Ojasta allikkoon?
Pierre Lacroixia pidetään aiheellisesti yhtenä NHL:n parhaista toimitusjohtajista. Kaksi Stanley Cupia, kahdeksan perättäistä divisioonavoittoa, useat onnistuneet pelaajakaupat ja positiivisen taloudellisen tuloksen tekeminen vuosi toisensa perään todistavat että Monsieur Lacroixilla on selkeä käsitys siitä missä ollaan ja miten huipulla pysytään. Neljä ja puoli kautta joukkuetta menestyksekkäästi valmentaneen Bob Hartleyn erottaminen ei tullut varmasti kenellekkään NHL:ää tarkemmin seuraavalle yllätyksenä, mutta Tony Granaton nimeäminen uudeksi päävalmentajaksi herätti ihmetystä. Onko Lacroix menettämässä otettaan vai onko tässä taas yksi oikeaan koloseen osuva ruletinpyöräytys?
Vaikka Lacroixin kaksi aiempaa valintaa Colorado Avalanchen valmentajiksi, Marc Crawford ja Bob Hartley, ovat olleet valintahetkellä Granatoa nuorempia, niin he ovat kuitenkin olleet useita vuosia uraa tehneitä ammattivalmentajia eikä mitään noviiseja.
Marc Crawford nimettiin Colorado Avalanchen edeltäjän Quebec Nordiquesin päävalmentajaksi kesällä 1994. Vuotta aiemmin Mats Sundinin, Joe Sakicin, Steve Duchesnen, Mike Riccin ja Owen Nolanin johtamana Nordsit olivat keränneet runkosarjassa yli sata pistettä ja selvittäneet tiensä pudotuspeleihin ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen. Menestyskautta seurasi kuitenkin iso askel taaksepäin. Suurin odotuksin kauteen lähtenyt joukkue ei selvinnyt edes pudotuspeleihin vaan pisteitä kertyi lähes kolmekymmentä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kauden 1993-94 päätteeksi silloinen omistaja Marcel Aubut erottikin toimitusjohtaja-valmentaja Pierre Pagen ja nimitti uudeksi toimitusjohtajaksi Pierre Lacroixin. Reilu kuukautta myöhemmin Lacroix valitsi itselleen mieluisan valmentajan, Marc Crawfordin.
Ontariolainen Crawford oli valinnan aikaan nuori, vasta 33-vuotias, mutta hänellä oli kokemusta ammattikiekkoilun eri alueilta. Hän oli kuusi kautta kestäneen NHL-uransa jälkeen ehtinyt olla kaksi vuotta OHL-joukkue Cornwall Royalsin toimitusjohtaja-valmentajana ja kolme kautta Toronto Maple Leafsin AHL-joukkueen St. John’sin päävalmentajana. Crawfordin ensimmäisellä farmikaudella Baby Leafsit selvittivät tiensä AHL:n loppuotteluun ja bellevilleläinen valittiin liigan vuoden valmentajaksi. Ennen nimitystään Nordiquesin päävalmentajaksi Crawfordilla oli siis viiden vuoden ja yli neljänsadan ottelun kokemus päävalmentajan työstä.
Neljä kautta, omistajan ja paikkakunnan vaihdosta sekä yhtä Stanley Cupia myöhemmin Lacroix hylkäsi Crawfordin ja palkkasi ykkösvalmentajaksi 38-vuotiaan Bob Hartleyn. Ontarion Hawkesburystä kotoisin olevalla Hartleyllä ei ollut NHL-kokemusta pelaajana tai koutsina mutta sitäkin komeampi ura ammattivalmentaja. Ensin Canadian Junior Hockey Leaguessa neljä kautta, joista kahtena viimeisenä vuotena mestaruus. Sitten hyppäys isompiin ympyröihin, QMHJL:ään, jossa hän johdatti jälkimmäisellä kaudella Laval Titansit liigan mestaruuteen. Lavalista Hartley siirtyi taas haastavampaa tehtävään, ensin Nordiques/Avalanchen farmijoukkueen kakkosvalmentajaksi ja vuotta myöhemmin päävalmentajaksi. Hartleyn kolmannella päävalmentajakaudella Hershey Bears voitti AHL:n mestaruuden Calder Cupin. Ennen siirtymistään Avalanchen päävalmentajaksi Hartleyllä oli siis kuuden kauden, reilun viidensadan ottelun ja kahden liigamestaruuden verran kokemusta puoliammattilais- tai ammattilaisjoukkueen päävalmentajana.
Neljä ja puoli kautta kestäneen Avalanche-kautensa aikana Hartley johti joukkonsa joka vuosi divisioonavoittoon, konferenssifinaaliin ja kertaalleen luvattuun maahan, Stanley Cup-pokaalin nostajiksi. Kuitenkin tämän kauden alkupuoliskolla ensiksi pelaajat ja sitten toimitusjohtaja Lacroix käänsivät selkänsä Hartleylle. Pelaajien kuuroutumisen ymmärtää, sillä neljä vuotta samoja palopuheita, vitsejä, defence first-painotuksia ja fläppitauluja väkisinkin uuvuttaa mielen. Tilannetta tuskin paransi Hartleyn ennen kauden alkua antamat ”Tänä vuonna hyökkääjillä on vihreä valo”-lausunnot, kun kauden alettua päävalmentaja julkisesti ripitti joukkuetta puolustushaluttomuudesta ja tähtipelaajia alle oman tasonsa pelaamisesta.
Ennen potkuja Hartley tiesi olevansa vaaravyöhykkeessä. Joukkue oli pudonnut pudotuspeliviivan alapuolelle ja oli liigan pahnanpohjimmaisia erikoistilanne- ja kotitilastoissa. Joukkueen saldo ennen erottamista ei ollut katastrofaalisen huono, 31:stä pelistä 33 pistettä ja alla voitto ja tasapeli, mutta Avalanchen tasoiselta ryhmältä vaaditaan enemmän kuin OK suoritusta. Kun organisaation tavoitteeksi on asetettu divisioonan voittaminen ja joukkue on divisioonassaan vasta neljäntenä kun sarjasta on jo kolmasosa pelattu, niin on aika tehdä muutoksia. Koska Lacroix ei onnistunut tekemään haluamiaan kauppoja, siis myymään Alex Tanguayta ja Martin Skoulaa, niin hän herätti joukkuetta valmentajan vaihdoksella.
Lacroix totesi paikallislehden toimittajalle valmentajan järkyttyneen erottamisestaan - ”"I can't say to you (Hartley) was not surprised, he was shocked" - , mutta tuskinpa potkut kuitenkaan hirveästi Hartleytä tai ko. toimittajaa yllättivät. Olihan Hartley sanonut aiemmin samana päivänä aamuharjoitusten jälkeen profeetallisesti: "You lose, it's either the coach's fault or the goalie's fault. You win, it's a good team effort, but those are the positions we chose. It goes with the territory."
Vaikka Lacroix hoiteli sekä Hartleyn että aikoinaan Crawfordin vaihtamisen hieman tyylittömästi, niin poispotkitut valmentajat selviytyivät tilanteesta komeasti. Marc Crawford nimettiin Vancouver Canucksien päävalmentajaksi puolisen vuotta ”erottamisensa” jälkeen ja on tehnyt Länsi-Kanadassa upeaa työtä. Hartley ehti olla entinen NHL-valmentaja vain vajaan kuukauden ennen kuin hänet valittiin Atlanta Thrashersin uudeksi valmentajaksi.
Kun kakkonen nostettiin ykköseksi, niin luonnollisesti kakkosen paikka jäi täytettäväksi. Alkuun Granaton entisiä hommia hoiti toinen apulaisvalmentaja, maalivahtipeliin erikoistunut Jacques Cloutier. Vajaan kuukauden etsinnän jälkeen paikka kuitenkin täytettiin organisaatiolle ennestään vieraalla miehellä, Flyers-ikoni Rick Tocchetilla. Ennen Tocchetin nimeämistä uudeksi kakkosvalmentajaksi oli veikkailtu toista veteraania, Dave Reidiä. Ex-Avalanche ehtikin käydä jo Denverissä neuvottelemassa työpaikasta, mutta ei päässyt organisaation johdon kanssa yksimielisyyteen sopimuksen pituudesta. Reid olisi halunnut tehdä vain yhden vuoden pahvin, kun taas hänen olisi haluttu suoraan sitoutuvan kolmeksi vuodeksi.
Ennen Tocchetin palkkausta organisaatiota oli vahvistettu yhdelle vanhalla Avalanche-pelurilla, Royn entisellä kakkosvahdilla Craig Billingtonilla. Billerin työnkuvaan kuuluu ensijaisesti työskentely nuorten pelaajien kanssa sekä kykyjenetsijän työ. Heti ensitöikseen Craig kävi antamassa farmijoukkue Hershey Bearsien maalivahdeille konsulttiapua ja ainakin tällä kertaa neuvot osuivat kohdalleen, sillä Peter Budaj pelasi välittömästi kauden toisen nollapelinsä.
Hartleyn paikalle nostettulla 38-vuotiaalla Granatolla on erilainen tausta kuin edeltäjillään. Yhdysvalloissa, Illinoisin osavaltiossa, syntynyt Granato eteni yliopistosarjojen kautta NHL:ään, missä pelasi pitkän ja menestyksekkään uran. Kolmetoista kautta, yli kahdeksansataa peliä, reilut viisataa pistettä ja tuhatviisisataa jäähyminuuttia kertovat semistar-tason pelaajasta. Kolmenkymmenen maalin rajan Granato rikkoi neljästi ja hänet tunnettiin armottomana taistelijana, vaikkei kokoa niin hirveästi ollutkaan (5-10, 185).
Kiekkouran päättäneen aivoleikkauksen jälkeen hän toimi San Jose Sharksien radiokommenttaatorina viime kesään asti, kunnes Lacroix ja Hartley päättivät palkata hänet Avalanchen kakkosvalmentajaksi. Ennen valintaansa Avalanchen uudeksi päävalmentajaksi Granatolla ei ollut muuta kokemusta valmentamisesta kuin 31 peliä Hartleyn apulaisena.
Ulkopuolisen silmin Granaton valinta tuntuu aivan käsittömältä, sillä Lacroix on julkisuudessa sanonut tämän kauden joukkueen olevan materiaaliltaan paras Avalanche-joukkue ikinä. Miksi ihmeessä antaa tälläinen ryhmä amatöörivalmentajien johdettavaksi? Sekä Granatolla että Tocchetilla on pitkä menestyksekäs ura pelaajan, mutta molemmat ovat aivan kokemattomia valmentajina. Kun katsoo viimeisen kymmenen Stanley Cup-joukkueen valmentaja listaa, niin ei sieltä löydy mitään noviiseja. Jacques Demers, Mike Keenan, Jacques Lemaire, Marc Crawford, Scotty Bowman, Bowman, Ken Hitchcock, Larry Robinson, Bob Hartley, Bowman. En pysty kuvittelemaan Tony Granaton nimeä tuon listan perään, vaikka sitä kovasti haluaisinkin.
Missä kuningas?
Granaton valmentajaura alkoi hyvin. Kotivoitot divisioonavastustajista Edmontonista, Vancouverista ja Minnesotasta kaunistivat muuten synkkää koti- ja divisioonasaldoa. Sen jälkeen on mennyt heikommin ja kauden puolivälissä joukkue oli viime vuoden vauhtia kaksi pistettä jäljessä (46 pts. - 48pts.). Kauden neljäskymmenesensimmäinen ottelu oli 2-4 tappioon päättynyt kotiottelu Calgaryä vastaan. Häviö tarkoitti että Avalanche pelasi kauden alkupuoliskolla kotona piste per peli vauhtia (22 ottelua - 22 pistettä), mutta vieraissa joukkue keräsi 19 ottelussa 24 pistettä.
Kauden toisella kotisaldo on tuosta jopa huonontunut, sillä Flames-ottelun jälkeen joukkue on pelannut kolme kotipeliä, tuloksena kaksi tappiota ja tasapeli. Koko alkukauden jatkuneen kotipelien tyrimisen takia Avalanche taisteleekin divisioonan kärkipaikan sijasta pääsystä pudotuspeleihin. Ainoastaan kolmen kalifornialaisjoukkueen; Sharksien, Kingsien, Ducksien, kehnohkon alkukauden ansiosta Avsit vielä sinnittelevät vesirajan yläpuolella.
Tullessaan valmentajaksi Granato ilmoitti löysäävänsä hieman suitsia ja sallivansa hiukan hyökkäävämmän pelin, erityisesti pakeilla. Suitsien löysääminen onkin tehonnut osittain, sillä ylivoimapeli on kohentunut ja pelien laukaisumäärät ovat nousseet. NHL:n ylivoimatilastossa joukkue onkin jo noussut kärkikymmenikköön.
Greg de Vries totesi Denver Postin artikkelissa pakkien saaneen ohjeen hyökätä hiukan aiempaa innokkaammin ja tämä näkyy ennenkaikkea Rob Blaken ja Derek Morrisin pistetilastoisssa. Blake teki ennen Dallas-peliä 11 pelissä 7 maalia ja Morris kipusi viime kuukauden tehoiluillaan välillä jo pakkien pistepörssissä kärkikymmenikköön. Tämän kaksikon ja loistavasti pelanneen Milan Hejdukin pistetalkoot eivät kuitenkaan ole muuntuneet voitoiksi ja nousuksi sarjataulukossa. Tammikuun puoliväli on jo ohitettu ja joukkue keikkuu yhä hädin tuskin konferenssin kahdeksan parhaan joukossa.
Suurimpana syyllisenä pettymysten alkukauteen pidetään Patrick Royn epätasaisia otteita. Totta onkin että Royn tilastot eivät ole lähelläkään viimevuotisia, mutta sama ongelma on ollut kakkosvahti Aebischerin kanssa. Vaikka sveitsiläinen on piristynyt katastrofaalisesta alkukaudesta, niin hänestä ei ole ollut surkean kotisaldon kohentajaksi ja yllätysvoittojen varastajaksi. Päävastuu alle odotusten menneestä syksystä ja alkutalvesta saa kuitenkin ykkösvahti Roy.
Useat kommentaattorit aina tsn.can Bob MacKenzie myöten ovat veikkailleet että kuluva kausi saattaa olla jopa maalivahtilegendan viimeinen, sillä Patrickin sopimus päättyy tähän kevääseen. Tosin sopimuksessa on jäljellä vielä yksi optiovuosi, joten antirojalistien ei vielä kannata aloittaa jäähyväisjuhlien suunnittelemista.
NHL:n parhaiten palkittu maalivahti itsekin myöntää kauden menneen epätasaisesti ja on haastatteluissa korostanut että tilanteessa ei auta muu kuin kova työnteko. Samoilla linjoilla oli Postin artikkelissa Royn tuhannenteen otteluun vieraaksi saapunut Ray Bourque. "He hasn't lost anything. For him, it's just a matter of time until he gets on his game. I think he got off to a pretty good start before he got hurt. ... I think it's like the whole club; the whole club just can't get it going or sustain anything. But this is such a good club, it's just a matter of time before they get on a roll." Bruins-legenda vertailikin tilannetta siihen kevääseen, jolloin hän saapui pudotuspeliviivan rajamailla taistelleeseen Avalancheen. Silloinhan joukkue voitti viidestätoista viimeisestä runkosarjapelistään peräti kaksitoista.
Bourquen lisäksi toinenkin NHL-legenda on asettunut Avalanchen ja Royn tueksi. Denver Postin haastattelussa NHL:ää yhä aktiivisesti seuraava Scotty Bowman totesi Avsien tähänastisesta kaudesta; "I've watched a lot of their games, and they get a lot of chances that either just miss or hit a post, or the goalie makes an incredible save" ja Roysta "The Avs really haven't gotten the goaltending this season that Roy is capable of. But I guess you have to judge a goalie in the playoffs."
Totta onkin että Royn - ja koko joukkueen - kauden onnistuminen mitataan vasta pudotuspeleissä. Kukaan ei muista miten hyvin tai huonosti runkosarja meni, jos playoffseissa selvitään konferenssin finaaleihin asti. Ongelmana vaan on että alkukauden kaltaisilla otteilla Roy ja muut Avsit eivät pääse pudotuspeleihin. Nykyvauhdilla saavutettavalla 92 pisteellä ei viime kaudella lännessä selvitty pudotuspeleihin ja playoffsien ulkopuolelle jääminen olisi organisaatiolle katastrofi. Ja koska onnettomuuden sattuessa aloitetaan syyllisten etsintä, niin alkukauden perusteella ei sormella osoitettavia tarvitseva pitkään etsiä. Kuten Hartley jo aiemmin sanoi: ”You lose, it's either the coach's fault or the goalie's fault. ”. Tai sitten molempien ...
