Leijonien konttaaminen kotikisoissaan yhdistettynä mielenkiintoisimpien pelaajien häipymiseen muihin sarjoihin, sekä kahden viivan syötön poistamisen kaltaisiin peliä tappaviin sääntöuudistuksiin ja negatiiviseen julkisuuskuvaan, ei lupaa hyvää liigan tulevaisuudelle maamme suurimpana ja kauneimpana palloilusarjana.
SM-liigan ongelmat ovat olleet jo pitkään lajia tarkemmin seuraavien tiedossa. NHL ja muut Pohjois-Amerikan kiekkosarjat, Ruotsin Elitserien, Sveitsin liiga, sekä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän myös Saksan ja Venäjän sarjat, kuorivat parhaan koti- ja ulkomaisen pelaaja-aineksen kasan päältä. NHL on aina vienyt parhaat, mutta enää SM-liiga ei ole yksi toiseksi kiinnostavimmista vaihtoehdoista, eikä kohta enää edes kolmanneksi kiinnostavimpien vaihtoehtojen joukossa.
Mikä miehet vie?
Pelaajia houkuttelee muihin eurooppalaisiin sarjoihin tottakai ennen kaikkea raha. Suomessa ei kyetä maksamaan yhtä suuria palkkoja, eikä täällä riitä tahtoa ja osaamista järjestää pelaajien kannalta järkevää rahastojärjestelmää Ruotsin malliin.
Joskus takavuosina kehittyvän pelaajan kannatti kuitenkin ajatella tulevaisuuttaan muutoinkin kuin läskin lompakon kannalta. SM-liiga saattoi olla paras vaihtoehto kehittyä pelaajana ja toimia hyvänä väylänä NHL:ään. Tämä ei ole enää todellisuutta. Vielä muutama vuosi sitten nauroimme Elitserienin yltiöpäiselle puolustuspelaamiselle, pidimme sitä lajin tuhoajana. Tänä päivänä kuitenkin SM-liiga on se paikka, jossa puolustamisesta on tehty hyveistä suurin.
Kahden viivan syötön poistaminen on johtanut Suomessa tilanteeseen, jossa lajin korkeimmalla sarjatasolla on tarkoituksenmukaisinta koittaa pitää, läpiajojen välttämiseksi, kaikki viisi kenttäpelaajaa kiekon alapuolella ja roiskia pelivälinettä ristikulmaan. Ketä tällainen pelaaminen valmistaa NHL:ää varten ja myöskin: kuka tällaista jaksaa loputtomiin katsoa?
Mikä yleisön vie?
Pelin muuttuminen SM-liigassa tylsemmäksi ja pelaajia vähemmän houkuttavaksi vie väkeä myös katsomoista. Lajiin fanaattisesti suhtautuvat raahautuvat kyllä paikalle, heistä ei tarvitse murehtia, ainakaan ihan vielä.
Fanaatikot eivät kuitenkaan muodosta niitä kuuluisia suuria kansanjoukkoja, niitä joihin SM-liiga on onnistunut menestyksekkäästi vetoamaan, etenkin vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen. Suuria massoja kiinnostavat tähdet ja vauhdikas peli. Tähtiä taas ei kohta kiinnosta paljonkaan SM-liiga. Ensi kauden kovimmat starat SM-liigassa ovat Hannu Aravirta, Hannu Jortikka ja Harry Harkimo. He kiinnostavat suurta yleisöä enemmän kuin yksikään pelaaja. Kaikki kunnia näille kolmelle herralle, mutta kyllä kassamagneettien olisi kuitenkin hyvä löytyä laatikon puolelta.
Sekä jääkiekkoon intohimoisesti suhtautuvia että myöskin ns. tavallista kansaa kiinnostaa molempia pelin vauhti ja värikkyys. Värikkyyttä SM-liigasta vievät jo aiemmin sivutut pelaajakato ja peliä tylsistyttävät sääntöuudistukset.
Värikkyyttä liigasta on viime vuosina vienyt myös lajin hurja salonkikelpoistaminen. Jääkiekosta on koitettu muodostaa julkisuuteen kuvaa pikkukivana koko perheen piknik-lajina, lajina joka ei sisällä pienintäkään vaaran elementtiä. Tappeluihin on tartuttu kovalla kädellä; pelikieltoa ropisee herkästi pienestäkin nokkapokasta.
Allekirjoittanutta ei varsinaisesti tunneta ylimpänä kaukalotappeluiden ystävänä, mutta jos ne pelaajien mielestä kuuluvat lajiin ja sen koodistoon, en katso olevani oikeutettu heitä siitä tuomitsemaan. Tappelut saavat myöskin elämää katsomoon. Uskokaa minua, olen ollut siellä.
Taklaa itsesi pihalle
Tappeluiden karsimisen lisäksi on jääkiekosta koitettu Suomessa tehdä myös taklausvapaata lajia. Yritys päähän kohdistuvien, ja muiden selkeästi sääntöjenvastaisten, taklausten karsimiseen onkin ehdottomasti oikein. Hyvä yritys vesittyy kuitenkin siinä vaiheessa, kun jään pinnassa henkeään haukkovasta taklauksen vastaanottajasta tulee SM-liigalle automaattisesti kauhistus ja imago-ongelma.
Sillä onko taklaus ollut sääntöjen vastainen vai ei, ei ole sinänsä väliä. Tärkeintä on osoittaa medialle ja suurelle yleisölle, että vika ei ole lajissa. Vika on taklaajassa. Tämä taas motivoi taklattua liioittelemaan saamansa tällin voimakkuutta ja vähentää taklaushalukkuutta. Oikeastakin taklauksesta voi lentää helposti pihalle, jos taklattu on katsonut riittävästi kansainvälistä jalkapalloa osatakseen kieriskellä riittävän kärsivän näköisenä kentän pinnassa.
Taklaushalun väheneminen yhdistettynä jo aiemmin mainitsemaani puuduttavaan puolustuspelaamiseen, ei edelleenkään varsinaisesti lisää lajin mielenkiintoa. Entistä huonommat ja mielenkiinnottomammat pelaajat hyökkäävät vähemmän ja taklaavat vielä vähemmän. Miltä kuulostaa?
Mediallekin osansa
Kotimainen tiedonvälitys on tarttunut hanakasti tilaisuuteen aina kun SM-liigassa on tapahtunut jotain negatiivista. Mediaa ei kuitenkaan voi syyttää jääkiekon tappamisesta. Valinta on ollut liigan, joka on halunnut luoda itsestään kiltin kuvan. Kun laji ei sitten olekaan kiltti, vaikka väittää olevansa, on itsestään selvää että asialla halutaan retostella julkisuudessa.
Median tehtävä ei ole olla mukana muokkaamassa minkään lajin julkisuuskuvaa. Median, etenkin kaupallisen, toimintaperiaate perustuu kivitalon kokoiselle opportunismille, jossa mikä tahansa keino saada iltapäivälehden ostaja tarttumaan kioskilla juuri siihen oikeaan irtonumeroon, on sallittua ja jopa suotavaa.
Yritys miellyttää kaupallisia medioita on ajanut SM-liigan tilanteeseen, jossa värikkäistä kaukalotapahtumista on tullut lööppien vakiotavaraa. Lööppien kautta lajin kauheutta ovat päässeet tarkastelemaan myöskin ns. syvällisemmän median toimittajat, joiden näkemys lajista perustuu juuri lööppijulkisuuteen.
Missään vaiheessa SM-liigan piiristä ei ole noussut ketään korkean profiilin vaikuttajaa puolustamaan itse lajia. Syyllisenä negatiiviseen julkisuuteen on pidetty vain yksittäisiä ongelmapelaajia ja -valmentajia. Oli sitten kyse kaukalotappeluista tai laittomista tai laillisista taklauksista jotka ovat ylittäneet uutiskynnyksen, on vikapääksi pyritty osoittamaan aina yksittäinen ihminen. Ketään ei ole kiinnostanut edes yrittää koskaan puolustaa itse lajia tai selittää ensimmäisellekään asiaan perehtymättömälle sen tiettyjä lainalaisuuksia.
Tältä homma näyttää
SM-liigan tulevat haasteet on helppo niputtaa yhteen: pelaajakato, yltiövarma puolustuspelaaminen ja julkisuuskuvaan liittyvät ongelmat. Nämä kaikki ruokkivat toisiaan: entistä huonommat ja mielenkiinnottomammat pelaajat pelaavat entistä varovaisempaa jääkiekkoa.
Samaan aikaan liigan johtoa näyttää kiinnostavan helppo raha turruttavine paikallispelikierroksineen ja lajin positiivisen julkisuuskuvan helliminen.
Saanen kohteliaimmin huomauttaa, että minun mielestäni tässä ei välttämättä kuljeta kohti parempaa huomista.
että sikäli...
