Vielä tammikuussa kukaan ei uskonut Kerhon mahdollisuuksiin tämän kauden sarjassa. 80-vuotisjuhlakausi oli nopeasti ehtinyt unohtua kannattajien mielistä ja keskustelu kääntynyt väittelyksi välikauden katastrofin syvyydestä.
HPK:n taloudellisesta tilanteesta tihkui todella huolestuttavia uutisia. Toimitusjohtajan pestille edelliselle kaudelle palkattu Kai Tervonen sai lähteä taloudellisen taantuman katkaistua seuran tähtäämän nousun kokoluokkaa suuremmaksi seuraksi.
Toinen "ulkopuolinen", valmentaja Jukka Rautakorpi oli saamassa puheissa potkuja moneen kertaan. Pisteiden valossa heikoimman vaiheen jälkeen Rautakorpi kommentoi toimittajan uteluun siitä, mistä huono pelaamisen taso johtuu, vastakysymyksellä: "Mistä lähtien sanot meillä menneen huonommin?". Kommentti herätti syystä ihmettelyä valmentajan uskosta joukkueen tekemiseen.
Peli ei tuntunut lähtevän oikein missään vaiheessa kulkemaan. Halli ammotti tyhjillään yritysten lakattua ostamasta kalleimman hintaluokan lippuja. Irtolippumyynti veti yhä kuten ennenkin, mutta silti puuduttavaa pelitapaa ja värittömyyttä pidettiin yleisesti syynä yleisökatoon.
Pääsponsoreina vaikuttavat paikallisesti merkittävät teollisuusyritykset ilmoittivat peräjälkeen irtisanomisista.
Koko kaupunki oli lamassa, kunnes tuli kevät.
Ensin putosi IFK. Sitten putosi KalPa. Yhtäkkiä joukkue, josta ei pitänyt tulla koskaan mitään, lähti finaaleihin kotiedulla. Ja koko kaupunki heräsi lamasta. Nekin osat, jotka uinuivat puolivälierävaiheen yli, avasivat silmänsä jälleen viimeistään KalPa-sarjan kiihkeissä käänteissä.
Raatihuoneen salkoihin vedettiin HPK:n liput. Pitkän linjan kannattajat kertoivat yksi toisensa perään, miten olivat kuin parisuhdeterapian läpi käyneitä ja uudelleen rakkauden löytäneitä.
Vaikka joukkueen piti olla kadottanut kaiken viehätysvoimansa.
Jukka Rautakorpi oli sankari. Mies, joka luotti siihen, mitä kukaan ei ollut uskaltanut uskoa. Peli ei ollut edelleenkään hassuttelua, mutta siinä oli mukana sielu, ruumis ja kaikki siitä yli.
Hämeenlinnassa jatkuu ruskan oranssin värinen kevät, eikä hopea muuta sitä väriloistoa miksikään. Ainoastaan kirkastaa sitä edelleen.
Luottamus kaupungin jääkiekkoon on palautettu. Luottamus tunteisiin – uskollisuuteen, pysyvyyteen, tukeen ja rakkauteen – on tullut takaisin. Rahatilanne ja joukkueen vetovoima saadaan varmasti palautettua.
Lama on Hämeenlinnassa ohi, vaikka taantuma jatkuisi kuinka pitkään tahansa.
Tällä kaupungilla on HPK. 80 vuoden jälkeen rakkaus seuraan ei hupene.
Se on suurempi asia kuin yksikään mestaruus voi olla.
