Mielipide

Ilveksen pelaaja-arvostelut 2002-2003

LIIGA / Kolumni
Seuraavassa on arvosteltu Ilveksessä kaudella 2002-2003 pelanneet pelaajat. Arvosteluissa ei ole ns. koulunumeroita, vaan sanallinen arvostelu on katsottu järkevämmäksi arvosteluperusteeksi. Vain muutaman pelin pelanneita pelaajia ei ole arvosteltu.

Maalivahdit

Bruce Racine

Kanadalaismaalivahti aloitti kauden selkeänä ykköstorjujana, mutta heti ensimmäisessä pelissä tullut nivusvamma pilasi täydellisesti koko kauden. Oli syksyn loukkaantuneena, ja osan kevätkauttakin. Viimeisissä peleissä pääsi pelaamaan, mutta ei ollut sillä tasolla mitä häneltä odotettiin. Kokeneelle maalivahdille nöyryyttävä kausi. Odotukset olivat korkealla, mutta miehestä jäi ikävä maku suuhun puutteellisen kauden jälkeen. Lähtee Ilveksestä pois.

Tuomas Nissinen

Hankittiin alkuperin kehittymään Ilvekseen ja odotuksissa oli jokunen liigapeli Racinen varjossa. Vielä mitä, Nissinen oli syksyllä Ilveksen ykkösmaalivahti. Nissinen ei pettänyt, kun hän sai tilaisuuden. Oli hyvin pitkälti Nissisen ansiota, että umpisurkea Ilves ei hävinnyt syksyllä rumemmin lukemin. Väsähti loppuvuodesta ja lähti tämän vuoden alussa armeijaan. Keväällä pääsi pelaamaan vielä muutaman pelin. Nissinen ajettiin sisään liigamiehistöön ja ensi kaudella vahva ykkösmaalivahtiehdokas.

Tommi Satosaari

Hankittiin marraskuussa Saksasta, 1.divarin REV Bremerhavenista korvaamaan maalivahtiosaston puutteet Nissisen armeija-ajaksi. Pelasi Ilvekselle muutaman voiton ja oli kelpo mies varamaalivahtina. Armoton tsemppari, mutta tasaisuutta otteluissa ei vahti saanut aikaiseksi. Ei pelaa Ilveksessä ensi kaudella.

Jaakko Huhti

Oli koko kauden kolmos/nelosmaalivahtina ja pelasikin A-nuorissa lähes koko kauden. Tilastoihin tuli 27 minuuttia peliaikaa, kun hän pääsi yhdessä pelissä torjuntatöihin. Torjuntoja kertyi 16 ja päästettyjä maaleja yksi. Tulevaisuus Ilveksessä hyvin hyvin hyvin epävarmaa.

Puolustajat

Jukka Hakkarainen

Tuli Kiekko-Vantaasta kesken kauden lainasopimuksella. Oli vain täydennyksenä orastavaan puolustajapulaan. Oli omimmillaan stay-at-home-puolustaja, mutta silti miestä peluutettiin myös ylivoimassa. Kädet ovat kankeat ja jalat hitaat liigatasolle, joten mitäs teet? Parhaasi. Turha hankinta, mutta auttoi pahimmalla hetkellä. Pienellä kehityksellä varmasti lohkeaisi paikka jostain liigamiehistöstä. Palasi ennen siirtorajaa takaisin Mestikseen.

Ville Koistinen

Nuori puolustaja oli alkukaudesta hyvässä vireessä ja nosti profiiliaan edellisestä kaudesta. Kausi oli menossa hyvään suuntaan, mutta marraskuussa tullut polvivamma lopetti kauden siihen paikkaan. Parikymppisellä nuorukaisella on ensi kaudeksi sopimus Ilveksen kanssa, ja parempi kausi on toiveissa.

Teemu Jääskeläinen

Jääskeläiseltä odotettiin läpimurtokautta, mutta sellainen jäi tekemättä. Häipyi muun joukkueen myötä pimeyteen, kun peli ei sujunut. Petrasi loppukaudesta selkeästi, pitkälti lisääntyneen peliajan myötä. Pelasi viimeiset pelit ykköspakkiparissa ja oli mies paikallaan. Voiman puute kaksinkamppailutilanteissa näkyi selvästi, kesällä hankittava lisää ”habaa”.
Jatkaa Ilveksessä.

Bert Robertsson

Kokenut NHL-pakki ei ehkä ollut sitä, mitä odotettiin. Jotkut odottivat varmaa oman pään peliä ja puolustukseen kokemusta tuovaa puolustajaa. Jotkut odottivat pistenikkaria ja ylivoimapelotetta.
Robertsson sijoittui enemmän puolustavan puolustajan rooliin. Kausi oli kyllä myös hänelle pettymys, välillä ei edes oman pään pelaaminen onnistunut. Varmasti halvemmalla olisi saanut paremmankin pelaajan. Ei jatka Ilveksessä.

Mikko Kuparinen

Ehkä suurin pettymys koko joukkueessa. Tullessaan Ilvekseen oli hyvä puolustuspäässä ja osasi tehdä tehokkaita nousuja. Koko mennyt kausi aivan unessa. Mikään ei onnistunut. Oliko paineita jostain? Vain Kuparinen tietää itse. Hyviä otteita vain pieninä väläyksinä.
Ei jatka Ilveksessä ensi kaudella.

Martti Järventie

Tuli kesken kauden ja lähti kesken kauden. Pelasi kasvattajaseurassaan 19 ottelua ja teki kahdeksan tehopistettä. Leikkaustoipilaana ei päässyt ikinä kunnon tuntumaan Ilveksessä. Jokereissa homma toimi paremmin. Oli iloinen lisä Ilvekselle ja varmasti on myös palaamassa omaan joukkueeseen NHL-uran jälkeen.

Antti Bruun

Siirtyi ennen siirtorajaa SaiPaan. Muitten pelaajien tavoin kausi meni penkin alle. Ilveksessä ei saanut sitä lopullista läpimurtoa aikaiseksi, mitä odoteltiin pari kautta. Maisemanvaihdos tehnee hyvää. Kiekollisena puolustajana hyvä, mutta omassa päässä usein vaikeuksissa.

Tapio Sammalkangas

Rooli puhtaasti puolustava puolustaja. Pelasi 6. tai 7. Puolustajaa, istui myös välillä viltissä. Rooli oli yksinkertainen, mutta sekin tuotti välillä ongelmia. Pelinlukutaidossa suurimmat ongelmat. Osaa fyysisen pelin, eikä räpellä liikaa kiekon kanssa, kun taito ei välttämättä kaikkeen riitä. Ei jatka Ilveksessä.

Tomi Källarsson

Loukkaantui kauden ensimmäisessä pelissä Racinen tavoin, mutta huilasi pitkään väärän diagnoosin takia. Pääsi pelaamaan vasta viimeisen maaottelutauon jälkeen, eikä päässyt normaalille tasolleen pitkän tauon takia.
Pelasi silti pelit hyvin, eikä yrittänyt mitään ihmeempää pelituntuman puuttumisen takia. Omassa päässä luotettava pelaaja, kun on kunnossa. Ensi kaudelle profiilinnosto. Jatkaa Ilveksessä myös ensi kaudella.

David Printz

Tuli Hämeenlinnasta aluksi kuukaudeksi vuokralle ja vuokra-aikaa pidennettiin kauden loppuun asti. Oli täysin turha mies Ilveksessä. Sai vastuuta ylivoimalla, mutta taidot eivät riittäneet alkuunkaan. Väläytteli välillä hyvillä avauksilla ja taklauksilla, mutta yksi kerta 15 pelissä ei riitä liigatasolla. Ei pelaa ensi kaudella Ilveksessä.

Jukka-Pekka Laamanen

Hankittiin puolustuksen johtajaksi. Ei pystynyt siihen, johtuen osaksi ikävistä siviiliasioista. Kun joukkue pelasi hyvin, pelasi myös Laamanen hyvin. Ei pystynyt herättämään joukkuetta, kun olisi tarvittu. Toiveissa on nousu siihen asemaan ensi kaudella. Kiekollisena erittäin hyvää liigatasoa, pieni koko haittaa omassa päässä. Jatkaa ensi kaudella Ilveksessä, jolloin odotetaan Laamasen nousemista sille tasolle, mikä hänen pitäisi saavuttaa.

Ismo Siren

Tuli tammikuussa Kokkolan Hermeksestä. Pelasi itselleen pelipaikan ensi kaudeksi 15 ottelulla. Kokoa ei ole paljoa, mutta uskallusta sekä yritystä ei puutu. Osaa käsitellä kiekkoa jonkin verran, eikä lähde yrittämään sellaista, mihin eivät taidot riitä. Lähtenee kuuden pelaavan puolustajan joukossa ensi kauteen. Vanha Ilveksen kasvatti, joka haki peliaikaa Mestiksestä. Ensi kaudella siis Ilves-paidassa edelleen.

Hyökkääjät

Karri Akkanen

Viime kesänä Jesse Niinimäen tapaan NHL:ään varattu Akkanen sai päättyneellä kaudella kokoon 21 peliä, mikä on hyvä saavutus. Suurin osa kaudesta meni A-nuorissa, missä Akkanen sai peliaikaa sekä vastuuta. Hän täytti kuitenkin vasta alkuvuodesta 19 vuotta, joten kiirettä liigajoukkueen sisäänajoon ei ole. Maalisaldo ei auennut, mutta Akkanen esitti paikoitellen hyviäkin otteita kaukalossa. Liikkeet ovat kankeat, johtuen miehen isosta koosta sekä epätäydellisestä vartalon hallitsemisesta. Kehitystyö jatkuu edelleen. Pelannee ensi kaudella Ilveksessä.

Jesse Niinimäki

Ilveksen suurin lupaus pitkään aikaan. Loukkaantui juuri ennen kauden alkua ja oli pitkään poissa. Kauteen valmistuminen meni harakoille ja mies pääsi vasta vuoden lopussa vauhtiin. Kävi hakemassa välillä vauhtia Mestiksen Sportista. Kevätpuolella pääsi näyttämään, mitä osaa. Vauhti ei vieläkään päätä huimaa ja tarvitsee myös asennetta harjoitteluun. Näiden puutteet korjattuaan olisi täysin valmis NHL:ään. Niinimäki kävi tutustumassa Edmontoniin huhtikuun alussa ja pelannee Ilveksessä myös ensi kauden.

Ville Snellman

Pienikokoinen hyökkääjä iski itsensä kiekkokansan tietoisuuteen viime kaudella. Teki 22 pistettä, kuitenkin pelaten kokoajan ykkös- tai kakkosketjussa. Ilveksen kausi oli kuitenkin kokonaisuudessaan niin ala-arvoinen, että Snellman olisi varmasti tehnyt enemmän pisteitä, jos joukkue olisi pärjännyt paremmin. Snellman on käsistään hyvin taitava ja haastaa puolustajia mielellään. Taitavuus muistetaan hyvin helmikuun tv-pelistä, missä vei IFK:n pakkiparin kahville ja syötti Ilveksen maalin. Jatkaa Ilveksessä myös ensi kaudella, vaikka ottajia olisi ollut muuallakin.

Marko Luomala

Tuli try-outille Tampere-cupiin viime elokuussa ja lunasti paikkansa, vaikka eräät tahot hänen palkkausta kritisoivatkin. Oli lähes ainoita valopilkkuja Ilveksen miehistössä syksyllä, ja keväällä mies vain paransi otteitaan. Omaa uskomattoman taistelutahdon sekä liikkeen ja korvaa asenteellaan kiekollisia puutteitaan. Keväällä tosin mies näytti, että osaa myös kiekollista peliä. Teki jatkosopimuksen ja pelaa Ilveksessä myös ensi kaudella.

Timo Peltomaa

Kanadan-kaatajan tulo otettiin innolla vastaan Ilveksen kannattajien keskuudessa viime keväänä, mutta ”Tinken” kausi oli yhtä murheellinen kuin koko joukkueenkin. Peltomaa oli vanha tuttu mies, mutta liike on hidastunut selvästi. Ei pysynyt kunnolla liigavauhdissa. 53 peliä ja 19 pistettä on kohtuullinen tulos kolmosketjun mieheltä. Peltomaalta odotettiin ehkä kuitenkin enemmän, ainakin kentällä nähtävää esimerkkiä nuorille pelaajille. Paljonko Peltomaa johti joukkuetta kaukalon ulkopuolella, on arvoitus allekirjoittaneelle. Jatkaa Ilveksessä ensi kaudella.

Ville Leino

Nuori hyökkääjä pelasi ensimmäisen kauden SM-liigaa pelaten 22 runkosarjan peliä. Leino pelasi kauden pätkissä. Marraskuun alkuun mennessä tilillä oli vain 3 peliä, vuodenvaihteen molemmin puolin tuli 7 peliä lisää ja tammikuun lopusta lähtien hän pelasi kaikki pelit. Alkukaudesta paikka oli nelosketjussa, mutta loppukaudella kolmosessa. Johtuen lähinnä siitä, että ulkomaalaiset olivat myyty muualle. Taitava Leino kärsii vielä voiman ja kokemuksen puutteesta. Eräiltä tahoilta on hänelle pistetty suuriakin odotuksia. Kehitys on vielä alkutekijöissään, joten tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan ollaan menossa. Ilves oli pitkänäköinen ja teki keväällä hänen kanssaan jatkosopimuksen.

Kimmo Vähä-Ruohola

Vähä-Ruoholan kausi oli todellinen pettymys. Pisteitä tuli puolet vähemmän kuin edellisellä kaudella ja mies oli muutenkin varjo entisestään. Hän pelasi 49 peliä ja teki vain kuusi pistettä. Lisäpisteitä ei ainakaan tuo plusmiinus-tilaston häntäpää, lukemalla –25. Osasyynä huonouteen oli varmasti koko kauden varjostanut loukkaantuminen. Puolustuksena sanottakoon, että Vähä-Ruohola pelasi lähes koko kauden nelosketjussa, joka tunnetusti ei paljoa peliaikaa saanut. ”Vähiksen” kehitys ei ole mennyt siihen malliin eteenpäin, että hänelle olisi paikka ensi kauden Ilveksen kokoonpanossa. Ehkä jokusen vuoden päästä kokemuksen haku-reissun jälkeen. Ei siis jatka Ilveksessä. ( Sorry vaan Elina…)

Mika Niemi

Pelasi monen muun nuorukaisen tavoin ensimmäisen kauden liigamiehistössä. Ja hyvin Niemi pelasikin. 51 peliä, lähinnä nelosketjun sentterinä. Kun ulkomaalaiset olivat myyty, niin kolmosketjussa. Niemestä voi kasvaa hyvä liigapelaaja, mutta hän tarvitsee kokemusta huimasti sekä myös kiekollisen taidon petrausta. Voimaa Niemellä on omasta takaa, mutta siihen pieni lisä ei ole pahitteeksi. Potentiaalia miehessä on, joten jatkaa Ilveksessä myös ensi kaudella.

Eero Lajunen

Eero Lajunen on yksi niistä yhdeksästä nuoresta Ilves-pelaajasta, jotka pelasivat viime kaudella liigaa ensimmäistä kertaa. Yhdeksän on eniten kaikista liigajoukkueista. Myös Lajusen kohtalona oli olla useasti nelosketjussa eikä peliaikaa tullut paljoa. Otteluita tuli kuitenkin tilille 40 ja avausmaalikin liigassa näki päivänvalon. Lajunen on vasta 19-vuotias, joten hänen aikansa on vasta tulevaisuudessa. Lajunen jatkanee ensi kaudella Ilveksessä.

Tommi Jäminki

Tommi Jäminki on jässikkämäinen hyökkääjä, jolla on NHL-varaus niskassaan. Toissa kaudella Bluesin paidassa tuli vain 4 ottelua tilille. Viime kaudella Ilveksen paidassa 45 ottelua ja maalitili auki. Moni varmaan odotti Jämingin olevan vahvistus Ilvekselle heti tullessaan. Kuitenkin hän täytti kuluvan vuoden helmikuussa vasta 20. Kehitys nytkähti hieman eteenpäin viime kaudella ja sen pitäisi mennä myös ensi kaudella eteenpäin. Varsinkin kiekollinen peli kaipaa parannusta. Jatkaa siis edelleen Ilveksessä.

Ville Hirvonen

”Vasa” pelasi toisen kauden putkeen Ilveksessä, haki ennen sitä peliaikaa ja kokemusta Mestiksestä. Mennyt kausi oli parempi kuin edellinen, mutta silti jotain jäi edelleen puuttumaan. Pelasi kolmosketjun sentterinä, yhdessä Timo Peltomaan sekä Marko Luomalan kanssa. Oli yhtenäisin ketju pitkään. Tulosta ei vain syntynyt, vaikka yhteispeli toimi. Hirvonen sai kokoon 15 pistettä, mutta ehkä vähän enemmän odotettiin. Lievä pehmeys vaivasi koko kauden ja tuntui siltä, että Hirvonen ei saanut koko potentiaaliaan käyttöön. Molemmilla Ilveksen kausilla ottanut pelipaikan try-outin kautta. Ei jatka ensi kaudella Ilveksessä.

Lubomir Korhon

Hankittiin Tsekeistä yhdessä Valan kanssa. Loukkaantui lievästi, mutta pystyi pelaamaan. Paras terä katosi kuitenkin kun joukkueenkin vire hiipui. Siirtyi joulukuussa Ruotsiin, missä ei saanut paljoa pisteitä aikaiseksi. Ensimmäinen kausi ulkomailla ja ei ollut valmis siihen vielä. Ilman monen pienen sattuman summaa, olisi varmasti vahvistanut Ilvestä selkeästi.

Vesa Viitakoski

Toissa kauden maalitykki oli kuin varjo entisestään. Ikävän siviilipuolen murheen takia Viitakosken alkukausi meni täysin pohjanoteeraukseksi. Teki silti 18 maalia ja yhteensä 30 pistettä, eli puolet vähemmän kuin edellisellä kaudella.
Oli kuitenkin Ilveksen kokeneimpia pelaajia ja päästyään ongelmista eroon oli Ilveksen johtavia hyökkääjiä, mikä auttoi nuorempia pelaajia saattamaan kauden loppuun.
Loukkaantui Sweden Hockey Gamesissa helmikuussa ja kausi päättyi maaliskuun alussa kyynärpään tähystykseen. Jatkaa Ilveksessä myös ensi kaudella.

Raimo Helminen

”On hyviä kiekkoilijoita.
On erittäin hyviä kiekkoilijoita.
On tähtiä, supertähtiä, hypertähtiä, ultramegatähtiä, "mitensetonteki"-tähtiä, "eiziisusnäiksää"-tähtiä", "jumalautaeivoitajutamitenseonkone"-tähtiä ja kiekkoilijoita, jotka tekevät surkeista ketjukavereistaankin supertähtiä.
Sitten on Raimo Helminen.”
(Lyhennelmä, copyright:Baritoni)


Mies, joka kantaa Ilvestä eteenpäin. Alkukausi aivan harakoille, kuten muullakin joukkueella.
Otti kaiken vastuun joukkueen menestymisestä, vaikka siihen ei välttämättä olisi ollut tarvetta.
Julkisuuteen tulleet verosotkuepäilyt eivät varmastikaan helpottaneet Helmisen pelaamista.
Keväällä tahti parani ja mies teki 25 pelissä 23 pistettä. Teki keväällä jatkosopimuksen Ilveksen kannattajien riemuksi ja johtaa Ilvestä myös ensi kaudella.

David Nemirovsky

Tuli toissa kaudella Ilvekseen ja oli pääsyy siihen, miksi Ilves pääsi pudotuspeleihin. Haluttiin jatkavan myös viime kauden ja sopimus saatiin aikaiseksi. Tekikin pisteitä alkukaudesta, mutta kun Ilveksen tahti hyytyi, hyytyi myös Nemirovsky. Alkoi kiukuttelemaan ja halusi siirron muualle. Lähtikin Jokereihin loppukaudeksi. Välillä mies on näkymätön, välillä pisteitä tulee. Tyypillinen taiteilijaluonne, kiukuttelun alkaessa kaikki saavat kuulla kunniansa. Kun peli sujuu, ei häntä pysäytä kukaan. Ei palaa Ilvekseen.

Petr Vala

Toinen Ilveksen tšekeistä. Korhonin tavoin oli pettymys koko joukkueelle. Erittäin voimakastahtoinen ja ärhäkkä pelaaja pienestä koostaan huolimatta. Loukkaantui lokakuussa, ja polvivamma piti miehen todelliset tehot piilossa. Siihen mennessä oli pelannut ihan kohtuullisesti. Kärsi muitten pelaajien tavoin Ilveksen huonosta menestyksestä. Ei ehkä ollut vielä valmis pelaaja ulkomaille. Valan pettäminen oli monen pienen asian summa, ja tehot alkoivat tippumaan, vaikka yritys pelata polvivammasta huolimatta oli pirteätä. Vala siirtyi ennen vuodenvaihdetta takaisin kotimaahansa Tšekin tasavaltaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös