoisen pakkiparin etniseltä koostumukseltaan kovin sinivalkoisessa Mestiksessä muodostavat tshekkiläinen Jiri Dobrovolny ja sveitsiläinen Marc Gautschi. Tammikuun lopussa Kokkolaan siirtynyt Dobrovolny avasi maalitilinsä runkosarjan päätöskierroksella, mutta suuriin mainetekoihin ulkomaanavut eivät ainakaan vielä ole kyenneet.

Hermeksen maalivahtiruletti on ollut tällä kaudella melkoista, mutta loppukaudeksi apu on löytynyt läheltä. Joukkueen omaan nuorisokaartiin kuuluva Vesa Lahtonen on pelannut maalinsuulla erinomaisesti, mutta aiempaa pudotuspelikokemusta hänellä ei ole lainkaan. Viime vuonna pääasiallisen torjuntavastuun Jukureita vastaan kantoi tämänhetkinen kakkosmaalivahti Mikko Hankaniemi.

Mikkelissä selvä peli, Kokkolassa tasaista

Jukurit on voittanut tällä kaudella molemmat kotiottelunsa Hermestä vastaan, mutta vieraspelimatkoilta Kokkolaan se on saanut vain pisteen. Hermes voi pudotuspeleissäkin yllättää kotonaan Mestis-mestarit tai ainakin pistää heidät lujille. Vierasvoitto Mikkelissä olisi kuitenkin kokkolalaisten viimeaikaisten vieraspeliesitysten valossa jättiyllätys.

Jukurit menee välieriin voitoin 3-0 tai 3-1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös