Joukkueeseen nyt valitulla maalivahtikolmikolla on täytettävän suuri ruutu - valittiinhan Richter edellisen World Cupin arvokkaimmaksi pelaajaksi johdatettuaan USA:n turnauksen voittoon upeassa loppuottelusarjassa Kanadaa vastaan.
Edmonton Oilersin Ty Conklin valittiin kevään MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi, mutta on silti vielä suht kokematon vietettyään uransa ensimmäiset kaudet Tommy Salon varjossa. New York Islandersin 23-vuotias Rick DiPietro puolestaan on lupaava nuori maalivahti, joka on esittänyt NHL:ssa hyviä otteita, mutta on vielä epätasainen esityksissään. DiPietron parhaat vuodet ovatkin vielä edessäpäin.
Niinpä ykkösmaalivahdin tehtävät saa todennäköisesti Philadelphia Flyersin Robert Esche, joka pelasi viime NHL-kaudella 40 ottelua, joista Flyers voitti 21. Esche on suht isokokoinen maalivahti, joka pelaa paljon pystyssä ja peittää hyvällä sijoittumisellaan ison osan maalista. Esche on esittänyt harjoitusotteluissa Kanadaa ja Venäjää vastaan hyviä otteita.
Monen yllätykseksi viime kaudella NHL:n uuden nollapeliennätyksen tehnyt Phoenix Coyotesin Brian Boucher jätettiin kokonaan rannalle joukkueesta.
Poisjääntejä puolustuksessa
Yhdysvaltojen puolustus vaikutti vielä muutama viikko sitten olevan yksi kisojen parhaista, mutta viime usean avainpelaajan jääminen pois on vaikeuttanut tilannetta huomattavasti.
Puolustusta johtaa kolmikko Brian Leetch (Toronto Maple Leafs), Chris Chelios (Detroit Red Wings) ja Brian Rafalski (New Jersey Devils). Etenkin Leetch ja Chelios ovat nähneet ja voittaneet lähes kaiken mahdollisen, joten heiltä odotetaan paljon.
Chelios ja Leetch ovat molemmat menettäneet iän myötä nopeutta, mutta osaavat korvata puutteittaan yli 15 vuoden NHL-kokemuksella. New York Rangersista Torontoon maaliskuussa kaupattu Leetch tulee todennäköisesti johtamaan joukkueen ylivoimapeliä viivalta yhdessä Suomessakin pelanneen Rafalskin kanssa.
36-vuotias Leetchin pitäisikin olla yksi USA:n pelin kulmakivistä etenkin kiekollisessa pelissä. Leetchin pelinlukutaitoa ja avauksia tarvitaan hyökkäysten käynnistämisessä, kuten myös Rafalskin. Angeles Kingsin Aaron Miller ja Toronton Ken Klee ovat luotettavia peruspuolustajia, joita voi käyttää kaikissa tilanteissa.
Alunperin joukkueen puolustuksen tukipylväänä piti olla Detroitin Derian Hatcher, mutta hän jättäytyi pois joukkueesta polvivammaansa vedoten. Saman joukkueen Mathieu Schneider puolestaan ei halunnut vaarantaa sopimusneuvotteluitaan. Lisäksi Calgary Flamesin Jordan Leopold kärsi ensimmäisessä harjoitusottelussa Kanadaa vastaan aivotärähdyksen ja Boston Bruinsin isokokoinen Hall Gill mursi samassa ottelussa jalkansa.
Tilalle valittiin St. Louis Bluesin Eric Weinrich, New Jersey Devilsin Paul Martin sekä Colorado Avalanchen John-Michael Liles. Kolmikosta 1018 NHL-ottelua pelannut Weinrich edustaa kokemusta, mutta Martin ja Liles ovat molemmat vielä NHL-tasollakin kokemattomia: kaksikko on pelannut Show:ssa yhteensä vasta 149 ottelua. Molemmat pelasivat vielä vuosi sitten yliopistojoukkueissa, Martin Minnesotassa ja Liles Michiganissa.
USA:n puolustus kestää poisjäänneistä huolimatta vielä vertailun muiden maiden kanssa, mutta etenkin Hatcherin kovuutta ja kokemusta olisi tarvittu maalin edessä. Leetchin ja Cheliosin onkin otettava joukkueessa entistä isommat roolit, jos se on enää edes mahdollista.
Hyökkäyksessä duunareita ja ratkaisijoita
Yhdysvaltojen hyökkäyksessä on leveyttä kaikilla osa-alueilla ja päävalmentahja Ron Wilson tulee rakentamaan ketjut roolitus tärkeimpänä osatekijänä: samaan ketjuun ei valita parhaita vaan parhaiten rooleihin sopivat pelaajat.
| arvio |
Kirkkaimpina tähtinä hyökkäystä johtavat Dallas Starsin kaksikko Mike Modano & Bill Guerin, St. Louis Bluesin kaksikko Keith Tkachuk & Dough Weight sekä 40-vuotias legenda Brett Hull, joka teki hiljattain kahden vuoden sopimuksen Phoenix Coyotesin kanssa. Kun tähän ryhmään lisätään vielä Philadelphia Flyersin nopea laitahyökkääjä ja yksi vuoden 1996 joukkueen parhaista pelaajista Tony Amonte niin USA:lta pitäisi löytyä tarpeeksi ratkaisuihin kykeneviä hyökkääjiä.
Alunperin joukkueeseen valittu Jeremy Roenick vetäytyi turnauksesta vedoten loukkaantumisiinsa ja hänen tilalleen valittiin New Jersey Devilsin juonikas sentteri Scott Gomez, joka syötti viime kaudella 56 maalia. Gomezilta odotetaan isoa panosta etenkin ylivoimalla, jota hän pääsee todennäköisesti organisoimaan Modanon, Leetchin ja kumppaneiden kanssa.
Hyökkäyksen täydentävät Jason Blake (NY Islanders), Jamie Langenbrunner (New Jersey), Brian Rolston (Boston), Bryan Smolinski (Ottawa), Chris Drury (Buffalo), Steve Konowalchuk (Colorado), Jeff Halpern (Washington) ja Craig Conroy (Calgary).
USA:n hyökkäyskolmikot tullaan siis rakentamaan yhtenäisiksi Ron Wilsonin tarkan ja organisoidun systeemin ympärille - sooloilijoille ei tässä joukkueessa ole tilaa. Sellaiset vähemmän tunnetut pelaajat pelaajat kuten Konowalchuk, Conroy, Halpern ja Rolston tulevatkin olemaan yllättävän tärkeissä rooleissa ketjuja rakennettaessa.
Mestaruuden uusiminen vaikeaa
Vaikka moni muukin joukkue on joutunut toteamaan avainpelaajiensa jäävän mieluummin kotisohvalle kuin pelaavan World Cupissa, USA:n mahdollisuudet mestaruuteen eivät ole yhtä vahvat kuin kahdeksan vuotta sitten. "Paperilla" ainakin Kanada, Tshekki ja Ruotsi näyttäisivät olevan Yhdysvaltoja edellä tai Ruotsin tapauksessa ainakin tasoissa.
Maalivahtitilanteen epävarma tilanne on suurin tekijä USA:n menestysmahdollisuuksia arvioitaessa - selvää ykkösmaalivahtia ei oikeastaan ole, vain kolme tasapäistä kokematonta nuorta miestä, joiden parhaat vuodet odottavat heitä tulevaisuudessa.
Kokemuksestaan huolimatta puolustus vaikuttaa hitaalta etenkin esimerkiksi nopeaita venäläisiä Kovaltshukia tai Datsjukia vastaan. Lisäksi Leetch ja Chelios eivät voi enää pelata yli 30 minuuttia jokaisessa ottelussa.
Jos Ron Wilson saa joukkueen pelaamaan yhtenäisenä ja yksilöt jättävät egonsa pukuhuoneeseen niin tarkalla pelillä USA voi parhaimmillaan voittaa taas koko turnauksen. Se edellyttää kuitenkin täydellistä suoritusta, mihin allekirjoittanut ei jaksa uskoa. Joukkueen pelit päättyvät viimeistään välierissä.
