Mielipide

Jokipoikien syksy yhtä juhlaa

MESTIS / Kolumni
Toisaalta kaikki on mennyt Joensuussa odotetusti. Kuten ennen kautta ajateltiinkin, Jokipojilla on urheilullinen joukkue, jonka vahvuuksia ovat nöyrä asenne ja viisikkopuolustaminen. Toisaalta, kukaan ei osannut odottaa, että Jokipojat on joulutauolla sarjakärjessä. Ei kukaan.

Ennen kauden alkua tiedettiin kyllä, että Jarno Pikkaraisen luotsaama Jokipojat on entistä urheilullisempi, motivoituneempi ja nuorempi. Sekin oli selvää, että heti ensi töinään Pikkarainen juurrutti pelaajiensa takaraivoon asenteen ja kurinalaisuuden merkityksen.

Ja se on riittänyt. Tämän kauden Mestistä on hallittu kohtuullisen yksinkertaisella reseptillä, sen ovat sarjan kärkisijoilla majailevat Jokipojat, D Team ja Kiekko-Vantaa osoittaneet. Mitään ihmeellisyyksiä ei tarvita, jos peruspelaaminen on kuosissa.

Rutiinia

Vaikka Jokipojat on sarjakärjessä, on miltei joka ottelun jälkeen – sekä valmennusjohdon että katsojien suusta – kuultu, että joukkue pystyy paljon parempaan. Joka voiton jälkeen on puhuttu rutiinisuorituksesta, mikä tietysti kertoo osaltaan tärkeiden palasten asettumisesta paikalleen.

Aina ei tarvinnut pystyä parhaimpaansa voittaakseen. Pikkarainen sai nopeasti iskostettua pelitavan pelaajiensa lihasmuistiin, ja se näkyy kentällä. Erityisesti kotikentällä Mehtimäellä joensuulaisten viisikko on niin tiivis, että vastustajat jäävät kerta toisensa jälkeen vähäisiin maalipaikkamääriin.

Jokipojat voitti joulutaukoa edeltäneet yhdeksän kotiotteluaan puhtaasti. Yhdessä ottelussa lipsahti viisi maalia, mutta silloin isännät iskivät itse yksitoista. Muissa kahdeksassa ottelussa Jokipojat päästi keskimäärin yhden maalin. Se kertoo jotain viisikkopuolustamisen tasosta.

Samaan aikaan Jokipojat on kuin vaivihkaa latonut sarjan selvästi suurimman maalimäärän. Silti, myös joukkueen hyökkäämisen salaisuus on tiivis viisikkopuolustus. Kun vastustajan hyökkäykset tyssäävät keskialueelle, on siitä kätevä rynnistää toiseen suuntaan.

Resepti ei ole monimutkainen. Kiekko pois keskialueella, miehet nopeasti liikkeelle ja kiekko suoraan maalille. Perijoensuulainen taktiikka on jätetty historiaan: tämän kauden Jokipojat rynnii suoraviivaisesti kohti maalia, ilman kulmissa pyörimistä tai liiallista nautiskelua.

Urhoolliset

Mutta maaleja ei tule eikä keskialue tukkeudu ilman pelaajia, jotka syksyn pimeinä iltoina, joka pelissä, joka harjoituksessa, hiljaisimmassakin vierashallissa, antavat kaikkensa joukkueen puolesta.

Niitä miehiä on tällä kaudella ollut Jokipoikien joukkue täynnä. Löysäilijät jätettiin, vanhoista meriiteistä välittämättä, veneestä jo viime keväänä. Se kannatti, vaikka taitoa ehkä lähtikin.

Erinomaista peruspelaamistakin suurempi syy menestykselle on se, että yksilöt - sekä vanhat että nuoret, sekä kokeneet että keltanokat - ovat kehittyneet merkittävästi. Leppoisaan rytmiin tottuneet konkarit sitoutuvat vielä kovaan rääkkiin, ja tulos näkyy sarjataulukossa. 13 kiloa lähti, piste per peli tuli, voisi joukkueen sisäistä pistepörssiä johtava Jani Keränen tuumia.

Samaan aikaan nuoret pelaajat ovat menneet kohinalla eteenpäin. Kukaan – edes mies itse – ei olisi ennen kauden alkua uskonut, että Samu Pitkänen pelaa syksyn kakkosketjussa. Omista junioreista edustukseen nostettu Pitkänen peilaa asenteellaan ja teoillaan koko joukkueen syksyä. Kun jaksaa yrittää, tulosta tulee.

Nuoremmista pelaajista myös Heikki Puustinen on ottanut harppauksen urallaan. Ennen nuorukainen väisteli ahtaita paikkoja, mutta nyt on toisin. Puustinen menee arkailematta joka tilanteeseen - oli väli miten pieni tahansa tai vastassa kuka tahansa. Se on kiekkoilijan merkki.

Kolmoisjohto

Kun viisikkopuolustaminen on joukkueen ase, suuri kunnia kuuluu myös alakerran tukkijoille. Liikaa ei voi korostaa Luke Sellarsin merkitystä: mies tuo takalinjoille sellaista johtajuutta ja varmuutta, että kanadalaisen menettäminen olisi Jokipojille valtava takaisku.

Yksin ei Sellarsin tarvitse kuitenkaan vastuuta kantaa, sillä joensuulaispakeilla on tehotilastossa kolmoisjohto. Juuso Akkanen ja Aku Pekkarinen eivät suurimmissa otsikoissa tai pistepörssin kärkisijoilla loista, mutta puolustustehtävänsä miehet hoitavat esimerkillisesti. Akkasen syksyn saldo on peräti + 20, eikä Pekkarisenkaan + 16 hullumpi lukema ole.

Maalin suulla Antti Orella on ollut mukava tehtävä, kun vedot tulevat pääosin kaukaa. Ihan aina eivät kaukovedot ole räpylään tarttuneet, mutta kokonaisuutena Orenkin syksy oli positiivinen. Vastuuta on ainakin riittänyt.

Vastuuta on riittänyt niin paljon, että Jokipojilla ei ole varaa Oren epäonnistumiseen. Kakkosvahti Juuso Oinonen ei ole osoittanut merkkejä nousemisesta Mestis-tasolle, joten joensuulaiset ovat kokonaan Oren armoilla. Tarttuvat Orella kopit tai eivät, Oinonen ei näytä vastuuta saavan.

Jos Ore loukkaantuu, eikä uutta maalivahtia ehditä hankkia, Jokipojat on pulassa. Joukkue on täysin ykkösvahtinsa varassa. Myöskään puolustuksessa menetyksiin ei ole varaa, vaikka kuukausia polvivamman takia huilannut Kimmo Nevalainen ratkaisupeleihin kaiketi kuntoutuukin.

Jos Jokipojat pysyy ohuen narunsa päällä, ei joukkuetta pysäytä välttämättä keväälläkään mikään. Kahtena edellisenä vuonna kevätkausi on kuitenkin mennyt joensuulaisilta penkin alle, eikä suuriin horjahduksiin ole varaa nytkään. Joukkueen yhtenäisyys ja Pikkaraisen johtajuus kriisitilanteessa ovat vielä testaamatta – ja jos joensuulaiskannattajilta kysytään, niin jääkööt suosiolla testaamattakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle