Mielipide

Jokipojilla kolmijakoinen kausi

MESTIS / Kolumni
Jokipoikien toinen Mestis-kausi oli lopputulokseltaan hyvä. Joukkue nappasi hamuamansa pudotuspelipaikan, mutta mahdollisuudet olisi ollut kenties saavuttaa vielä paljon enemmänkin. Runkosarjan loppuun osunut yhdeksän ottelun tappioputki kuitenkin pudotti joensuulaiset kahdeksannelle sijalle. Valmentajanvaihdos piristi ilmettä, mutta tuleva mestari Jukurit oli silti liian kova puolivälierävastus.

Kaudeksi 2004–05 Mestikseen palannut Jokipojat uusi vuosi sitten sarjasopimuksensa vasta putoamiskarsinnan kautta. Suurta eteenpäinmenoa joukkueelle ei povattu vaan tyypillinen veikkaus nyt jo päättyneen kauden sijoituksesta oli tyyliä ”täpärästi ulos pudotuspeleistä”.

lomalukemistoa

Jokipoikien kevättodistukset
[lue lisää]



Mustosen mietteet positiiviset
[lue lisää]



Ahtonen kahmi tähdet
[lue lisää]

Toisaalta Pohjois-Karjalan kiekkoylpeyden todellinen iskukyky oli jossain määrin avoinna kaikille asiantuntijoillekin. Vaikka joukkue uusiutui maltillisesti, niin siirrot olivat merkittäviä: Jokipojat koki erityisesti puolustuspäässä jokusen pahan menetyksen. Lähteneiden ja lopettaneiden paikkaamia aukkoja taas tilkittiin arvoituksellisilla pelaajilla. Seuran linjana tuntui olevan hankkia potentiaalisia, mutta syystä tai toisesta edelliskaudella epäonnistuneita pelaajia.

Osa uusista vahvistuksista onnistui, osa ei. Samoin myös joukkueessa jo ennestään olleista pelaajista. Yksilötason onnistumisia tai epäonnistumisia ei ole kuitenkaan tarkoitus käsitellä tässä jutussa sen enempää. Niihin pureudutaan erillisessä analyysissa, jossa pelaajat saavat Jatkoajan Joensuun-toimitukselta kukin oman arvostelunsa kauden työstään.

Vahva peruspelaaminen syksyn valtti

Jokipoikien loppukesän ja alkusyksyn harjoitusottelut sujuivat kohtalaisesti, mutta mistään loistosta ei voinut toki puhua, sillä puolet peleistä hävittiin. Kauden avausotteluun Kouvolassa lähdettiinkin arvoituksellisissa tunnelmissa. Syyskuisesta torstai-illasta jäi kuitenkin joensuulaisittain hyvä mieli, kun KooKoolta irtosivat täydet pisteet 3-2-jatkoaikavoitolla.

Ensimmäinen kotipeli Kiekko-Vantaata vastaan kääntyi loppuhetkillä tappioksi. Sen jälkeen Jokipojat pääsi kuitenkin pelaamaan vielä neljästi perättäin Mehtimäellään. Näistä kamppailuista se voitti kolme ja nousi samalla alkutekijöissään olevan sarjan kärkijoukkoihin.

Lokakuun puolivälin tietämillä ropisi kuitenkin lunta tupaan. Jokipojat hävisi rumin lukemin vierasottelunsa Vaasassa ja Kajaanissa sekä otti vielä kolmannen perättäistappion Kirkkonummelta. Sarjasijoitus valahti odotetulle paikalle pudotuspeliviivan tuntumaan.

Kolmen ottelun tappioputki ei monien peloista huolimatta enää venynyt. Kotijäälle päästyään Jokipojat sai jälleen homman kulkemaan. Joitakin yksittäisiä notkahduksia, joista rumimpana 0-9-tappio Vaasassa, lukuun ottamatta syyskausi oli joensuulaisittain hieno.

Vuodenvaihteen tienoilla Jokipojat nousi jo taistelemaan aivan vakavissaan jopa pudotuspelien kotiedusta. Sinällään otteet kaukalossa eivät olleet missään vaiheessa erityisen häikäiseviä, mutta tasaisen vahva peruspelaaminen, onnistuminen erikoistilanteissa ja voittojen tuoma itseluottamus siivittivät joensuulaisten odottamattoman hyvää syyskautta. Merkittävä osa oli myös sillä, että joukkue onnistui välttämään pahimmat loukkaantumiset eikä toimivia kentällisiä tarvinnut liiemmin muokkailla.

Tammikuun loppu käänsi kurssin

Vielä vuoden 2006 alkupuoliskollakin kaikki oli Jokipoikien kannalta hyvin. Peli kulki, ja pisteitä satoi tasaisen varmaa tahtia laariin. Sarjasijoitus oli parhaimmillaan jo neljäs, ja ainakin paikka runkosarjan kuuden parhaan joukossa näytti käytännössä varmalta.

Tammikuun loppua kohden peliesitykset alkoivat kuitenkin heiketä. Toiseksi viimeisenä viikonloppuna Jokipojat konttasi reissuviikon päätteeksi Järvenpäässä ansaitun tappion, ja seuraavana päivänä tuli ilmoille uutinen, että koko ykkösketju lähtee KalPan testiin.

Upeita otteita kaukalossa esittäneet Tapio Ahtonen, Sami Puruskainen ja Jani Keränen pelasivat SM-liigassa kolme ottelua. Jo edelliskeväänä kasattu ketju oli poissa vain yhdestä Jokipoikien ottelusta. Siinä joensuulaiset hävisivät muutamasta toiseen suuntaan siirtyneestä pelaajasta huolimatta Jukureille rumin numeroin.

Ykkösketju pelasi siirtorajan alla KalPasta, muttei syystä tai toisesta ollut enää loppukaudesta entisensä. Varsinkin Ahtonen pelasi kaukana omasta tasostaan; runkosarjan lopulla hän sai kasaan vain vaatimattomat 0+3 tehopistettä.

Vielä helmikuun alkupuoliskolla Jokipojat onnistui voittamaan pari peliä, tosin nekin aika tuurilla, kunnes joukkue sukelsi pitkään tappioputkeen. Kouvolasta kuun toisena viikonloppuna haettu täysi pistepotti jäi kauden viimeiseksi lajiaan. Jokipojat hävisi yhdeksän viimeistä runkosarjaotteluaan putkeen, joskin sai sentään kahdesti jatkoajalle selvittyään pisteen. Yhtä kaikki, loppu oli suorastaan surkea.

Valmentajanvaihdos piristi pudotuspeleihin

Jokipoikien otteet kaukalossa vaikuttivat heikkenevän koko ajan entisestään. Peli oli täysin sekaisin eikä joukkue edes aina näyttänyt yrittävän täysin tosissaan.

Viimeinen niitti seurajohdolle oli runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen vierasottelu Tikkurilassa. Kotijoukkue Kiekko-Vantaa latoi puolessa tunnissa taululle päätöslukemat 6-0, ja muutamaa tuntia kamppailun jälkeen valmentaja Kari Rauhanen sai kuulla olevansa erotettu.

Rauhasen erottaminen oli tavallaan erikoinen ratkaisu. Kesken edelliskauden Jokipoikien ruoriin tarttunut mies oli tehnyt ainakin periaatteessa hyvää työtä, sillä hänen aikanaan Jokipoikien voittoprosentti oli jopa hivenen yli 50.

Toisaalta jo ennen kauden alkua oli tiedossa, etteivät kaikkien pelaajien ja päävalmentajan välit olleet kovinkaan kummoiset. Niin kauan kuin peli jotenkin kulki, homma toimi, mutta tappioputken jämähdettyä päälle autoritaariseksi kuvailtu Rauhanen ei kenties saanut enää otetta ryhmästään.

Runkosarjan viimeisen kotiottelun alla valmennusvastuuseen nousi entinen kakkonen Pasi Parviainen apunaan kevääseen 2005 pitkän pelaajauransa päättänyt Arttu Käyhkö. Peli parani heti, mutta Hokki nappasi silti Mehtimäeltä niukan voiton.

Jokipojat jäi tappioputkensa myötä runkosarjassa kahdeksannelle sijalle. Se tiesi vastaan Jukureita, joka tosin oli joensuulaisittain vähemmän epämiellyttävä vastus kuin seitsemänneltä sijalta tarjolla ollut Sport.

Runkosarjan selvästi voittanut mikkeliläisryhmä oli luonnollisesti päivänselvä ennakkosuosikki Jokipoikien ja Jukureiden puolivälieräsarjassa. Jo heti ensimmäisessä kohtaamisessa punamusta vierailija kuitenkin osoitti, että runkosarjan lopun matalalento oli taaksejäänyttä aikaa. Jokipojat taisteli Kalevankankaalla hurjalla asenteella, mutta joutui lopulta lähtemään kotimatkalle niukkaakin niukemman 0-1-tappion saattelemana.

Ottelusarjan ensimmäisessä kotipelissään Jokipojat löi voitot tasoihin. Kotijoukkue karkasi jo 3-0-johtoon ennen kuin Jukurit heräsi pelaamaan. Se ei enää mikkeliläisiä auttanut, ja Mehtimäellä todistettiin 3-2-kotivoittoa sekä samalla Jokipoikien kymmenen ottelun mittaisen tappioputken katkeamista.

Kolmas ottelu osoittautui lopulta ratkaisevaksi. Jukurit sai ensimmäisen kohtaamisen tapaan avausmaalin heti ensimmäisessä erässä. Jokipojat taisteli jälleen hyvin ja pystyi itse myös luomaan useampia maalipaikkoja. Päätöserässä Jukurit kuitenkin löi nopeassa tahdissa kiekon kolmesti joensuulaismaaliin ja voitti näin 4-0.

Neljäs ottelu tuli vain 20 tuntia kolmannen perään eikä väsyneestä Jokipojista ollut enää vastusta koneensa käyntiin saaneelle Jukureille. Kotijoukkue nousi vielä tasoihin Jukureiden kahden maalin tyrmäysalusta, mutta lopulta mikkeliläiset murjoivat tiensä välieriin numeroin 8-2.

Puolustus odotettu heikkous

Jokipoikien kausi oli kokonaisuudessaan hyvä. Matkalla nälkä toki kasvoi, ja mahdollisuuksia olisi ollut nyt saavutettua enempäänkin. Jos kaikki olisi mennyt loppuun asti putkeen, niin Jokipojat olisi kenties selvinnyt runkosarjassa nippa nappa neljän parhaan joukkoon. Se taas olisi tiennyt kotietua pudotuspeleihin – ja ennen muuta selkeästi helpompaa puolivälierävastustajaa kuin Jukurit.

Toisaalta sopii kysyä, kuinka realistista olisi sittenkään ollut, että materiaaliltaan varsin keskitasoinen ryhmä olisi pelannut koko pitkän kauden samalla tasolla kuin se pelasi tammikuulle saakka. Yleensä jokaiselle joukkueelle tulee jossain vaiheessa kautta se heikko jakso. Jokipojille se sattui tällä kertaa runkosarjan lopulle.

Tulosten ja sarjasijoitusten takaa voi löytää useitakin erinäisiä asioita. Ehkäpä tärkein yksittäinen huomio on se, että Jokipoikien puolustus oli heikko. Puolustusta osattiin veikata jo kauden alla joukkueen heikkoudeksi, mutta totuus kaukalossa oli kenties vielä näitä pelkojakin synkeämpi.

Puolustusmateriaalin kapeus paljastui armotta. Jokipojat joutuikin hankkimaan kesken kauden kaksi uutta miestä takalinjoilleen. Heistä, kuten ei myöskään kenestäkään ennen kautta hankitusta puolustajasta, ei lopulta ollut takalinjojen johtajaksi. Kiekollinen taito joensuulaispakistossa oli todella vähissä, mistä kertoo hyvin se, että Jokipoikien puolustajien pistepörssi voitettiin teholukemilla 2+10.

Vielä suurempi ongelma oli kuitenkin omaan päätyyn pelaamisessa. Osa pelaajista ymmärsi pelata oman päädyn yksinkertaisesti ja varmasti, osa taas vajavaisista taidoistaan huolimatta ei. Maalivahti Ari Reunasen tehtävä olikin usein sangen epäkiitollinen, kun vastustaja pääsi rellestämään aivan liian vapaasti lähietäisyydellä. Jokipojat laski runkosarjassa omiin 160 maalia, liki 3,6 ottelua kohden. Ainoastaan jumbo-Haukat päästi enemmän. Se kertoo aika paljon.

Kaudella 2004-05 Jokipojat päästi koko Mestiksessä eniten maaleja. Eteenpäinmenoa ei siis tapahtunut paljoakaan. Puolustuksen vankistamisen tulisikin olla tärkein asia ensi kauden joukkuetta kasattaessa.

Tosin ihan ensimmäinen tehtävä Jokipojilla on kuitenkin uuden päävalmentajan etsiminen. Vasta sitten, kun tämä asia on ratkennut, voidaan toden teolla alkaa rakentaa ensi kauden joukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös