Mielipide

Jagrin myötä poistui iso pala kansainvälistä kiekkokulttuuria

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kolmen kullan klubi ja kaikkiaan lähes 300 maaottelua Tšekin mukana. Monia muita saavutuksia, ikonin asema yli kansallisuusrajojen ja läjäpäin mitaleita. Tätä oli Tšekki-ikoni Jaromir Jagr.

Tšekki-USA-pronssiottelun myötä tuli päätökseen yksi merkittävä luku tšekkiläistä kiekkohistoriaa. Tai oikeastaan merkittävä luku yleistä kiekkohistoriaa.

Tänään Prahan jäähallissa kuultuihin Jaromir Jagr -huutoihin ja valotaululla näytettyihin kuviin päättyi 43-vuotiaan Jaromir Jagrin kiekkoura maajoukkueessa. Joukkuepelaaja vailla vertaa jätti viimeistä kertaa jään Tšekki-paita päällään.

Mutta mistä kaikki alkoi?

"Jagrin tarinasta ei voi sanoa, etteikö se olisi antanut paljon maajoukkuekiekolle. Jagr oli maajoukkueikoni, jota kunnioitettiin yli kansallisuusrajojen."

Jagr nähtiin ensimmäistä kertaa aikuisten maajoukkueen mukana jo kauan, ennen kuin moni meistä oli edes syntynyt. Tšekkoslovakian paidan Jagr puki päälle MM-turnauksessa vuonna 1990, jolloin hän voitti ensimmäisen MM-pronssinsa.

Vuoden 1990 kesällä Jagr myös varatiin NHL:ään. Pittsburgh Penguins varasi tšekkiläisen viidennellä varausnumerolla.

Hän pääsi maistamaan menestystä heti ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Amerikassa, kun Pittsburgh voitti Stanley Cupin. Ja saman joukkue toisti heti seuraavana vuonna.

Seuraavan kerran mies palasi maajoukkueen mukaan MM-tasolle vasta vuonna 1994 kesken kisojen. Tuolloin Tšekkille ei kuitenkaan tullut menestystä, ja se lensi ulos jo puolivälierässä.

Vuoden 1996 World Cup ei ollut parasta Jagria, mutta vuoden 1998 Naganon olympialaiset toivat toisen ison saavutuksen Jagrin tilille. Tuolloin Jagr oli ensimmäistä kertaa tšekkiläisten joukkueen varakapteeni.

Vielä ennen kolmen kullan klubiin liittymistä vuonna 2005 Jagr pelasi maansa mukana World Cupista vuonna 2004, josta tšekkiläiset kairasivat matkaansa pronssimitalit.

Tšekki oli voittanut aiemminkin MM-kultaa Jagrin aikana, mutta mies ei ollut tuolloin maajoukkueen mukana. Mutta viimein mies saavuttiin kaikkein kirkkaimman MM-mitalin vuonna 2005 Wienissä.

Wienissä Jagr loukkasi sormeaan alkulohkon ottelussa Saksaa vastaan, mutta se ei menoa pysäyttänyt, vaan Jagr tehtaili yhdeksän tehopistettä turnauksessa tästä huolimatta.

Tšekkiläiset tulivat finaaliin huikealla asenteella ja voittivat MM-kultaa 3−0-lukemin Kanadan nenän edestä. Näin ollen Jagr liittyi kolmen kullan klubiin. Jo vuonna 2005 olivat taskussa olympiakulta, MM-kulta ja Stanley Cupin voitto.

Miehen maajoukkueuralle mahtui vielä paljon turnauksia, tärkeitä osumia ja mitaleja.

Vaikka jo viime vuonna 2014 Minskin MM-kisoissa Jagr antoi ymmärtää, että maajoukkueura olisi ohi, mies pelasi vielä vuoden 2015 kotikisansa.

Tämä oli kuitenkin se viimeinen etappi. Jagrin tarinasta ei voi sanoa, etteikö se olisi antanut paljon maajoukkuekiekolle. Jagr oli maajoukkueikoni, jota kunnioitettiin yli kansallisuusrajojen.

Nyt kuitenkin yksi legendaarinen pelaaja jättää maajoukkuekaukalot. Näin teki myös viime vuonna Teemu Selänne.

Selänteen ja Jagrin kaltaisia tarinoita on vähän. Aika näyttää, kuka on seuraava tšekkiläinen, joka pystyy nappaamaan Jagrin roolin suurena ikonina. Tai ylipäätään sellainen pelaaja, joka pystyy maajoukkueissa tämänkaltaisen roolin ottamaan.

Nämä ovat niitä pelaajia, joiden takia nuoret kiekkoilijat haluavat jatkaa lajin parissa. Nämä pelaajat ovat niitä pelaajia, joiden takia katsomoon saavutaan.

Heitä kaivataan tulevaisuudessakin. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaista eurooppalaisista kiekkoilijoista. Ellei jopa paras.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös