Mielipide

Jukureiden pelaaja-arviot

MESTIS / Kolumni
Pronssijoukkue Jukureiden pelaajat saavat tuomionsa. Lue kuka mikkeliläispelaajista onnistui ja kuka ei.
haastattelu

Ilkka Kallioinen rivimiehestä johtotähdeksi
[lue lisää]

Maalivahdit

#30 Joni Myllykoski

Pelasi yhtä vaille kaikki ottelut kaudella. Huikeasta pelimäärästä huolimatta
säilytti tasonsa koko kauden. Suuressa roolissa myös pudotuspelien ensimmäisellä
kierroksella Vaasan Sportia vastaan. Joukkueen MVP ja hyvät otteet poikivat
sopimuksen SM-liigaan ja Rauman Lukkoon.

#35 Pekka Lahikainen

Lahikaiselle ei toimitus arvosanaa anna, mutta papukaijamerkki irtoaa hyvistä
otteista pelatuissa otteluissa (yksi runkosarjassa ja kaksi harjoituspeleissä).
Lahjakas ja rauhallinen maalivahti tarvitsee nyt pelejä alle, sillä "Lahnalla" on
edellytykset vähintään hyväksi Mestis-tason molariksi.

Puolustajat

#3 Teemu Metso

Rooli ja vastuu jäivät pieneksi, joten ehkä parasta Metsoa ei tällä kaudella nähty.
Kalle Mäkisen ohella toinen runkopelaajista, joka ei onnistunut maalinteossa.

#5 Olli-Pekka Komulainen

Oli alkukaudesta pienessä roolissa. Vuodenvaihteen jälkeen jääaika kasvoi ja
kohentuneen itseluottamuksen jälkeen nosti tasoaan reilusti. Kovia taklauksia ja
mukavat tehot (3+8).

#6 Lauri Kinos

Viime kaudella Mestiksen paras maalintekijä ylivoimalla. Tällä kaudella ei noussutaivan samalle tasolle, mutta toi kovuutta ja kokemusta alakertaan. Jäähyminuutit putosivat myös puolella viime kaudesta. TuTo-fanit korvaavat perinteiset kirosanat jykevän pakin sukunimellä.

#7 Matti Koistinen

Oli syksyllä ehkä Jukureiden paras puolustaja ja sai kutsun takaisin Tapparaan.
Palasi tammikuussa Jukureihin, mutta ei noussut aivan syksyn tasolle.

#8 Eero Hyvärinen

"Hyrrä" nosti tasoaan viime kaudesta ja on nousemassa lähelle liigatasoa. Tasainen kausi, eikä miehen peleissä ollut suuria notkahduksia.

#9 Tuomo Kortelainen

"Kölli" pelasi hyvän syksyn, mutta harmittoman näköisessä tilanteessa tullut tälli oli päättää kauden. Palasi mukaan runkosarjan lopulla ja raamikas pakki oli joukkueen parhaimmistoa pudotuspeleissä.

#15 Esa Hämäläinen

Perusjukuri ei päässyt kunnolla mukaan koko kaudella. Polvivamma haittasi pelaamista ja sai paljon kritiikkiä muutamista näkyvistä virheistä. Vieläkö "Juvan Härkä" jaksaa syttyä Mestis-kiekkoiluun, vai hakeeko haasteita ulkomailta uran mahdollisesti
jatkuessa?

#22 Ilkka Kallioinen

Joukkueen kapteenistoon kuulunut pienikokoinen pakki nosti huimasti saapaskokoaan
kauden aikana. Hyvin liikkuva puolustaja pelasi vahvan kauden ja paukutteli komeat
teholukemat (6+16). Todella isossa roolissa myös pudotuspeleissä, joten vuoden
yllättäjän titteli menee tulevalle insinöörille.

#28 Mika Rontti

Tuli joukkueeseen tammikuun lopussa Jokereiden organisaatiosta. Runkosarjassa ei
nähty miehen parasta osaamista, sillä pitkä pelaamattomuus näkyi, lisäksi muutaman
pelin jälkeen loukkasi olkapäänsä. Pudotuspeleissä nosti tasoaan ja yli 300
liigapelin kokemus näkyi.

Kauden Jukureissa aloittanut Ilkka Vaarasuo sai syksyllä kutsun takaisin
JYP-paitaan. Pelituntumaa Mestiksestä hakivat myös Markku Erholtz (HPK), Erkka
Leppänen
ja Henrik Forsberg (JYP). A-juniori Tuomas Pylkkänen pääsi haistelemaan
Mestiksen ilmapiiriä muutaman ottelun verran.

Hyökkääjät

#2 Kalle Mäkinen

"Pikku-kakkonen" ei pisteillä juhlinut, mutta nuorukaisen asenteesta voisi ottaa
mallia jokainen. Pelasi Liike on lääke ja pusut terapiaa -tyylisellä pelillään
itsensä fanien suursuosikiksi. Rooli oli pieni, mutta jäälle päästyään antoi
joukkueelle 110% panoksen, toisin välillä vauhtia tuntuu olevan hieman liikaakin.

#10 Timo Kuuluvainen

Esimerkillinen kapteeni, joka repii, rataa ja ratkaisee. Runkosarjan lopussa oli
tehojen valossa nihkeää ja kärsi myös olkapäävammasta. Pelasi huikean
pudotuspelisarjan ja välillä tuntui, kuin kapteeni aikoisi vaikka yksin viedä
joukkueen finaaliin. Vastasi myös kauden parhaista kommenteista medialle.

#11 Jesse Kiukas

Oma kasvatti, joka on todella hyvä ja nopea luistelija. "Komeetan" läpimurtoa on
Mikkelissä odotettu muutama kausi ja keväällä nähtiin ajoittain ehkäpä parasta
Jesseä Jukurit-paidassa. Lahjakkaalle pelaajalle voisi tehdä hyvää hakea vastuuta
muualta, sillä kapasiteettia Kiukkaassa on.

#12 Antti Laakso

Vanha tutkapari Petri Lehtonen - Laakso oli taas kerran joukkueen pistepörssin
kärjessä. Lehtosen tapaan sai paljon turhaakin arvostelua. Kokenut pelimies iski
pudotuspeleissä kaksi tärkeää voittomaalia. Kalevankankaan kuninkaan Lehtosen
uskollinen aseenkantaja keräsi poikkeuksellisesti enemmän syöttöpinnoja kuin
Lehtonen.

#14 Jussi-Mikko Makkonen

Viime kauden Mestiksen maalikuningas jäi runkosarjassa kymmeneen maaliin. Piristyi
kevättä kohden ja iski pudotuspeleissä tärkeitä maaleja.

#16 Jesse Uronen

"Ursma" aloitti kauden hieman nihkeästi olkapäävamman jäljiltä. Iltojen pimetessä
maalihanat aukesivat ja Uronen oli joukkueen paras maalintekijä, lisäksi kärjessä plusmiinus-tilastossa. Loukkasi olkapäänsä runkosarjan viimeisessä pelissä, mutta kipua uhmaten
pelasi kauden loppuun. Suoraviivaisella hyökkääjällä on edessään tulevaisuus
vähintään hyvänä SM-liigapelaajana.

#17 Janne Jaakkola

Jaakkola on harvoin otsikoissa, mutta Tappara-kasvatti pelaa tasaisen varmasti
illasta toiseen. Maalimäärä (3) odotuksia pienempi.

#18 Tuomo Jormakka

Perusjukuri ei päässyt odotetulle tasolleen koko kaudella. Runkosarjassa onnistui
iskemään vain kolme maalia isosta roolista huolimatta. Takavuosien sähäkkää
"apinamiestä" ei tällä kaudella nähty.

#19 Tomi Lindfors

Liukasliikkeinen laituri väläytteli ajoittain, mutta ei noussut aivan sille tasolle,
mitä odoteltiin. Ura vedenjakajalla, hakeeko haasteita ulkomailta vai innostuuko
vielä Mestis-kiekosta. "Tomppa" on yksi joukkueen väriläiskistä kentällä ja sen
ulkopuolella.

#23 Turo Asplund

"Turre" pelasi hyvät harjoituspelit, mutta runkosarjassa alku oli nihkeää. Talven
edetessä nosti tasoaan huimasti ja nousi kevättä kohden joukkueen ehkä parhaaksi
sentteriksi. JYP-kasvatilla on todella taitavat kädet ja kunhan liikkeestä saadaan
turha kulmikkuus pois, niin ainekset nousta vähintään SM-liigatasolle. Ensi kaudella
sarvipäiden ykkössentteri?

#26 Jani Tossavainen

Tossavainen hankittiin Mikkeliin HeKistä ja miehen hankinta herätti ihmetystä
toriparlamenteissa. Odotukset olivat pienet ja mies oli koko kauden pienessä
roolissa, joten haki välillä vauhtia Titaaneista.

#27 Tero Kettunen

Kettunen tuli aikoinaan Jukureihin tryoutin kautta 2. divisioonan Ylivieskan
Jääkarhuista. Nostanut tasoaan kausi kaudelta ja monipuolinen hyökkääjä on noussut
yhdeksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Jukureiden rungon uusiutuessa "Edulle" on
tarjolla mahdollisesti iso rooli tulevalla kaudella.

#31 Petri Lehtonen

Kalevankankaan kuningas oli jälleen joukkueen paras pistemies. Lehtonen oli hyvässä
iskussa vuodenvaihteessa, mutta tahti hiipui kevättä kohden, eikä noussut
pudotuspeleissä totuttuun ratkaisijan rooliin. Pelasi koko kauden polvivaivaisena,
mutta pelimiehenä ei halunnut mennä vamman taakse. Uran mahdollisesti päättyessä
lähes korvaamaton pelaaja Jukureille.

Pirteitä otteita harjoituspeleissä esittäneiden omien kasvattien Anssi Laitisen ja
Taneli Hiltusen kausi meni pilalle selkävaivojen vuoksi, erityisesti Laitinen teki
vahvaa tuloa joukkueeseen syksyllä. U-20 maajoukkueen Joonas Kemppainen (Ässät), Sakari
Salminen
(Ässät) ja Nico Aaltonen (Lukko) hakivat pelituntumaa nuorten MM-kisoihin
Jukureista hyvällä menestyksellä. Lisäksi ex-jukuri Samuli Piiroinen (JYP) haki
vauhtia tutusta joukkueesta muutaman pelin ajan.

» Lähetä palautetta toimitukselle